Miksi mulla tulee hirveä pakokauhu yksinäisyydestä kun mietin eroa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä sinusta, mutta minulla siihen pakokauhuun vaikuttaa ihan puhtaasti realismi yksinäisyydestä.

Olen ainoastaan kerran elämässäni löytänyt vakavan parisuhteen eli 37 vuotiaana ja ennen tuota meni lähemmäs 5 vuotta ettei ollut mitään tapailuja tai edes irtoseksiä.

Mitkä on todennäköisyydet että löydän enää uutta parisuhdetta jos tuon edellisen löytämiseen meni koko elämä?

Yksinäisyys on kammottavaa.

Yksinäisyys on asia jota kannattaa varoa. Itse olen sinkku. Eräs orastava parisuhteeni päättyi siihen, että naisen mielestä oli itsestäään selvää, että jos olisin hänen kanssaan parisuhteessa, niin minun olisi hyvästeltävä kaikki muut naispuoliset kaverini ja ystäväni. Ei tullut meistä paria ja vieläkin olen noin 40 vuotiaana vailla kokemusta pidemmästä parisuhteesta. Sen olen tiedostanut, että itse minun kannettava huolta ja yritettävä vastaisuudessakin pitää huolta ihmissuhteistani. Suurin osa heistä joiden kanssa olen ollut tekemisissä myös heitä joiden kanssa olen ollut tapailusuhteessa tai kohdannut "vain" treffeillä ovat olleet onnekseni samaa mieltä siitä, että molemmilla voi olla myös muita kavereita ystäviä ja muita läheisiö myös vastakkaisen sukupuolen edustajista mutta selvää tietysti on, että aina täytyy osala ns. käyttäytyä.-  Loukkaantuisin hieman, jos joku pitäsi minua niin yksinkertaisena oelntona kokien, että jokainen nainen olsi minulle vain enemmän ja vähemmän potentiaalinen seksikumppani.  

Oon siis jo eronnut jos ei käynyt ilmi. Ollaan nyt lähennytty exän kanssa ja mietin yhteenpaluuta. Molemmilla tunteita ja on hauskaa yhdessä. Katsotaan sarjoja tai syödään hyvin jne. Mutta yhteen menemimen tarkoittaisi omasta itsenäisyydesta luopumista. Omasta kodista jne....mies ei halua etäsuhdetta ja nyt asutaan eri kaupungeissa. Kumpikaan ei ole parisuhdemarkkinoilla ns kuumaa riistaa. Eli todennäköinen yksinäisyys. Kumpikin introverttejä, mutta toistemme seurassa viihdytään. Mies ei halua olla ystävä

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaa eroani. Oon eronnut mutta mietin jos yritettäisiin vielä...oon ihan sekaisin tunne elämältäni. 

 

Ei kannata.

 

Mistäs Sinä sen tiedät?  Ethän edes tiedä eroon johtaneita syitä.

Jos vahvaa tunnetta on molemmilla edelleen jäljellä, ja molemmat haluaisi yrittää vielä.

Mutta sen yrittämisen esteeksi tulee varsin usein, loukatun osapuolen ylpeys.

Että kun minua, juuri minua, joka olen omasta mielestäni niin hyvä ja erikoinen.  Niin tuo uskalsi pettää minua!

Sitä en anna koskaan anteeksi. Never. Otan eron.

Ikäänkuin muutama, pelkkään himoon perustuva sänkysessio, poistaisi pitkän yhdessäolon koko historin. Kaikki sen onnelliset ja hyvä hetketkin.

Tää on yks esimerkki, lähtökohta, jolloi

Mä palasin suhteeseen tuollaisen jälkeen ja saatiin lapsi. Raskausaikana mies ei koskenut minuun millään tavalla, vaikka lapsi oli hänen silmäteränsä. Minä en enää sitä ollut, vain väline jolla hän sai haluamansa. Sain rangaistukseni monin kerroin. Ei olisi kannattanut yrittää. Ne syyt ovat edelleen todelliset ja olemassa, jotka alun perin johtivat pettämiseen ja eroon. Vaikka sinä et niitä enää muista.

Liity uusiin harrastuspiireihin, ja mieti asiaa kaikessa rauhassa. Jos olette molemmat tosi ehdottomia mies ainakin kuulostaa hyvin  ehdottomalta niin se parisuhde kyllä kaatuu ennen pitkää siihen, mutta sinulla on eron tullessa silti ne uudet harrastukset sosiaalisine kuvioineen. Ei tunnu niin yksinäiseltä.

Se on kuolemansairaus.

Vierailija kirjoitti:

Oon siis jo eronnut jos ei käynyt ilmi. Ollaan nyt lähennytty exän kanssa ja mietin yhteenpaluuta. Molemmilla tunteita ja on hauskaa yhdessä. Katsotaan sarjoja tai syödään hyvin jne. Mutta yhteen menemimen tarkoittaisi omasta itsenäisyydesta luopumista. Omasta kodista jne....mies ei halua etäsuhdetta ja nyt asutaan eri kaupungeissa. Kumpikaan ei ole parisuhdemarkkinoilla ns kuumaa riistaa. Eli todennäköinen yksinäisyys. Kumpikin introverttejä, mutta toistemme seurassa viihdytään. Mies ei halua olla ystävä

 

Ap

Herää kysymys, että mitä mies sitten haluaa? - Ystävänä ja pariuhdekumppanina olo ovat tietysti eriasioita mutta silti minusta kannattaa kysyä, että mitä silloin oikeastaan toinen on tai itse olisi jos olisi "vain" ystävä. tai entä jos olisikin se, parisuhteen toinen osapuoli. 

Itse (miehenä) jonka kohtalo on ja on ollut aina päästä parhaimmassakin tilanteessa päässyt etenemään tosien kanssa niin, että olen lopulta huomannut olevani ns. friendzonella; meistä on tullut kavereita tai jopa ystäviä -. Tai sitten näin on käynyt pahimmassa tilanteessa, kun joskus olsi tuntunut paremmalta jos olisi voinut vain unohtaa toisen.(...) 

Eläessäni en ole ollut pidemmässä parisuhteessa. Aika monta kertaa olen saanutkin mennä itseeni ja kysyä, että miksi näin on käynyt. Mikä minussa on vikana? 

Toki olen joutnut joskus itsekin antamaan ns. pakit. Ei pakkien antaminenkaan ole tuntunut helpolta ja mutkattomalta ei vaikka siihen on ollut mielestäni aina ne antaessani hyvä ja persuteltu syy.  En niitä montaa kertaa ole joutunut antamaa mutta useammin kuin kerran. - Yhä useammin huomaan miettiväni, että mitä tapahtuisi vai tapahtuisiko mitään, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna ja yksin  mutta pyrkien siihen, että en joutuisi elämään kuitenkaan yksinäisenä.