Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet ovat usein itsekeskeisiä?
15.10.2024 |
Olen huomannut, että monien masentuneiden ajatukset ja elämä ovat usein hyvin itsekeskeisiä. (Jotkut masentuneet toki osaavat huomioida myös muita ja keskustella.) Osa vain on jumissa omissa ongelmissaan, eivätkä näe asioita isommassa mittakaavassa, eivätkä jotenkin pääse siitä omasta navasta pidemmälle.
Onko muut huomanneet samaa?
Olen ollut itsekin masentunut yli 10 vuotta. Kasvoin ilman ystäviä ja sosiaaliset taidot jäivät monella tapaa vajaiksi. Minulla oli huono itsetunto ja olin sosiaalisesti pelokas. Hakeuduin kuitenkin psykoterapiaan nuorena aikuisena ja sain siitä apua. Sen jälkeen olen pystynyt keskittämään energiani muihin ihmisiin, enkä vatvo negatiivisia ajatuksia päivästä toiseen.
Ymmärrän, etteivät kaikki tietysti saa tai jaksa hakea apua, joskus siihen ei myöskään ole varaa. Valitettavasti näin jälkikäteen katsottuna näen oman itsekeskeisyyteni myös vastenmielisenä. En toisaalta osannut toimia toisin.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tämän postauksen pointti, ap?
Itseäni on viime aikoina turhauttanut masentuneiden sukulaisten itsekeskeisyys ja kaipa halusin vaan saada uusia näkökulmia asiaan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tämän postauksen pointti, ap?
Syyllistää masentuneita, että oma vikansa kun ovat niin itsekeskeisiä.
Toisaalta onhan se omaa syytäkin, jos ei muuta elämäänsä parempaan, vaikka periaatteessa mahdollisuuksia olisi. Ei ole sattunut mitään järisyttävän vakavan peruuttamatonta, kroppa toimii ja pystyy elämäänsä vaikuttamaan. Useat vain jäävät vuosikausiksi valittamaan masennustaan. -ap
No ei ole kaikki itsekkäitä. Miksi et sitten itse laajenna tai joku muu muiden näköaloja, positiivisella tavalla vaikka verkossa tai opasvihkonen. Ei kai rahaton tai nuori tiedä mikä on mahdollista, jos on ollut vaan esteitä ja painostusta, syyllistämistä, negaa kuten itsekin nyt negaat osoittamalla muut vain "itsekkääksi". On oikeasti myös rajattua mihin kouluun tai työpaikkaan joku pääsee. Jolloin sen ulkopuolellakin on elämää. Joskin riittävä raha auttaisi ihmisiä umpikujasta ulos. Myös lääkitys tai alkoholi vaikuttaa häkkiajatteluun, erot tai traumat, sen käsittely vie aikaa nuorena. Ei terapeutti ole ainoa joka voi tehdä jotain, ei he edes kaikilla laajenna mitään ajattelua automaattisesti, voi kaventaakin, ahdistaa ja ohjelmoida lisää. Ei tiedetä mitä joku on kokenut, onko uupunut ja on voinut olle heiteltävänä siellä sun täällä, myös asuinpaikat vaihtuneet. Ihmisillä voi olla myös muita vaivoja ihan fyysisesti tai puutoksia. Tai erilainen tapa ajatella ja joku lyttäsi sen, ehkä tuli kriisi.
Sehän on tyypillinen masennuksen oire. Tuskinpa jalkakipuisellekaan sanot, että olet itsekeskeinen,jos et lähde yhteiselle lenkille. Ei omaan itseensä käpertyminen kerro siitä, että ihminen on normaalitilanteessa itsekeskeinen. Moni masentunut ihminen on herkkä ja empaattinen, mutta sairauden aikana voimat ei riitä muuhun kuin perustoimintoihin, jos niihinkään. Psykoterapia voi auttaa toisia. Siihen pääsee kelan tukemana, kun sairautta on ensin hoidettu 3 kk. Kaikilla psykoterapiakaan ei auta. Itselläni masennuksen aiheutti toinen sairaus, johon liittyy voimakasta hermostollista kipua.
Minä vähän ymmärrän aloittajan pointin entisenä masentuneena. Kärsin siitä koko nuoruuteni ja alun aikuisuuden. Keski-iässä nyt pidän itseäni terveenä.
Kun ne omat ongelmat ja oma surkeus ja huonous on niin valtavaa, ettei mikään auta, ja sitä olisi halunnut pois itseensä tuijottelusta, eikä pystynyt...
Ja kun siitä sitten lopulta on päässyt, ja miettii, miten oma ajatusmaailma on muuttunut... Omalla kohdalla ainakin voin todeta, että sisäisesti rikas, luova luonne on taipuvainen itsekeskeisyyteen ja itseensä käpertymiseen.
Vaikeassa paikassa ( nuoruus, kodin vastoinkäymiset ) omat ominaisuudet altistivat reagoimaan tilanteeseen masentumalla.
Nykyään se, etten ole sitä tai tätä, enkä varsinkaan täydellinen, ei ole enää kaiken olemassaolon keskipiste. Eli, "minä" ei ole kaiken keskipiste.
Ratkaisuhan ei sitten silti ole se, että masentuneet tekevät parannuksen itsekeskeisyydestään ja se siitä. Kyllä itsessänikin parantuminen tapahtui hiljalleen ihan muissa kohdissa ja muilla tavoilla, kuin syyllistymällä siitäkin vielä, että olen niin itsekeskeinenkin - eli omaa syytäni sairas!
Kun muuten on parantunut, ajatusmaailman muutos seuranne perässä. Sitten voi sen itsessään tunnistaa, mutta ei kovin yksiselitteisesti sanoa, mikä sen muutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin oman terapian aikoihin aivan pää omassa takapuolessa.
Ei sitä energiaa riitä muiden ihmisten asioihin eikä tarvitsekaan, joskus pitää vain keskittyä itseen.
Mutta on myös olennainen osa toipumista, ettei tipahda normielämästä ulos. Kotona jos vaan kelailee omia asioita, niin tulee vaan hullummaksi
Syyllistää masentuneita, että oma vikansa kun ovat niin itsekeskeisiä.