Älkää hyvät nuoret tehkö kuten minä

Olen 39v neitsyt sinkkumies. Asun vuokralla 35 neliön kokoisessa rumassa kerrostaloyksiössä noin 8 000 asukkaan pikkukaupungissa. Ärsyttää istua puhelinkopin kokoisella parvekkeella juomassa aamukahvia, koska naapureilla suora näköyhteys.

Ainoa lähiseudun ruokakauppa on Lidl, jonne matkaa 2.5 kilometriä. Pyöräily kauppaan ja takaisin harmittaa yhtä paljon läpi vuoden. 

Olen ollut työttömänä vuodesta 2012. Mitään ansiosidonnaista päivärahaa en ole koskaan saanut, koska olen tyhmä koulupudokas enkä kuulunut työttömyyskassaan. Joudun kituuttamaan asumistuen ja toimeentulon varassa. Luottotietoni on juotu ahdistukseen aikaa sitten ja minulla on varmaan noin 40 000 euroa ulosotossa. Ei tosin kiinnosta, en maksa niitä koskaan. En ole koskaan omistanut mitään, muuta kuin ruokaa ja viinaa. Yhteiskunnan ja hallitusten vika, eivät anna töitä ja naisia minulle.

Turha väittää että toimeentulotuella tulee hyvin toimeen. Kaikki rahat menevät lääkkeisiin, laskuihin ja loppuhiluilla saa juuri ja juuri makaroonipataa kuukaudeksi. Haloo suomalaiset: milloin toimeentulotuki nousee säälliselle tasolle? Minullakin on oikeus kerran viikossa vetäistä laatikollinen kaljaa.

Toimeentulotuella eläminen on hirveää kituuttamista. Käytän alkoholia ja tupakoin, koska minulla on siihen oikeus ja ne lievittävät tuskaa ja ahdistustani.

Aamupala on kaikkein tärkein ateria ja sillä jaksaa pitkään - niin sanotaan. Muttakun samaa kaurapuuroa on aamu- ja iltapalaksi joka ikinen päivä, alkaa homma jo todella ottaa pattiin. 

Keitoista saa vallan mainioita aterioita, varsinkin kun niitä voi helposti jatkaa vedellä. Tukipäivänä herkuttelen tekemällä ison padallisen nistipataa pekonilla ja herkkusienillä ja pakastan sitä mahdollisuuksien mukaan.

Vaatteita en osta koskaan, koska ei ole ylimääräistä rahaa niihin. Korkeintaan joskus kirpputorilta jotain. Tarvitsisin uudet kävelykengät, koska nykyisissä on jo isoja reikiä.

Olen roskalavoilta dyykannut vanhan 55-tuumaisen television, akuttoman läppärin romun, todella huonokuntoisen kahden hengen nahkasohvan ja luteisen runkopatjan. Ihan vain siis sen takia, ettei toimeentulotuesta jää mitään käteen. Ai niin, tämä tv on rikki, värit ja kuva aivan sekaisin toisessa laidassa. Käytän sitä läppärini näyttönä, koska läppärin omassa on nyrkinkokoinen reikä.

Puhelimessani on pelkkä halvin prepaid-netti, jota läppärini käyttää myös nettiyhteytenä. Täällä peräkylillä jopa 4G-kuuluvuus on täysi vitsi ja mitään videostriimejä on turha edes haaveilla katsovansa. Maakunnan ykköslehden luen viikonloppuisin kirjastossa, jos jaksan polkea fillarilla sinne asti.

Harrastuksia ei täällä korvessa liiemmälti ole. Fillarilla voi polkea maalaismaisemassa pikkuisia mutkaisia ja mäkisiä asfalttiteitä pitkin, mutta siihen kyllästyy hyvin pian, varsinkin kun piennar on 10cm leveä ja maalaiset ajavat autoillaan miten sattuu. Kesäisin poljen läheisille uimarannoille keräämään tölkkejä, joskus niitä löytyy jopa 5 euron edestä ja silloin on kyllä juhlapäivä. 

En koe yhtään huonoa omaatuntoa nauttimistani tuista. Harmittaa vaan kun ei ne riitä mihinkään. Olen kateellinen ja katkera muutaman kilometrin päässä naapurissa oleville duunareiden paritaloille, joiden pihassa on uusia autoja ja porealtaaat ja hienot terassit ja kesäkeittiöt. Tiedän, velalla ostettua mutta silti se harmittaa köyhää. Minulla ei ole mitään, muutakuin velkaa ja nistejä naapureina.

Elämäni synkintä aikaa. Jos jotain saisin tehdä toisin, opiskelisin itselleni ammatin enkä koskaan muuttaisi kaupungista pikkukylään elämäntapatyöttömäksi.