Mikä äidilläni on - lapsivihaa tulevaa lapsenlasta kohtaan??

Onko kiinnostunut mistään muustakaan elämässäsi kuin raskaudesta? On sikäli outoa, että yleensä omien lasten tekemiset tuntuvat kiinnostavan.

pelottaa, että uuden tulokkaan myötä " menettää" sinut tai hänellä on vaikeuksia ajatella itseään mummona. Joku kriisihän se on, miksi noin käyttäytyy. Huomaa, että omasta lapsesta on tulossa äiti ja itsekin vanhenee. Luulen että joku pahemman sorttinen ikäkriisi äidilläsi nyt.

Jos tulee vanhat muistot mieleen?

Onko ensimmäinen lapsenlapsi tyttären vai pojan? Jos sinä olet ensimmäinen tytär joka saa lapsen, voi se konkretisoida sen, että hänen elämänsä naisena on nyt askeleen enemmän kohti kuolemaa, kun hän siirtyy suvun naisten ketjussa yhtä sukupolvisijaa " ylemmäs" .

Tyttären synnyttämä lapsi tuo vanhenemisen selvemmin esille kuin pojan vaimon. Et ole enää hänen silmissään lapsi vaan aikuinen, äiti, ja lapsestasi tulee elämäsi tärkein ihminen. Äitisi rooli on siirtyä askeleen taakse, vaikka kuuluisikin elämääsi. Joidenkin on vaikea hyväksyä uutta roolia.

Soittavat vähintään kerran viikossa ja kysyvät vointiani. Haluavat ystävällismielisesti tietää vauvan ja minun kunnostani. Ovat antaneet omia vauvatarvikkeitaan ja pikkulahjoja silloin tällöin.



Äitini ja isäni tienaavat noin 10 000 euroa kuussa kumpikin (yhteensä n. 20 tonnia...) ja menoja ei ole melkein mitään. Vain äitini tietää, että rahatilanteemme on huono. Se paljastui, kun jouduin lainaamaan kaksi tonnia auton hajottua varoittamatta. Kiltisti kirjoitin velkakirjat ja maksoin osissa takaisin kahdessa kuukaudessa. En haluaisikaan elää vanhempien kustantamana, mutta olisipa edes jouluksi ostanut jotain pientä vauvalle.



Nyt kun olen todella iso ja ulkona on ollut pakkasta ei enää neuleet riitä. En halunnut ostaa isoa ulkotakkia parin viikon vuoksi. Äidillä käydessämme pyysin lainaksi yhtä hänen takkiaan koirien ulkoilutuksen ajaksi. Hän oikein varmisti, että palautan sen henkariin palattuamme. Todella outoa, koska koko elämäni aikana en ole lainannut häneltä kuin muutaman kerran ja kaiken aina palauttanut.

En minä yleensä valita tällä tavalla. Nyt vaan on mieli herkillä.

Keskenmenoja tai jotain ja yrittää nyt suojella sua ja itseään pahimman varalta?

Vauvan synnyttyä soitin ja kerroin ensimmäisestä lapsenlapsesta. vastaus oli " ai jaa "

Ei tullut edes kastajaisiin. Nyt lapsi 2 v eikä edes muista sen nimeä, koskaan ei ole kylässä ollut eikä kuulumisia kysellyt.

Alkuun yritimme kyläillä, laitoin valokuvia yms.. vatinetta tullut millään lailla ja nyt välit ovat poikki.

ehkä jotain vanhoja, ehkä nykyisiä, eikä varmasti tarkoita että vihaisi lapsenlastaan. Sinulla on oma perheesi joka on etusijalla, joten et voi äitisi terapeutiksi tuossa elämäntilanteessa ruveta, mutta toivottavasti äitisi saa jotakin kautta apua.



Onneksi appivanhempanne tukevat teitä, vaikka äidistäsi ei tukemaan olisikaan. Ei vanhempien apuun ja tukeen muutenkaan voi aina luottaa. Kun itse sain esikoiseni äitini tilanne töissä oli hankala, hän oli jatkuvasti loppuunpalamisen partaalla, ja mummon rooli jäi vähän etäiseksi. Silloin se tuntui pahalta ja ihmettelin miten äitini voi olla niin kylmä. Nyt kun hän on eläkkeellä ja ehtii mummona olemaan, tilanne on toinen.

mutta pian vauvan synnyttyä olikin jo aivan vauvan lumoissa!!



Joten saattaa olla vain väliaikaista. Tuleeko hänestä nyt ensi kertaa mummi? Hänellä on ehkä identiteettikriisi sen asian suhteen - se ei tarkoita etteikö hän voisi muuttua *täysin* kun lapsi on synytynyt ja olemassa.

Hän odotti tyttärestään kovasti menestyvää uraohjusta, ja katsoi raskauden tuhoavan tämän haaveensa - tyttärestä ei tullut siis hänen elämättömän elämänsä toteuttajaa. Äitisi tuntuu olevan erittäin suurituloinen - arvostaako hän elämässään muuta kuin rahaa ja koulutusta? Jotenkin tuntuu, että hänellä on tunne-elämässään jotain vialla, jotain mitä hän ei ole aiemmin joutunut/pystynyt kohtaamaan ja nyt sinun raskautesi tuo sen kaiken esille, ja hän yrittää torjua sen mielestään kaikin tavoin.



Olen surullinen puolestasi, ehkä siksi että omatkin välini äitini kanssa ovat nykyään katastrofaaliset, tosin eri syystä.

Onnea sinulle odotukseen, keskitä huomiosi omaan ydinperheeseesi ja yritä keksiä kaikkea mieltä ilahduttavaa ja mukavaa.

Tiesi huonoa onnea. Ehkä äitisi mielestä on " liian aikaista" meuhkata vauvasta, kun sitä ei tavallaan hänen näkökulmastaan vielä ole? Syntymän jälkeen tilanne voi olla toinen.

Mulla on tosin äitiini aika etäiset ja " kliiniset" välit. Joskus oikein olisi kaivannut kommentteja tai että olisi kertonut asioita omasta raskaudestaan/ synnytyksestään. :(

Mutta nyt lapsi on 2v. ja hyvät välit on mummolla ja tytöllä. Mun ja äitini välitkin vähän parantuneet.

Huomasin itse odotusaikana samaa. Heidän sukupolvella ei esim. ollut varaa törsätä vaikka supervaunuihin niin kuin nykyisellä. Äitiysloma oli minimaalinen, lasta piti " kouluttaa" milloin syömään harvemmin ja milloin nukkumaan enemmän.



Meidän äiti on ollut aina myös ei-hössääjä, kiva kaveri mutta tunteiden osoittaminen vähän jäykkää. Hänen kommentit vähän samanlaisia jäykkiksiä, mutta mummona kyllä ihan mössöö sisältä lapsenlapsen käsissä:)



Olet vähän herkällä ja hormonihuuruissa, äitisi varmaan tukee sinua ihan tiikerinä kun palaat töihin ja tarvitset apuja, nyt hän ei varmaan vaan ole ihan vahvimmalla alueellaan. Kyllä se siitä.

Mun äiti on nyt 60+ ja hänelle kaikki raskauteen liittyvät asiat on olleet jokaisessa raskaudessani erittäin vaikeita. En ole voinut puhua " avoimesti" asioista joihin liittyy kohdunsuu tai liitoskivut tai synnytyksen kulku, tms... Hän ei pysty puhumaan niistä luontevasti. Olen, hyvänen aika sentään, puhunut jopa isäni kanssa raskaudesta luontevammin. Outoa, mutta totta. Mummina äiti on ihana ja tykkää lapsista, mutta tosiaan kaikki tähän aihepiiriin liittyvät keskustelut on meillä " pannassa" ..

Olen aisiaa pohtinut, enkä tiedä liittyykö se ikään vai mihin vai onko hän näissä asioissa vain niin estynyt..mene ja tiedä.

Luulisin, että äitisi on saanut tarpeekseen siitä, että sinun elämääsi ei mahdu muuta kuin raskaus. Entisinä aikoina (ei niin kovin kauan sitten) raskauksista ei puhuttu ollenkaan, vaan niitä jopa pyrittiin piilottelemaan mahdollisimman pitkään. Sinun hössötyksesi voi tuntua äidistäsi todella oudolta.



Kyselepä välillä äitisi kuulumisia ja unohda raskaus sekä vauvapuheet hetkeksi. Kyllä sinunkin elämääsi varmaan saisi kuulua jotain muutakin kuin raskaus?



Sanoit, että äitisi olisi saanut hankkia jouluksi vauvalle jotain...mille vauvalle? En ole ikinä kuullut, että lahjoja olisi ostettu syntymättömille ihmisille.



Jos et ennenkään ole odottanut/saanut apua tai taloudellista tukea äidiltäsi, niin miksi odotat sitä nyt?



Ei se raskaus ole niin ihmeellinen asia kuin sinusta nyt tuntuu, vaikka henkilökohtaisesti ihme ja suuri asia sinulle onkin. Lapsia on syntynyt maailman sivu, eikä kukaan ulkopuolinen jaksa olla kiinnostunut toisen raskaudesta.



Miten muuten ennen raskautta? Soittelivatko appivanhempasi ja kyselivät vointiasi ennenkin? Oletko puhunut edes appivanhempiesi kanssa muusta kuin raskauteen ja vauvaan liittyvistä asioista plussauksen jälkeen?



Lopeta se touhotus.... ;)