Oletko miettinyt valmiiksi mistä saat puhdasta juomavettä jos hanasta ei tule ja kaupasta ei saa?
Kommentit (188)
Kaikkihan riippuu siitä mitä on tapahtunut, miksi vettä ei tule tai voi käyttää.
Kaupunki/kunta järjestää yleensä sellaisessa tilanteessa vedenjakelun ja sitä varten meillä on vesikanistereita ja kannellinen ämpäri (on vaikka muille jakaa).
Kotoa löytyy vesipulloja muutamaksi viikoksi.
Asun Keski-Suomessa järvien ympäröimänä ja täällä on myös lähteitä, joten jos pitäisi kaiken lisäksi jostain syystä lähteä hakemaan vettä luonnosta niin kotona on tehokkaita vedenpuhdistimia kahta sorttia ja vedenpuhdistustabletteja. Veden keittämiseen löytyy sähkölieden lisäksi polttoaineella toimiva retkikeitin ja ihan viimekädessä nuotiovälineet.
Veden tuhlaamisen välttämiseksi ja hygieniatason ylläpitämiseksi poikkeustilanteessa kotona on myös kosteuspyyhkeitä ja käsidesiä.
Harrastan retkeilyä, siksi tällainen arsenaali.
Ps. Sadevettäkin voi hätätapauksessa kerätä.
Näsijärvi on tuolla moottoritien toisella puolella. Mutta valitettavasti se on likaista vettä. Eli suodatus pitäisi keksiä, sitä ei ole. Kaikki laitteet eivät ole myös riittävän päteviä suodatukseen, oli kyseessä lumi tai muu vesi. Puron vesi täällä on hyvin likaista, koska kaupunkialue ja ojat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järvisuomessa ei ole hätää, mutta meren rannan porukka joutuu liikahtamaan. Vaikka kai sielläkin on lähteitä jossain, ja jokia. Suomi on maailman vetisimpiä maita, ei voi verrata esim. Lähi-idän tai Afrikan maiden vesitilanteeseen.
Kyllä täällä meren rannallakin on ihan kaivoja 😂
Meren rannalla on yleensä myös jokia tai tai puroja, joissa menee vettä mereen.
Mä asun saaristossa. On porakaivo mutta ei sillä mitään tee jos ei tule sähköä. Eikä mitään makeaa luonnonvettä ole kuin joskus sadevettä kallion koloissa.
Itämeressä on niin vähän suolaa, ettei sen ainakaan pitäisi olla ongelma. Ei edes saaristossa, vaikka sillä suunnalla suolapitoisuus on korkeampi kuin jossain Perämerellä.
Keskimääräinen suolapitoisuus Itämeressä 8.5 promillea. Valtamerien suolapitoisuus noin 35 promillea.
Meillä on metsä vieressä missä on puro. Kodittomat kyllä asuu siinä metsässä ja kusee sinne mutta jos ei mistään saisi eikä pystyisi liikkumaan lauemmaksiniin hakisin siitä ja keittäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kaupungissa on vesijohto tuplana. En asu suomessa.
Meillä siis on se klassinen sähköpumpuilla toimiva vesijohto asunnossa ja ongelmia varten paineella toimiva ulkona. Eli jos vesi ja/tai sähkö loppuu vettä voi hakea kadulla olevista hanoista. Vähän pitää varmaan jonottaa mutta kukaan ei kuole janoon. Todella hyvä systeemi.
Lähellä on myös puhdas joki eli vettä on.
Tuota noin, vettä ei tule kummastakaan vesiputkesta, jos koko alueella on sähköt poikki. Jos vain teidän talosta on sähköt katkenneet, niin toisesta tulee. Tässä varautumisessa kriiseihin ja sotaan on Kyse tilanteesta, että isommalta alueelta olisi sähköt tai vedet mennyt.
Selitin kyllä että se ulkona oleva vesiverkko toimii paineella, ei sähköpumpulla. Tämä on koko pointti tuolaverkossa. Vettä saa aina. Siis vesi tulee ylempää vuorilta omalla paineella. Sähköjä ei tarvita.
Eli vettä tulee niin kaukana kun vettä keräysalueella on. Sitten kun se on loppu vaihdetaan järvi- ja jokiveteen joka on täällä puhdasta.
Aloitukseen sopivasti liittyen, tämän päivän IL:sta:
Ruotsin poliisi tutkii sabotaasia vesilaitoksella
Joku murtautui ruotsalaiselle vesilaitokselle varhain sunnuntaina.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/957b8d05-b845-4b9c-97be-b8bd48be76c0
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On Kaivoja. Jokia. Järviä. Lampia. Soita ja Puroja.
Vettä on suomessa joka paikassa.
Asun meren rannalla, makeaa vettä ei ole missään lähellä. Ei ole kaivoakaan.
Voit tislata sitä itse. Kuumenna vesi ja ota keittoastian kannesta höyrystynyt vesi talteen
Omasta kaivosta, sieltä se vesi hanaankin tulee. Jos se loppuu niin sitten käännetään pumppu lähdevedelle.
Ihanan naiiveja ihmisiä täällä kirjoittelemassa, että no kunta järjestää vettä, ei tarvi varautua mitenkään.
Jos tulee jonkinlainen laajamittainen ongelma, jonka takia vaikka puolet Suomesta on yhtä aikaa ilman vettä, niin ei kunta tai valtio joka ikiseen kadunkulmaan ehdi samantien niiden vedenjakelupisteiden kanssa. Aina pitäisi olla kotona muutaman päivän varalle juomavettä.
Olen. Omasta kaivosta. Tai järjestä ja puhdistan sen.
Valitan kipuja. Sairaalassa saa juomavettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On Kaivoja. Jokia. Järviä. Lampia. Soita ja Puroja.
Vettä on suomessa joka paikassa.
Asun meren rannalla, makeaa vettä ei ole missään lähellä. Ei ole kaivoakaan.
Itämeren vedessä on vain muutama prosentin kymmenesosa suolaa, joten sitä pystyy käyttämään juomavetenä.
Höpö, höpö, rahaa saa seinästä, sähköä töpselistä ja vetta raanasta.
t: vihreä
Vierailija kirjoitti:
Ihanan naiiveja ihmisiä täällä kirjoittelemassa, että no kunta järjestää vettä, ei tarvi varautua mitenkään.
Jos tulee jonkinlainen laajamittainen ongelma, jonka takia vaikka puolet Suomesta on yhtä aikaa ilman vettä, niin ei kunta tai valtio joka ikiseen kadunkulmaan ehdi samantien niiden vedenjakelupisteiden kanssa. Aina pitäisi olla kotona muutaman päivän varalle juomavettä.
Ei voi mitenkään olla puolet suomesta ilman vettä, vedenjakelualueita on satoja ellei tuhansia ja ovat täysin riippumattomia toisistaan.
Sähköä saa agregaatilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On Kaivoja. Jokia. Järviä. Lampia. Soita ja Puroja.
Vettä on suomessa joka paikassa.
Asun meren rannalla, makeaa vettä ei ole missään lähellä. Ei ole kaivoakaan.
Voit tislata sitä itse. Kuumenna vesi ja ota keittoastian kannesta höyrystynyt vesi talteen
Ei tarvitse tislata. Niin kauan kuin veden suolapitoisuus on alle 0,9% niin ollaan turvallisilla vesillä juomisen suhteen. Sitä se on kaikkialla Suomen rannikolla, vieläpä isolla marginaalilla. Perämerellä merivesi on lähes suolatonta.
Appivanhemmat asuvat kahden kilometrin päässä ja heillä on kaivo, josta ottavat talousvetensä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On Kaivoja. Jokia. Järviä. Lampia. Soita ja Puroja.
Vettä on suomessa joka paikassa.
Huvittavan naiiveja kommentteja. Käsitätkö paljon vettä länsimainen ihminen käyttää pelkästään päivässä? Kaikkiko Helsingin keskustasta ryntäisivät jonnekin suolle aina kun tulee jano? Ei se vesi lopu välttämättä vapaapäivänä.
Ps. Meillä on kaivo, mutta sen vesi on juomakelvotonta.
Käsitämme oikein hyvin. Jos juomakelpoista vettä ei saa kaupasta, sitä voi valmistaa keittämällä tai suodattamalla.
Vessanpönttöön voi laittaa aivan hyvin juomakelvotontakin vettä.