Lue keskustelun säännöt.
Valtava kaipuu menneeseen
11.10.2024 |
Näin aikuisiällä, kun on menettänyt jo omat vanhempansa, on alkanut tulemaan valtava kaipuu menneeseen.
kaipaan isovanhempiani, lapsuuden kesiä, serkkuja. Kaikkea sitä, mitä enää ei ole mahdollista kokea. Serkkujanikaan en enää edes tunne. Mistä tämä pohjaton suru ja kaipuu kumpuaa? :(
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan siitä, ettei tilalle ole tullut mitään muuta.
Mikä nykyajassasi on vikana? Siitä nostalgiaan hukkuminen kielii.
Minulla on kyllä omia lapsia, puoliso ja ystäviä. Jotenkin olen nyt viime kuukausina kaivannut menneisyyteen. Ehkä jokin luopumisen prosessi on käynnissä. :(
AP
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä omia lapsia, puoliso ja ystäviä. Jotenkin olen nyt viime kuukausina kaivannut menneisyyteen. Ehkä jokin luopumisen prosessi on käynnissä. :(
AP
Mikä siinä menneisyydessä oli parempaa kuin muistot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeksi tänään tuli mieleen, miten paljon parempi oli elää 1980-luvulla. Oli minulla silloinkin onnettomia hetkiä, mutta silti kaikki oli paremmin omassa elämässä ja yhteiskunnassa.
Joskus ostan kirpputoreilta tai netistä 80-luvun aikakauslehtiä. Ihan vain elääkseni muistojani uudelleen. Aikakauslehdetkin olivat silloin parempia: paksumpia, koska niissä oli enemmän luettavaa. Ei mitään aikuisten kuvakirjoja eli Seiskoja.
Aika kultaa muistot. Mieti tarkkaan, oliko ennen paremmin. Jos, niin mikä?
Minäkin aina muistelen "huolettomia" opiskeluaikoja. Haluaisinko elää opintolainalla?, Olla jälleen työtön? Tarvitseeko edes vastata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään tuli mieleen, miten paljon parempi oli elää 1980-luvulla. Oli minulla silloinkin onnettomia hetkiä, mutta silti kaikki oli paremmin omassa elämässä ja yhteiskunnassa.
Joskus ostan kirpputoreilta tai netistä 80-luvun aikakauslehtiä. Ihan vain elääkseni muistojani uudelleen. Aikakauslehdetkin olivat silloin parempia: paksumpia, koska niissä oli enemmän luettavaa. Ei mitään aikuisten kuvakirjoja eli Seiskoja.
Mikä sinua estää elämästä kuin silloin? Tuohonhan riittää työttöminekin rahat. Ostat vain enemmän niitä kerran luettuja Seiskoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään tuli mieleen, miten paljon parempi oli elää 1980-luvulla. Oli minulla silloinkin onnettomia hetkiä, mutta silti kaikki oli paremmin omassa elämässä ja yhteiskunnassa.
Joskus ostan kirpputoreilta tai netistä 80-luvun aikakauslehtiä. Ihan vain elääkseni muistojani uudelleen. Aikakauslehdetkin olivat silloin parempia: paksumpia, koska niissä oli enemmän luettavaa. Ei mitään aikuisten kuvakirjoja eli Seiskoja.
Mikä sinua estää elämästä kuin silloin? Tuohonhan riittää työttöminekin rahat. Ostat vain enemmän niitä kerran luettuja Seiskoja.
Yhteiskunta ei ole enää samanlainen kuin 80-luvulla. Ilmapiiri on huonontunut, turvattomuus lisääntynyt. Lisäksi 80-luku oli nousukautta: kaikki muuttui koko ajan paremmaksi. Nykyisin kaikki muuttuu koko ajan huonommaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa muistot. Mieti tarkkaan, oliko ennen paremmin. Jos, niin mikä?
Minäkin aina muistelen "huolettomia" opiskeluaikoja. Haluaisinko elää opintolainalla?, Olla jälleen työtön? Tarvitseeko edes vastata?
Oli olin nuori hoikka mies ja menoa riitti,tänään läski vanha mies tarvitseeko enempää kertoa,tosin siihen vuosien väliin kyllä mahtuis tarinaa melko paksun romaanin verran.Tänään kuitenkin olen ,jäin miettimään en oikein tiedä.
Sulla on vain menetyksen suru. Olet menettänyt paljon omaisia, joita ei saa koskaan takaisin. Ne ajat ovat takana päin, ei voi mitään. On mullakin ikävä isää ja mummulaa. Lapsuus oli huoletonta aikaa kun sai vaan leikkiä eikä kantaa vastuuta ihan kaikesta. Nauti omasta perheestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole onnellinen siitä että sinulla on lapsuus ja vanhemmat mitä kaivata.
Kaikki ei ole yhtä onnekkaita.
Ei kannata jäädä murehtimaan. Itselläni samaa taipumusta, mietin jo joskus 9-luokan keväällä että tässä tää oli, en näe montaa näistä luokkakavereista enää. Sama lukion lopussa.
Toisinaan kaipaan isovanhempia, enää yksi elossa ja hänkin 90v. Olisi pitänyt viettää enemmän aikaa heidän kanssaan, mutta aina oli mukamas kiire jonnekin.
Kannattaa keskittyä nykyisyyteen ja ottaa siitä kaikki irti. Koskaan ei tiedä, koska on viimeinen kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta on mielestäni tajuta elämän rajallisuus. Vielä 30-40-vuotiaaksi elämä tuntui loputtomalta. Ei tunnu enää, kun on tajunnut puolivälin menneen jo ohi ja vuodet menee aina vain nopeammin kohti vanhuutta.
Se vain on niin että Suomi oli todella hyvä maa elää 80 luvulla . Nyt kaikki on tuhottu. Maailma on täysin sekaisin. Odotan vain että pääsisin lähtemään täältä. Täällä ei ole enää mitään minulle. Muistan kun lapsena odotti että kasvaa aikuiseksi. Nyt voi vain sanoa miten turhaa se oli. Kaikki maalaisjärki on kadonnut tästä maailmasta.
En kaipaa mitään aikoja, vaikka kaikki olivat omalla tavallaan kiinnostavia. Kasari oli kuitenkin monella tavalla vaikea, lapsuudesta nuoruuteen, paljon tapahtumia, matkoja, ihmisiä, kokemuksia, joista osa oli hurjia ja äärimmäisiä.
Lasten pikkulapsiaika oli elämäni parasta ja monin tavoin rikkainta aikaa, mutta henkisesti on menty parempaan suuntaan koko ajan. Olen myös aika tyytyväinen ulkonäkööni, jopa hämmästynyt. Tosin en ollut aiemminkaan tyytymätön, en vain joutanut ajattelemaan sitä enempää.
Kasari oli upeaa aikaa maailmanpolitiikassa, koska Neuvostoliitto kaatui ja monet muut diktatuurit sen mukana. Ikkunat aukesivat kaikkialle maailmaan myös omassa elämässäni, oli optimismin aikaa kuten jo todettiin. Nyt on synkät ajat Euroopassa. Ei hyvältä näytä.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on mielestäni tajuta elämän rajallisuus. Vielä 30-40-vuotiaaksi elämä tuntui loputtomalta. Ei tunnu enää, kun on tajunnut puolivälin menneen jo ohi ja vuodet menee aina vain nopeammin kohti vanhuutta.
En tiedä. Ostin auton yhdeltä 70v papalta. Hän sanoi, että hampaat kasvaa pian uudelleen suuhun. Oli muutenkin virkeämpi kuin minun nelikymppiset kaverit. M39
Ymmärrän tuon niin hyvin, koska koen itse aivan samanlaista nostalgiaa. Maailma ei vaan enää ole niin hyvä paikka elää, kaikki muuttuu koko ajan huonommaksi, turvattomammaksi, vihamielisemmäksi. Vielä ysärilläkin Suomi oli lamasta huolimatta ihan hyvä paikka elää, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt alaspäin. Toki sitä kaipaa myös niitä ihmisiä, joita ei voi enää saada takaisin. Edessä on pelkkä yksinäinen vanhuus olemattoman terveydenhuollon piirissä.
Kertoo siitä, että et ole tyytyväinen elämääsi, mutta myös siitä, että sinulla oli kiva lapsuus ja nuoruus. Oma suhteeni molempiin on ristiriitaisempi. Vai oletko sinäkin vain painanut piiloon ne ajat, jolloin ei ollutkaan niin kivaa?
Minulla ei ole vastaavaa tunnetta, mutta tietoisuus, että jotain tuon kaltaista on edessä kun joskus aikanaan äitini menehtyy. Tämä aiheuttaa kokemuksen, jota en osaa sanallistaa. Jonkinlaista kaipausta siinä on mukana.
N45