Valtava kaipuu menneeseen

Samat tunteet ja aatokset, olleet jo alun kolmattakymmentä vuotta.

Minä kaipaan sitä taloudellisesti huoletonta aikaa, kun kaikki tuli ja meni ja silti mikään ei ikinä loppunut. Sen lisäksi ruokakin oli halpaa. Nyt käy ruokakaupassa ja ei jää muuhun tai sitten jos on pakko laittaa rahaa muuhun, ei meinaa saada ruokaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon niin hyvin, koska koen itse aivan samanlaista nostalgiaa. Maailma ei vaan enää ole niin hyvä paikka elää, kaikki muuttuu koko ajan huonommaksi, turvattomammaksi, vihamielisemmäksi. Vielä ysärilläkin Suomi oli lamasta huolimatta ihan hyvä paikka elää, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt alaspäin. Toki sitä kaipaa myös niitä ihmisiä, joita ei voi enää saada takaisin. Edessä on pelkkä yksinäinen vanhuus olemattoman terveydenhuollon piirissä.

Tuo yksinäinen vanhuus heikkojen palvelujen varassa on nykyisin yleinen pelko. Sitä itsekin pelkään, sillä on vain yksi lapsi, entä jos hän kuolee eikä kukaan ole perään katsomassa, kun muuta sukua ei ole. 

Toisaalta jos miettii 60-lukua aiempia vuosia, niin tuskin vanhuus tuolloinkaan hääviä oli eli ei ennen varmaankaan kovin paljon paremmin ollut. Vaatimukset vanhuudelle ovat nykyisin korkeammat. 

Mutta panen toivoni siihen, että eutanasia tulee jo seuraavan hallituksen aikaan. Kristillisiä ei siihen hallitukseen toivottavasti oteta eikä persuja, joista osa tosin voi eutanasiaa kannattaakin. Miksi lemmikkieläimet saavat arvokkaan lopun mutta ihmiset eivät?

Nussitaan ap. Kuvitellaan sinulle taas kiinteät kauniit rinnat, vyötärö ja tiukka rakkausreikä. Naidaan rannalla, muistat silloin käyttämäsi aurinkovoiteen tuoksun ja kuinka elämäsi oli täynnä iloa ja toiveikasta odotusta. Se ei enää koskaan palaa. Voit kuitenkin nauttia miehekkäästä miehestä ja kookkaasta kalusta, joka armossaan sinua haluaa ilahduttaa 😘

Minulla on sama kaipuu.. Omaan nuoruuteeni, vanhempieni kanssa yhteisiin vuosiin ,aikuisuuden alkuvuosiin,omien lasten lapsuuteen jne

Toki iloitsen, että olen saanut elää lastenlasten syntymän ja varhaiset vuodet. Toivon vielä vuosia lisää. 

Yli 60-vuotiaana tiedostan, että alamäki on menossa ja matka on loppusuoralla. Olen ajatellut tämän johtuvan eläkkeelle jäämisestä  mutta myös konkreettisesta kropan muuttumisesta ja läheisten  harvenemisesta. 

Elämä on ihmeellistä aikaa. Muistoja voi muistella, jakaa menneitä kokemuksia jälkikasvullekkin. Vanhenemisessa on jotain niin lopullista mutta kuitenkin hyvää . 

Suru loppuu suremalla tai ainakin asettuu.

Pah, aika kultaa muistot; ei silloinkaan niiiin ihanaa ollut.