Vanhojen, vaikutusvaltaisten ja varakkaiden miesten kiireet
Olen aina ihmetellyt miten paljon joidenkin pitää säätää ja touhuta bisnieksiä vielä kun ollaan jo reilusti yli eläkeiän. Itsekin olen vanhempi mies, tosin en vaikutusvaltainen ja varakkuuskin on aika puolitangossa. Mutta itselleni olisi aika vaikea motivoitua touhuamaan politiikassa tai bisneksessä 7-kymppisenä pyöreitä päiviä jos ja kun raha-asiat ovat ns. kunnossa. Että hiihtolenkille joo, mutta kabinetteihin ja yölennoille neuvotteluihin ei. En tiedä miten muilla(?)
1990-luvun lamavuosien hallituksen (199195) pääministeri Esko Aho (kesk) kertoo saaneensa sydänkohtauksen hiihtolenkillä Espoossa 10. joulukuuta viime vuonna.
Sunnuntaina joulukuun 10. päivänä kaikki suunnitelmani olivat mennä uusiksi. Takana oli työntäyteinen syksy. Olin tehnyt kolme pitkää matkaa Kiinaan, yhden Yhdysvaltoihin ja koko joukon lyhyempiä eri puolille Eurooppaa, Aho kirjoittaa tuoreen kirjansa johdannossa.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Mä en noin kirjoittavalta ihmiseltä kuin sinä ap, ottaisi mitään neuvoja vastaan. Hiihtolenkille joo, työt ei?!
Ei sinun tarvitsekaan, mutta miten itse toimisit vastaavassa tilanteessa kuin aloituksessa mainittu herra? Kerroin vain oman mielipiteeni.
ap.
Varmasti pysyy mieli virkeämpänä jos jatkaa aktiivista elämää kuvailemallasi tavalla eikä jää vain hiihtolenkkien varaan. Kyllä kiinnostaisi tuollainen elämä matkoineen ja sehän tuossa on että vain harvalla siihen on mahdollisuus, taitaa sinullakin kateus olla tässä pohjalla..
Jotkut tykkäävät elämääntavastaan niin, etteivät malta luopua siitä edes eläkkeellä.
Esko Aho ei ollut 90-luvulla seitsemänkymppinen, vaan Suomen nuorin pääministeri.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti pysyy mieli virkeämpänä jos jatkaa aktiivista elämää kuvailemallasi tavalla eikä jää vain hiihtolenkkien varaan. Kyllä kiinnostaisi tuollainen elämä matkoineen ja sehän tuossa on että vain harvalla siihen on mahdollisuus, taitaa sinullakin kateus olla tässä pohjalla..
'Virkeänä pysyminen' on itselleni hiukan eri asia kuin 4 mannertenvälistä työmatkaa pariin kuukauteen 70 ikävuoden korvilla, plus vielä muut matkat päälle. Josta ilmeisesti myös sydän antoi tässä tapauksessa vakavan varoituksen. Kateudesta sen verran että tein matkatöitä 15 vuotta ympäri maailmaa, ja tiedän omakohtaisesti miten raskasta mm. yölennoilta ja aikaerosta palautuminen on jo nelikymppiselle. Ei tulisi kyllä mieleenikään 7-kymppisenä, mutta näköjään joillekin tulee.
ap

Mieli ja kroppa pysyvät kyllä paremmassa kunnossa, jos harrastaa liikuntaa. Jos tähän lisää vielä aivojumppaa, niin hyvä tulee. Pelkkä lentokoneessa istuminen ei riitä. I
En missään tapauksessa ostaisi enkä lukisi Eskon kirjaa, jos sissimarkkinointi nyt oli aloituksen pointti.
Vierailija kirjoitti:
En missään tapauksessa ostaisi enkä lukisi Eskon kirjaa, jos sissimarkkinointi nyt oli aloituksen pointti.
Tämä. Täytyy olla umpihullu, jos suomalaisena tukee tuota tuhoajaa.
Kaikki eivät tajua, että eläkkeelle siirtyminen vapauttaa niistä asemista, jotka olet työuran aikana hankkinut; siirryt tuen saajaksi muiden tuensaajien joukkoon. Et erotu mitenkään tai kiinnosta ketään. Olet vain osanen sitä valtavaa, harmaata massaa.
Vierailija kirjoitti:
En missään tapauksessa ostaisi enkä lukisi Eskon kirjaa, jos sissimarkkinointi nyt oli aloituksen pointti.
Ei ollut sissimarkkinointia, enkä ole Esko ;=) Sitaatti oli ilta-sanomista, google 'Raju sydänkohtaus iski Esko Ahoon hiihtolenkillä joulun alla'
Joo itsellä on eri huvit, mutta yritetään pitää katto korkealla ja terveys hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti pysyy mieli virkeämpänä jos jatkaa aktiivista elämää kuvailemallasi tavalla eikä jää vain hiihtolenkkien varaan. Kyllä kiinnostaisi tuollainen elämä matkoineen ja sehän tuossa on että vain harvalla siihen on mahdollisuus, taitaa sinullakin kateus olla tässä pohjalla..
Mieli ja kroppa pysyvät kyllä paremmassa kunnossa, jos harrastaa liikuntaa. Jos tähän lisää vielä aivojumppaa, niin hyvä tulee. Pelkkä lentokoneessa istuminen ei riitä. I
Matkustelua ja rupattelua tutussa porukassa. Pari edustusvalokuvaa. Jokin velvollisuudentuntoa tyydyttävä missio.
Elämäntyylihän yhdistää insinöörin ja instabeben elämän parhaita puolia. Ei ihme jos tuollaisesta työstä on hankala päästää irti.
(Ei silti vetoaisi itseeni.)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tajua, että eläkkeelle siirtyminen vapauttaa niistä asemista, jotka olet työuran aikana hankkinut; siirryt tuen saajaksi muiden tuensaajien joukkoon. Et erotu mitenkään tai kiinnosta ketään. Olet vain osanen sitä valtavaa, harmaata massaa.
Erään tutun isä oli vielä pahasti dementoituneenakin lähdössä kovasti palavereihin salkkunsa kanssa. Oli ollut aikoinaan johtavassa asemassa, ja rooli jäänyt jotenkin päälle..
Lähetä viesti Trumpille: nyt äijä vetäydyt Maralagoon ja vietätte siellä Melanian kanssa rauhallista elämää.
Mun mies on tuollainen, että tuskin lopettaa työntekoa eläkkeelläkään, itsekin on sen myöntänyt, kun siitä on vitsailtu. Me matkustamme paljon työn merkeissä, mutta ei onneksi mannertenvälisiä.
Se on yrittäjäluonne. Pitää saada paljon aikaan ja rahantekokaan ei ole se pääasia, vaan uudet ideat. Siitä huolimatta aina kun mies aloittaa uuden "harrastuksen", josta ei edes odota mitään, siitä seurauksena on lisää rahaa. No, en valita.
Mieleen jäi joskus takavuosina korona-aikaan, kun tänne tulin, kun joku vaimo valitti yrittäjämiehestään, kun tämä tekee vain aina töitä eikä juuri lomaile. Sellaisia yrittäjät ovat, siis ne menestyvät. Ei pidä mennä naimisiin yrittäjän kanssa, jos haluaa viettää palkansaajan elämää pitkine lomineen ja muine säännöllisyyksineen. Yrittäjä siis nauttii menevästä elämäntavasta ja pienestä stressistäkin tai siitä, kun on monta palloa ilmassa yhtä aikaa.
Olen itsekin ollut yrittäjä lähes koko työurani, nyt kotirouvana miehen seurana hänen työmatkoillaan yms. En usko, että elämäntapamme hirveästi muuttuu eläkeikäisinä. Nyt ikää 55+, mies jo lähempänä kuuttakymppiä.
Oliko tämä vastaus kysymykseesi, ap?
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä vastaus kysymykseesi, ap?.
Jos työnteko käy harrastuksesta ja sillä vielä tienaa, niin miksi ei? Toinen asia on sitten tappaa itsensä työntekoon eläkeikäisenä jos varallisuutta on jo monelle sukupolvelle, sitä en itse ymmärrä. Mutta voihan sekin olla jollakin tavoitteena, mielipideasia.

Ei työnteko sentään niin vaarallista ole, että siihen kuolee :) Sydän- ja verisuonitauteja tuppaa vanhemmiten tulemaan, jos ei ole vältellyt kovia rasvoja tai jos ei satu omaamaan geenejä, joiden ansiosta plakkeja ei synny - se on suomalaisessa geeniperimässä harvinaista.
Aktiivisuus ja aivojen vaivaaminen edistää pitkää elämää. Mitä korkeampi tulo- ja koulutustaso, sitä pitempään ihmiset tilastotietojen valossa elävät terveenä. Tietoisuus tervellisistä elämäntavoista on varmasti osasyynä myös.
Mutta lopulta kuollaan kaikki johonkin. Pitkä elämä ei itselleni ole mikään itseisarvo, varsinkaan, jos sitä ei saa elää terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti pysyy mieli virkeämpänä jos jatkaa aktiivista elämää kuvailemallasi tavalla eikä jää vain hiihtolenkkien varaan. Kyllä kiinnostaisi tuollainen elämä matkoineen ja sehän tuossa on että vain harvalla siihen on mahdollisuus, taitaa sinullakin kateus olla tässä pohjalla..
'Virkeänä pysyminen' on itselleni hiukan eri asia kuin 4 mannertenvälistä työmatkaa pariin kuukauteen 70 ikävuoden korvilla, plus vielä muut matkat päälle. Josta ilmeisesti myös sydän antoi tässä tapauksessa vakavan varoituksen. Kateudesta sen verran että tein matkatöitä 15 vuotta ympäri maailmaa, ja tiedän omakohtaisesti miten raskasta mm. yölennoilta ja aikaerosta palautuminen on jo nelikymppiselle. Ei tulisi kyllä mieleenikään 7-kymppisenä, mutta näköjään joillekin tulee.
ap
Ero sinun ja Esko Ahon välillä on se, että sinä olet vain elossa, hän elää elämäänsä täysillä eikä tuijota jotain numeroa, jota iäksi sanotaan. Todennäköisesti hänelle elämä on sitä, että tehdään itselle tärkeitä asioita täysillä eikä istuskella villasukat jalassa betoniluukussa miettimässä. miten väärin on, että kaikilla muilla on mukavaa. Hän tekee mitä itse haluaa, sinä tyydyt kauhistelemaan niitä, jotka eivät vietä aikaansa hautakiviostoksilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei työnteko sentään niin vaarallista ole, että siihen kuolee :)
Eskon tapauksessa sydän antoi kuitenkin vakavan varoituksen työtahdista. Joka jutusta päätellen meni myös jakeluun. Useamman aktiviteetin saa menemään myös täysin överiksi. Mukaanlukien työn ja rahan tekemisen.
Vierailija kirjoitti:
Ero sinun ja Esko Ahon välillä on se, että sinä olet vain elossa,
Mistä sinä tiedät kenenkään elämiset jonkun anonyymin kommentin perusteella?
Mä en noin kirjoittavalta ihmiseltä kuin sinä ap, ottaisi mitään neuvoja vastaan. Hiihtolenkille joo, työt ei?!