Positiivisen kautta tästä eteenpäin
Tiedän että tällaiset "jätän tämän ryhmän uliuli" -avautumiset on aika yhdentekeviä, taas joku kukalie nevahöörd poistuu ja tekee asiasta numeron. Mutta se että juuri minä päätin lähteä vauvapalstalta ei ole olennaista, vaan pointti on syyt päätöksen taustalla, joista joku muukin voisi ehkä ottaa kopin.
Myönnän, että itsekin sorrun täälä usein provosointiin, ehkä jopa suoranaiseen trollaukseen, ja onhan se tietyllä tavalla jopa terapeuttista. Mutta, siihen negatiivisuuden suohon kun uppoaa liian syvälle, niin haitat alkavat kumoamaan hyötyjä. Kaikki negatiivisuus ja riitely syö henkisiä voimavaroja, ja juuri sen olen huomannut alkaneen kasaantumaan ja nakertamaan henkistä hyvinvointiani. Huomaan välillä tuntevani suoranaista ihmisvihaa, ja olen silloin tavallaan muuttumassa juuri sellaiseksi ihmiseksi joita täällä usein arvostelen. Kyllä, päättelitte oikein, en ole mikään persufani.
Olen päättänyt jatkaa tästä eteenpäin vahvemmin positiivisen kautta, ja jotta siinä onnistuisin, koen että vauvapalstasta kannattaa pysyä kaukana. On täällä paljon hyviäkin keskusteluita, mutta sellainen tietty negatiivisuus tunkee niihinkin, minkä tulette huomaamaan myös tämän avauksen kommenteissa. Hienoa jos dissauksenne oloanne jotenkin helpottaa, mutta itse en halua niitä enää lukea.
Aikanaan opin hyvän asenteen elämään, eli että sellaisilla asioilla on turha stressata joihin ei voi itse vaikuttaa. Tällä palstalla pyörittyäni tuo kultainen sääntö on alkanut unohtumaan, ja negatiiviset tunteet valtaa mielen. Siitä syystä päätin lopettaa vauvapalstan lukemisen, ja keskittyä elämässäni ihan muihin asioihin. Samaa suosittelen muillekin, jotka kokevat että tämän palstan jatkuva negatiivisuus alkaa pääsemään ihon alle.
Nyt saatte vapaasti riemuita päätöksestäni, yksi "vihervassari' vähemmän persuja dissaamassa. Nauttikaa toki siitä, minäkin nautin siitä etten joudu enää kommenttejanne lukemaan. Kaikkea hyvää ihmiset syksyynne! Ja muistakaa: ei kaikki ihan niin synkkää sentään ole kuin mitä tämä palsta antaa ymmärtää.