Ilta-Sanomat: "Suomi paukautti uuden kymmenluvun puhki EU:n velkamittarista"
Julkisen talouden velkaantuminen tai sen jatkuminen tuskin on uutinen, mutta se on, että Suomen julkisyhteisöjen velkaisuuden suhdeluku on nyt kohonnut EU:n velkamittarin perusteella taas uudelle kymmenluvulle.
Keväällä ollaan jo EUn tarkkailuluokalla, juuri kivasti kunnallisvaalien kynnyksellä
Kun 220 miljardin euron velkamäärä suhteutetaan Suomen vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon, saadaan velkaisuuden suhdeluvuksi EU:n laskutavalla nyt ensi kertaa tasan 80 prosenttia.
Se on tasan 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin EU:n taloussääntöjen mukaan saisi olla, sillä EU-sopimusten mukaan julkista velkaa saisi olla korkeintaan 60 prosenttia suhteessa kansantuotteen arvoon.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä velkaa on tullut?
Hyvä kysymys. Kuitenkin suurin osa suomalaisista maksaa kaiken aikaa veroja ja piiloveroja. Asiaa pitäisi kysyä kaikilta viimeisen 10-20 vuoden aikana hallituksissa olleilta puolueilta ja poliitikoilta. Esim. vuosien 2016-2019 valtionvarainministeri eli nykyinen pääministeri Orpo voisi valaista velkaantumisen syitä. Vai onko kaikki muka Sannan syytä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomen velka on pienempi kuin muualtatulleitten tuet
Valitettavasti ulkomaalaiset saa vain 13 prosenttia kaikista tukirahoista
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/722882/maahanmuuttajille-kelan-e…
Ensinnäkin nuo luvut on vuodelta 2018 ja tilanne on nyt paljon pahempi. Toiseksi on harhaanjohtavaa ottaa eläkkeet mukaan, koska vuohineuvokset eivät ole laajasti eläkeiässä vielä. Relevanteissa tulonsiirroista, kuten työttömyysturva ja toimeentulotuki, luvut olivat jo tuolloin karmeita.
M-muuttajille maksettu osuus vaihteli merkittävästi eri etuuksien välillä. Osuus oli suurin takuueläkkeessä, josta maksettiin m-muuttajille 29 prosenttia ja lähes yhtä suuri työttömyysturvassa, josta maksettiin m-muuttajille 27 prosenttia. Toimeentulotuesta m-muuttaji
Tilastofaktaa vaihteeksi:
"Vaikka ulkomaalaistaustaisen väestön määrä tänä aikana kasvoi, työelämän ulkopuolella olevien määrä väheni lähes 70 000:sta alle 54 000:een ja työttömien osuus työvoimasta väheni vajaasta 18 prosentista alle 12 prosenttiin. Vuonna 2022 ulkomaalaistaustaisen väestön työllisyysaste nousi ensimmäisen kerran yli 70 prosentin."
https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2024/ulkomaalaistaustaisten-tyo…
Orpo-Purran aikana työttömyys kasvanut, luonnollisesti.
On sullakin jutut :) Kokeilehan käydä ulkona välillä ja kokeile jotain pornosivujakin.