Lue keskustelun säännöt.
Miksi totuutta pitäisi kaunistella?
04.10.2024 |
Kun esimerkiksi vanhempi on ollut kotioloissa ilkeä ja päihteet tärkeämpiä kuin lapset, niin miksi joidenkin mielestä tätä ei saisi sanoa ääneen? Varsinkaan kyseisen ihmisen kuoleman jälkeen. Ihan kuin se kauhea ja pelottava kokemus mitätöityisi sillä että asiasta ei saa edes puhua, kunhan vaan perheen ulkopuoliset saa pitää oman ruusuisen kuvansa tästä ihmisestä.
Kommentit (35)
Paska on paska. Ei se muuksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli oli käytökseltään arvaamaton, ilkeä ja vaikka mitä. Kotona muiden piti aina elää varpaillaan ja pelkäsin mennä kotiin sekä olla kotona. Isäpuoli sai ihan järjettömiä raivokohtauksia mitättömistä asioista. Pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi. Joillekin sukulaisilleen ja tuttavilleen hän kuitenkin piti kulissia yllä ja näiden mielestä isäpuoli olikin niin mukava että. Isäpuoli kuoli ollessani 11v., päätin että en ala tukemaan tai myötäilemään tätä muiden mielikuvaa niin mukavasta ihmisestä.
Hautajaisissa oli jopa aika koomisia tilanteita, kun isäpuolen serkku itki että voi miten kauheaa, nyt ei lapsilla ole isää, mikä menetys. Itse olin vain helpottunut, kotona oli turvallista ja niin normaalia kuin mahdollista.
Ei tuollaisia kannata huudella muille, ne on kodin asioita. Ihmisessä on aina muitakin puolia kuin kotiminä, serkku on oikeassa siinä että hän menetti rakkaan mukavan serkun.
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Kokisitko sen itse häpeällisenä, jos ihmiset saisivat tietää että sulla oli väkivaltainen isä?
"Ei tuollaisia kannata huudella muille, ne on kodin asioita. Ihmisessä on aina muitakin puolia kuin kotiminä, serkku on oikeassa siinä että hän menetti rakkaan mukavan serkun."
Miksei kannata? MItä siitä seuraa? oletko itse joku hakkaaja kun varjelet pahantekijöiden salaisuuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki saat sanoa. Ehkä ei kaikille kannata, jos se loukkaa. Kannattaa puhua ulkopuolisille, neutraaleille ihmisille ja käsitellä asiat omalla tahollaan. Muista, että tämäkin ilkeä päihde-ihminen on todennäköisesti yrittänyt parhaansa niillä eväillä, mitä hänelle on elämässä annettu. Voi olla, ettei hänellä itsellään on ollut elämässä vaikeuksia, jotka ovat johtaneet tähän, ja alkoholismi on sairaus muutenkin. Siihen on ihmisen itsensä todella vaikea itse vaikuttaa. Siinä mielessä tietty anteeksianto ja armo toista kohtaan ja se, että antaa asioiden olla, voi viedä paremmin eteen päin kuin ikävistä asioista puhuminen.
Oma ikävä lapsuus ei oikeuta kohtelemaan muita ikävästi eikä olemaan ilkeä. Ja usko tai älä, ihminen voi kyllä itse vaikuttaa siihen miten käyttäytyy muita kohtaan.
Eli ap:lla on ollut ikävä lapsuus ja se ei oikeuta häntä olemaan ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Kokisitko sen itse häpeällisenä, jos ihmiset saisivat tietää että sulla oli väkivaltainen isä?
En halua nostaa esille isäni heikkouksia sillä kunnioitan häntä. Hän on tehnyt virheitä, niinkuin jokainen meistä. En selittele elämääni upeana ja onnistuneena muille myöskään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli oli käytökseltään arvaamaton, ilkeä ja vaikka mitä. Kotona muiden piti aina elää varpaillaan ja pelkäsin mennä kotiin sekä olla kotona. Isäpuoli sai ihan järjettömiä raivokohtauksia mitättömistä asioista. Pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi. Joillekin sukulaisilleen ja tuttavilleen hän kuitenkin piti kulissia yllä ja näiden mielestä isäpuoli olikin niin mukava että. Isäpuoli kuoli ollessani 11v., päätin että en ala tukemaan tai myötäilemään tätä muiden mielikuvaa niin mukavasta ihmisestä.
Hautajaisissa oli jopa aika koomisia tilanteita, kun isäpuolen serkku itki että voi miten kauheaa, nyt ei lapsilla ole isää, mikä menetys. Itse olin vain helpottunut, kotona oli turvallista ja niin normaalia kuin mahdollista.
Ei tuollaisia kannata huudella muille, ne on kodin asioita. Ihmisessä on aina muitakin puolia kuin kotiminä, serkku on oikeass
Serkun on hyväksyttävä se, että hän ei ole ollut seuraamassa siellä kotona minkälaista lapsilla on ollut. Serkku ei ole joutunut kuulemaan uhkailuja, näkemään riehumista ja raivokohtauksia eikä näkemään kun isäpuoli toikkaroi itseaiheutetussa lääketokkurassa niin ettei edes pysy pystyssä tai hereillä.
Hautajaiset tuntui teeskentelyltä. Muistan kun pappi kysyi ennen hautajaisia muistoja isäpuolesta, olettaen hyviä tai positiivisia muistoja mitä pappi olisi puheissaan käyttänyt. En osannut sanoa siihen yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Kokisitko sen itse häpeällisenä, jos ihmiset saisivat tietää että sulla oli väkivaltainen isä?
En halua nostaa esille isäni heikkouksia sillä kunnioitan häntä. Hän on tehnyt virheitä, niinkuin jokainen meistä. En selittele elämääni upeana ja onnistuneena muille myöskään.
Yksittäiset virheet lienee vähän eri asia
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Minä taas en tunne mitään. Siksi sanonkin olevani isätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli oli käytökseltään arvaamaton, ilkeä ja vaikka mitä. Kotona muiden piti aina elää varpaillaan ja pelkäsin mennä kotiin sekä olla kotona. Isäpuoli sai ihan järjettömiä raivokohtauksia mitättömistä asioista. Pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi. Joillekin sukulaisilleen ja tuttavilleen hän kuitenkin piti kulissia yllä ja näiden mielestä isäpuoli olikin niin mukava että. Isäpuoli kuoli ollessani 11v., päätin että en ala tukemaan tai myötäilemään tätä muiden mielikuvaa niin mukavasta ihmisestä.
Hautajaisissa oli jopa aika koomisia tilanteita, kun isäpuolen serkku itki että voi miten kauheaa, nyt ei lapsilla ole isää, mikä menetys. Itse olin vain helpottunut, kotona oli turvallista ja niin normaalia kuin mahdollista.
Ei tuollaisia kannata huudella muille, ne on kodin asioita. Ihmisessä on aina muitakin puolia kuin kotiminä, serkku on oikeass
No just. Tämä hys hys hys kun opetetaan lapsillekin niin hyvä on.
Kotiasioista ei kannata puhua muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Minä taas en tunne mitään. Siksi sanonkin olevani isätön.
Onko isäsi kuollut? Jos ei niin et ole isätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Minä taas en tunne mitään. Siksi sanonkin olevani isätön.
Onko isäsi kuollut? Jos ei niin et ole isätön.
Isätön voi olla monellakin tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.
Minä taas en tunne mitään. Siksi sanonkin olevani isätön.
Onko isäsi kuollut? Jos ei niin et ole isätön.
Isätön voi olla monellakin tavalla.
Vain jos isä on kuollut tai ei ole koskaan ollut isää.
Mun isä on tehnyt joitain väkivaltaisia ja pelottavia asioita perheessämme aikoinaan, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään huudella niistä yleisesti ääneen. Ehkä jollekin terapeutille voisin niistä sanoa, tosin olen antanut kaiken anteeksi enkä koe edes siihen tarvetta. Tunnen vain rakkautta isääni kohtaan, en katkeruutta.