Oliko EU virhe?
Mitä hyötyä siitä muka on ollut millekään maalle?
Kommentit (47)
Oli virhe ettei siitä heti tehty liittovaltiota.
EU on kallis palkkaisten virka miesten ja naisten hillo tolppa, tavikset maksaa laskun.
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta liittyminen valuuttaunioniin saattoi olla virhe. Suomi meni tähän ainoana pohjoismaana mukaan ja sillä on ollut ikäviä seurauksia.
Lisäksi huonolla kurssilla kun luuli olevansa rikas..
Eu:n suurimmat virheet ovat sosialismi, homoseksusaalisuus ja vapaamuurarit.
Kaikki kolme haittatekijää.
Vierailija kirjoitti:
Oli virhe ettei siitä heti tehty liittovaltiota.
Pressako palstailee?
Itä-Euroopan terveydenhuollon tilanteen piti parantua. Kävikö niin. Esimerkiksi Romania yms. Kuitenkin osalla ei ole riittävää rahaa täällä eikä siellä. Joten ihmettelen missä junassa tässä ollaan. Myös Suomesta luovutetaan helposti rahat muualle kokonaan, erikoisiin hankkeisiin tai kotimaassa erikoisia järjestöjä tai projekteja. Suojatyöpaikkoja. Missä oikein mennään. Pitikö sen olla kauppaliitto ja mitä kauppaa käydään käytännössä nyt. En ole aikoihin nähnyt Euroopasta vaikka luomujuustoja tms. Kotimaista monopolia joku pyörittää.
Oli virhe. Meille kerrottiin että EU on meille turva. Nyt meillä on tietysti oma armeija, EU, Nato, Frontes, USA/DCA muutama muu turvajuttu. Puolutusmenot jo kymmenen miljardin luokkaa vuosittain. Olemmeko turvassa, Ruotsihan johtaa Naton joukkoja sitten Lapissa.
Vierailija kirjoitti:
Siltä se näyttää. Toki jos Suomi olisi toiminut fiksummin ja tehnyt tarvittavat uudistukset ajoissa, emme olisi tässä tilanteessa. Ennen tätä hallitusta ei löytynyt poliitikoilta rohkeutta muuttaa Suomea.
Munaus oli siirtyä markasta Euroon,kiroan teidät Lipponen SDP,Niinistö KOK.
Vierailija kirjoitti:
EU itsessään ei ollut virhe vaan se, että sinne otettiin jäseniksi maita, jotka tarvitsevat koko ajan jotain tukea muilta jäsenmailta.
Toisten velkojen maksun ei pitänyt olla mahdollista,kuinkas sitten kävikään,mallioppilas Suomi on kokoaan suurempi maksaja.Sannuli tuuppas viimeisimmän EU;n elpymispaketti nimisen vaatimattoman miljardilahjan Italian "köyhille"
Vierailija kirjoitti:
EU oli virhe, avoimet rajat ovat virhe. Euro oli virhe. Tiesin tämän, olin silloin nuori aikuinen ja ajattelin, että päättäjät ovat hulluja. Mutta niinhän ne ovatkin. Tuo Puolan edustaja puhui asiaa ja todellakin asiaa. Tuo Von der Leyen on samaa sarjaa tämän Merkel mamuttajan kanssa. Haluavat pilata Euroopan ja asuttaa Euroopan kehitysmaalaisilla.
No mutta on helvetin hienoa matkustella,kun on sama raha,näin täällä keskusteltiin,ja autonkin saa tuoda.
oli se kova vaiva kun kerran viidessä vuodessa ulkomaanmatkalla piti näyttää passia
Vierailija kirjoitti:
EU:sta on ollut suurta hyötyä
Mutta kenelle?
Eu ja hännystelijät ovat historiallinen munaus.
Häpeäisin silmät päästäni, mikäli olisin tuumaakaan osallisena kyseisessä epäpyhässä allianssissa.
Oli virhe. EU noudattaa sosiaalisen kapitalismin mallia, jossa valtio holhoaa. Tämä näkyy siitä, että on paljon työttömyyttä, yritykset ovat kyvyttömiä uudistumaan, koska sääntely on niin voimakasta. Siirtymä viherhörhöilyyn oli varmaan pahin virhe ikinä: siirrettiin tuotanto, innovaatiot ja arvontuotto halpamaihin, roskatkin vietiin välillä Kiinaan ilmastohegemoniassa. Nyt ollaan liemessa, kun pitäisi palauttaa tuotantoa ja innovointia, mutta ei ole osaajia! Ihmisiä on tyhmennetty jotta käyttäisivät paljon tarpeettomia palveluita, lupakortteja säädetty täysin lapsellisiin asioihin jne.
Ihme, jos EU on olemassa vielä viiden vuoden päästä.
Ei ollut virhe. EU:sta on ollut Suomelle paljon hyötyä, mm. EU:n sisämarkkinoiden ansiosta. Mutta sitä suurin osa teistä ei pysty valitettavasti ymmärtämään.
Oli. Eka vuonna pärjättiin ja sen jälkeen on tullu takkiin.
Vierailija kirjoitti:
EU oli virhe, avoimet rajat ovat virhe. Euro oli virhe. Tiesin tämän, olin silloin nuori aikuinen ja ajattelin, että päättäjät ovat hulluja. Mutta niinhän ne ovatkin. Tuo Puolan edustaja puhui asiaa ja todellakin asiaa. Tuo Von der Leyen on samaa sarjaa tämän Merkel mamuttajan kanssa. Haluavat pilata Euroopan ja asuttaa Euroopan kehitysmaalaisilla.
Ovat lahjottuja käsinukkeja.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut virhe. EU:sta on ollut Suomelle paljon hyötyä, mm. EU:n sisämarkkinoiden ansiosta. Mutta sitä suurin osa teistä ei pysty valitettavasti ymmärtämään.
Tällä tarkoitat lähinnä Saksaa, joka nyt sakkaa ja siksi meilläkin sakkaa.
Ongelma on se, että jos ei olisi EU:n sisämarkkinoita, meillä voisi olla muita markkinoita, joita EU ei säätele. Oman valuutan voisi myös develvoida, kuten Ruotsi ja Norja ym. fiksut ja menestyvät maat.
Kaalia, kaalia, komissaari Iigorr. Ei suomalaiset näin helppoon nene, paitsi persut tietenkin.
Ne on heikkolahjaisia.
Siinä nainen minun makuuni. Todellakin.