Suomalainen perhedynamiikka

Toisessa ketjussa lievästi kritisoin sitä, että rikkaat vanhempani eivät koskaan tue jälkikasvuaan rahallisesti, vaikka nämä ovat nuoria opiskelijoita, joilla on joskus taloudellisia haasteita. Sain vihaisten kommenttien hyökyaallon oletettavasti vanhemmalta väeltä, jotka kutsuivat minua loiseksi ja pummiksi ja ties miksi muuksi ikäväksi. Onko tällainen ajattelu oikeasti niin yleistä Suomessa, että olet kamala ihminen, jos toivoisit, että omat vanhempasi edes joskus auttaisivat sinua elämässäsi? Voin sanoa, että muualla maailmassa ihmiset järkyttyisivät tällaisesta asenteesta ja itsekkyydestä. Terveeseen perheeseen kuuluu ajatus, että perheenjäsenet tukevat toisiaan aina kun mahdollista ja ettei tarvitse hävetä myös ottaa apua vastaan. Todella oireellista toimia toisin. Mistä kumpuaa tämä itsekkyys ja kylmyys, ja miten nämä ihmiset perustelevat itselleen käyttäytyvänsä normaalisti?