Muita jotka ovat heränneet vasta parisuhteen jälkeen todellisuuteen siitä miten hirveä koko suhde oli

Heräsin jo suhteen aikana ja siksi ex on ex.

Mitä tapahtui?

Täällä yksi.

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Olitteko pitkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Olitteko pitkään?

Kymmenen vuotta eli 15-vuotiaasta 25-vuotiaiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Olitteko pitkään?

 

Kymmenen vuotta eli 15-vuotiaasta 25-vuotiaiksi. 

Hui miten pitkä aika. Mitä tuohon suhteeseen sitten sisältyi?

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Sama! Tosin olin "jo" 20, mutta kyseessä oli eka poikaystävä, eka suudelma jne. Pikku hiljaa suhteen vakiintuessa alkoi tulla esille tunne-elämän epätasapainoisuutta, raivareita, erilaisia tapoja, joilla hän piti minua varpaillaan. Vasta viimeisinä vuosina (kun oltiin jo naimisissa ja lapset tehty), homma meni niin pitkälle, että aloin havahtua tilanteen epänormaaliuteen. Havahtumisesta meni vielä 3 vuotta, kunnes tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että lähdin. Nyt tuntuu uskomattomalta, millaista elämää olen joskus elänyt. Olen miettinyt, oliko joku hetki, jolloin minun olisi pitänyt tajuta lähteä jo seurusteluvaiheessa. Mutta vaikeahan se on jossitella jälkikäteen, koska toisaalta halu nähdä toisessa hyvää on niin suuri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Olitteko pitkään?

 

Kymmenen vuotta eli 15-vuotiaasta 25-vuotiaiksi. 

 

Hui miten pitkä aika. Mitä tuohon suhteeseen sitten sisältyi?

Ehkä isoimpana pahana oli väkivaltainen käytös. 15-vuotiaana ja veljien keskellä kasvaneena mä pidin esimerkiksi tuuppimista ja läpsimistä jotenkin normaalina jos toinen nyt sattui pahasti tulistumaan. Ja sisältyihän siihen myös naljailua, joka teininä suht normaalia, mutta kun se jatkuu aikuisuuteen, kyllä sille olisi pitänyt stoppi tulla. Kun molemmat täyttivät 18 vuotta, niin mukaan tuli alkoholi. Koska se oli molemmille niin uusi ja hieno asia, niin en millään tavalla kyseenalaistanut sitä, että hän pyörikin baareissa joka viikonloppu ja arki-iltaisin veteli useamman kaljan telkkaria katsoessa. Itseäni juominen ei niin kovasti kiinnostanut, kun oli harrastuksia ja muuta, mutta pystyin ymmärtämään, että siinä oli uutuudenviehätys. Mutta sekin "uutuudenviehätys" jatkui ja oikeastaan yltyi parisuhteemme koko loppuajaksi. 

Loppujen lopuksi tuntuu, että exäni ei jotenkin kasvanut parisuhteessamme aikuiseksi. Hänellä oli vielä aikuisena sama teinipoikamainen tapa riidellä ja puhutella mua, vaikka hän kyllä muissa ihmissuhteissaan ja elämässään jo käyttäytyi kuin aikuinen. 

Uudessa suhteessa oli ihan mullistavaa tulla kohdatuksi ja kohdelluksi kunnioituksella, aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu! Alettiin seurustelemaan teini-ikäisinä, joten mulla ei oikeastaan ollut mitään vertailukohtaa siihen, että mikä on "normaalia". Sitten kun eron jälkeen huomattavasti vanhempana aloin seurustella uuden ihmisen kanssa, niin tajusin, ettei exäni käytös ollut normaalia tai hyväksyttävää. 

Olitteko pitkään?

 

Kymmenen vuotta eli 15-vuotiaasta 25-vuotiaiksi. 

 

Hui miten pitkä aika. Mitä tuohon suhteeseen sitten sisältyi?

 

Ehkä isoimpana pahana oli väkivaltainen käytös. 15-vuotiaana ja veljien keskellä kasvaneena mä pidin esimerkiksi tuuppimista ja läpsimistä jotenkin normaalina jos toinen nyt sattui

Ihan kuin omasta elämästäni poikamaisen miehen kanssa 😭

Minä olen tässä tilanteessa nyt ja järkyttää miten olen katsonut sormien läpi käytöstä, joka omien arvojen vastaista.

Tavatessamme olin vaikeassa elämäntilanteessa ja kumppani osasi kohdella kuin kukkaa kämmenellä, joka sokeutti. Hyvin nopeasti hän muuttikin luokseni asumaan, joka johtui varmasti siitä, että hänellä oli raha-asiat täysin retuperällä. Huomasin pieniä valheita ja epäjohdonmukaisuuksia puheissa, mutta koitin näitä aina selitellä mielessäni parhain päin, koska olihan hän niin ihana minulle.

Aloin voida todella huonosti enkä ymmärtänyt mistä tämä paha olo kumpusi, harrastukset jäivät ja uupuneena suoritin elämää päivästä toiseen. Kumppanistani paljastui todella mustasukkainen puoli, hän hajotti tavaroita ja asuntoa mustasukkaisuuksissaan ja sai minut kokemaan huonoa omatuntoa aina kun vietin aikaa jonkun muun kuin hänen kanssaan. Päihteitä kului ja paljon, mikäli huomautin kuinka tällainen tuntuu minusta pahalle selvinpäin katsoa jatkuvasti humaltunutta ihmistä niin käänsi sen minun viaksi, hänellä oli oikeus rentoutua eikä absolutistiksi ole kääntymässä. Lopulta en uskaltanut enää puhua tunteistani riitoja välttääkseni ja koitin vain sopeutua elämäntyyliin, joka ei tuntunut itsestä hyvältä. 

Kumppani onnistui myös manipuloimaan minua niin, että aloin uskoa olevani jotenkin epäkelpo parisuhteeseen ja hän oli ainoa ihminen kenen seurassa minussa tuntui, että olisin jotenkin huono/paha ihminen ilman, että olin mitään tehnyt väärää.

Suhteen alkuvaiheessa intuitioni sanoi, että joku tässä ei nyt täsmää ja olisi siihen pitänyt luottaa.  

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tässä tilanteessa nyt ja järkyttää miten olen katsonut sormien läpi käytöstä, joka omien arvojen vastaista.

Tavatessamme olin vaikeassa elämäntilanteessa ja kumppani osasi kohdella kuin kukkaa kämmenellä, joka sokeutti. Hyvin nopeasti hän muuttikin luokseni asumaan, joka johtui varmasti siitä, että hänellä oli raha-asiat täysin retuperällä. Huomasin pieniä valheita ja epäjohdonmukaisuuksia puheissa, mutta koitin näitä aina selitellä mielessäni parhain päin, koska olihan hän niin ihana minulle.

Aloin voida todella huonosti enkä ymmärtänyt mistä tämä paha olo kumpusi, harrastukset jäivät ja uupuneena suoritin elämää päivästä toiseen. Kumppanistani paljastui todella mustasukkainen puoli, hän hajotti tavaroita ja asuntoa mustasukkaisuuksissaan ja sai minut kokemaan huonoa omatuntoa aina kun vietin aikaa jonkun muun kuin hänen kanssaan. Päihteitä kului ja paljon, mikäli huomautin kuinka tällainen tuntuu minus

Kauan tätä kesti ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tässä tilanteessa nyt ja järkyttää miten olen katsonut sormien läpi käytöstä, joka omien arvojen vastaista.

Tavatessamme olin vaikeassa elämäntilanteessa ja kumppani osasi kohdella kuin kukkaa kämmenellä, joka sokeutti. Hyvin nopeasti hän muuttikin luokseni asumaan, joka johtui varmasti siitä, että hänellä oli raha-asiat täysin retuperällä. Huomasin pieniä valheita ja epäjohdonmukaisuuksia puheissa, mutta koitin näitä aina selitellä mielessäni parhain päin, koska olihan hän niin ihana minulle.

Aloin voida todella huonosti enkä ymmärtänyt mistä tämä paha olo kumpusi, harrastukset jäivät ja uupuneena suoritin elämää päivästä toiseen. Kumppanistani paljastui todella mustasukkainen puoli, hän hajotti tavaroita ja asuntoa mustasukkaisuuksissaan ja sai minut kokemaan huonoa omatuntoa aina kun vietin aikaa jonkun muun kuin hänen kanssaan. Päihteitä kului ja palj

Niin tätä kesti reilu kolme vuotta

Voi kyllä. Siinä meni minun koko nuoruus. 18 vuotiaasta 30 vuotiaaksi, lapsia ei onneksi tullut tuosta liitosta ja jäinkin sitten lapsettomaksi terveydellisistä syistä . liekkö vuosien stressin aiheuttamat aikaiset vaihdevuodet..

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tässä tilanteessa nyt ja järkyttää miten olen katsonut sormien läpi käytöstä, joka omien arvojen vastaista.

Tavatessamme olin vaikeassa elämäntilanteessa ja kumppani osasi kohdella kuin kukkaa kämmenellä, joka sokeutti. Hyvin nopeasti hän muuttikin luokseni asumaan, joka johtui varmasti siitä, että hänellä oli raha-asiat täysin retuperällä. Huomasin pieniä valheita ja epäjohdonmukaisuuksia puheissa, mutta koitin näitä aina selitellä mielessäni parhain päin, koska olihan hän niin ihana minulle.

Aloin voida todella huonosti enkä ymmärtänyt mistä tämä paha olo kumpusi, harrastukset jäivät ja uupuneena suoritin elämää päivästä toiseen. Kumppanistani paljastui todella mustasukkainen puoli, hän hajotti tavaroita ja asuntoa mustasukkaisuuksissaan ja sai minut kokemaan huonoa omatuntoa aina kun vietin aikaa jonkun muun kuin hänen kanssaan. Päihteitä kului ja paljon, mikäli huomautin kuinka tällainen tuntuu minus

Tähän vielä lisätäkseni, että kumppanilla oli elämänhallinnassa ongelmia (riippuvuudet, raha-asiat, väkivaltainen käytös) ja AINA syy oli olosuhteissa tai toisessa ihmisessä eikä koskaan hänessä. Tämä on sellainen iso red flag, jos ihminen ei näe koskaan vikaa itsessään. Kritiikkiä antaessa saattoi ottaa marttyyri asenteen, että selvä oli minun vikani taas, mutta ei todellisesti koskaan nähnyt vikaa itsessään. 

Vierailija kirjoitti:

Herääminen tapahtui 20 vuoden jälkeen ja sitten erosin. Jälkeen ihmettelen miten olin nin rakastunut ja siedin. Oli ensimmäinen suhde eikä. Vertailupohjaa ollut. 

Jo seurusteluaikana oli pilkkaa ja mykkäkoulua. Sitten oli ajoittain todella kylmiä kausia, jotka kestivät puolikin vuotta. Sitten mies muutti sohvalle nukkumaan ja seksi ja läheisyys loppui täysin. Ivallisuus tuli mukaan puheisiin. Mies sanoi aina kaikkeen ei tai en tiedä. Olin aina yksin. Edes elokuvaa ei suostunut minun kanssa katsomaan. Oli myös taloudellista hyväksikäyttöä. Haukkui narsistiksi ja sanoi etten osaa olla yksin. Olin aina yksin. 

Surullista.. 20 vuotta ihmisen elämästä kurjan ihmisen kanssa. sehän on kuin elinkautinen

Puolisoni hajotti asuntoamme riidan yhteydessä, en ollut kotona tapahtuma aikaan, mutta siivosin sotkut kotiin tultuani. Tämä oli hänen mielestä vaan merkki siitä, että minun tulisi ymmärtää hänellä paha olo ja tarvitsee apua, vasta jälkikäteen olen tajunnut kuinka peloissani ja ahdistunut olin tuossa tilanteessa. Tämäkin on ollut nimenomaan keino pelotella, koska harkitsin eroa eikä puolisoni pitänyt ajatuksesta. Ihminen, joka menettää malttinsa noin pahasti yksin ollessaan niin on kykenevä ties mihin tekoihin myöhemmin.

Kun kerroin puolisolle hänen käytös pelotti minua niin hän suuttui tästä, että tunnen näin :) Se oli loukkaavaa häntä kohtaan. 

Kertokaa psykologisesti miten tää on mahdollista.

Täältä tulee tipotellen näitä kun koko ajan muistan lisää asioita, jotka jälkikäteen järkyttänyt. Tosiaan kun harkitsin eroa niin puolisoni käyttäytyi ikään kuin olisin hänelle kiitollisuudenvelassa. Läheiseni oli suhteemme aikana ollut hengenvaarassa, miltei kuoli niin kumppanini sanoi, että vaikka eroaisimme niin kiva kun sain kuitenkin olla tukenasi tuollaisina vaikeina hetkinä. Ei kai tällaisesta normaalisti erikseen tarvitse mainita? Toki olin kiitollinen ja itsekin olin aina hänen tukenaan, mutta tuo särähti niin kuin olisi ollut joku muistutus, että miten kehtaisin erota..