Vuotava etinen istukka ja vähäinen lapsiveden määrä alkuraskaudessa
Olisin todella kiitollinen, jos jollain olisi jakaa kokemuksia samantyyppisestä tilanteesta. Mulla todettiin rv 13 etinen istukka, joka vuotaa todella runsaasti. Nyt on menossa rv 15 ja tilannetta tutkittu n. viikon välein, kun vuotoa on alkanut tulla lorisemalla. Viimeisellä päivystysreissulla lääkäri totesi, että istukan kohdalla on 2x5cm hematooma ja lapsivettä ei ole juuri ollenkaan. Minut otettiin osastolle ja sanottiin, että tilanne on todella huono ja että raskaus todennäköisesti menee kesken. Olin sairaalassa kaksi yötä, mutta mitään ei tapahtunut, vuoto kuitenkin jatkuu edelleen. Eilen eri lääkäri ultrasi ja sanoi, ettei näe enää hematoomaa, mutta istukka olisi nyt täysin kohdunsuun päällä, vaikka viimeksi lääkäri totesi, että se olisi jo siirtynyt melkein kokonaan pois päältä. Lapsiveden määrästä sanoi, että sitä on vähän, mutta normaalin rajoissa ja että lapsi kasvaa ja voi hyvin ja että tilanne on hyvä. Nyt ihmettelen kotona, että mitähän tässä oikein tulee tapahtumaan, kun tuntuu jokaisella lääkärillä olevan ihan eri diagnoosi. Mietityttää myös se loppuraskaus, kun ilmeisesti useimmilla etinen istukka alkaa vasta silloin vuotamaan. Mitähän tästä tulee, jos nyt jo vuotaa näin paljon. Vauvan terveys myös huolestuttaa tuon lapsiveden määrän takia.
Kommentit (30)
Vanha juttu, mutta löysin tämän googlettelemalla.
Eli meillä huomattiin ultrassa liian vähän lapsivettä, nyt odotetaan 4viikkoa ja mennään uudelleen ultraan. Mitä tuo vähän lapsivesi näillä viikoilla, rv 11 siis menossa, voi tarkoittaa?
Huolestunut
Tsemppiä loppuraskauteen...Toisaalta istukka voi vielä nousta ylemmäksi, muussa tapauksessa joudut vuodelepoon loppuraskauden ajaksi (been there...).
Mulle sanoi lääkäri, että lapsiveden meno voi johtua runsaasta vuodosta, joka helposti aiheuttaa tulehduksen sikiökalvolle, joka sitten nakertaa siihen reiän. Mutta haluaisin kyllä, että tuota lapsiveden määrää tutkittaisiin vähän tarkemmin, siitä juuri jäi vähän epäselvä kuva viimeksi, kun toisen lääkärin mielestä sitä ei ollut juuri ollenkaan ja toisen mielestä ihan riittävästi
T. ap
Mulle sanoi lääkäri, että lapsiveden meno voi johtua runsaasta vuodosta, joka helposti aiheuttaa tulehduksen sikiökalvolle, joka sitten nakertaa siihen reiän. Mutta haluaisin kyllä, että tuota lapsiveden määrää tutkittaisiin vähän tarkemmin, siitä juuri jäi vähän epäselvä kuva viimeksi, kun toisen lääkärin mielestä sitä ei ollut juuri ollenkaan ja toisen mielestä ihan riittävästi T. ap
mutta jos sulla olisi tuollainen tulehdus, niin raskaus olisi todennakoisesti jo mennyt kesken, kuten laakarit alunperin veikkasivat. Eli aika epatodennakoiselta tuntuu etta tuo olisi sinun tapauksessasi syyna vahaiseen lapsiveteen.
Erotitko itse niitä tummempia lapsivesi"laikkuja"? Kun omalla kohdalla sitä lapsivesiasiaa seurattiin, niin yllätyin, että tosi pienet (näin maallikon silmään) mustat laikut, oli lääkärin mielestä riittävästi.
Itseäni turhautti se, kun vuotojen ollessa kovimmillaan 15-20 rv, kaikki vain sanoivat että ei tälle mitään voi tehdä, viikkoja on niin vähän. No tottahan se on mutta silti.
Erotitko itse niitä tummempia lapsivesi"laikkuja"? Kun omalla kohdalla sitä lapsivesiasiaa seurattiin, niin yllätyin, että tosi pienet (näin maallikon silmään) mustat laikut, oli lääkärin mielestä riittävästi.
Itseäni turhautti se, kun vuotojen ollessa kovimmillaan 15-20 rv, kaikki vain sanoivat että ei tälle mitään voi tehdä, viikkoja on niin vähän. No tottahan se on mutta silti.
Kyllä ultratessa näkyi mustia laikkuja siellä täällä, mutta kun vertaa edellisiin kertoihin, niin kyllä sen omallakin silmällä näki, että vähemmän on kuin aikaisemmin. On se kyllä turhauttavaa just kun mitään ei voida kuitenkaan tehdä ja kun kyselin, että voiko tästä olla vauvalle jotain haittaa, niin siihenkin olen saanut tosi ristiriitaisia vastauksia. Ymmärrän kyllä, että näin aikaisessa vaiheessa on vaikeaa sanoa mitään varmaa, mutta siksi just haluaisinkin, että tuota lapsivesiasiaa tutkittaisiin jotenkin vähän tarkemmin, ja vielä Naistenklinikan lääkärin näkemyksen asiaan.
Toisaalta kun sikiö kasvaa niin se lapsivesikin näyttäytyy vähän eri näköisenä (hajanaisina laikkuina).
Jos Naikkarille pääsy on vaikeaa (veikkaan että on), niin käy yksityisesti jollain hyvällä gynellä. Bruno C. tai V-M Ulander ovat ainakin ammattitaitoisia.
Viikkoja on nyt 28+6 ja etinen istukka on jo alkanut nousta ylemmäs, mutta ohut kaistale on yhä lähellä kohdunsuuta.
Eilen vuosin jonkun verran kirkasta verta ja kävin Naistenklinikalla päivystyksessä. Lääkärinkin mukaan kaikki oli kunnossa, lapsivettä normaalisti ja lapsi kohdussa rauhallinen. En tiedä onko rauhallisuus myönteistä mutta seurannassa sydänäänet olivat ok ja pieniä supistuksia en itse tuntenut. Myöhemmin vain pyyhkiessä tuli selvästi ruskeaa, vanhan oloista verta.
Tänään puolelta päivin verta vuosi taas vessassa käydessä, osittain ruskehtavaa. Soitin päivystykseen ja heidän mukaansa uudelleen ei tarvinnut heti tulla. Karmiininpunaista vuotoa on ollut myöhemminkin, lähinnä wc:ssä käydessä eli ei juurikaan muuten lepäillessäni.
Mielestäni vauva liikkuu hieman vaikka harvakseltaan.
Lääkärin mukaan vuoto ei tullut sikiön puolelta eikä vuotokohtaa muutenkaan näkynyt selvästi. Kai uskallan luottaa, että kun kipuja ei ole, tänään tilanne ei ole pahentunut, vaikka en tiedäkään varmuudella, mistä verta vuotaa.
Eilen lääkäri kehotti tulemaan uudelleen, jos verta alkaa vuotaa, mutta ei kai päivystyksen reaktiosta päätellen tarkoittanut heti seuraavaa päivää.
Hassusti yöllä luulin kuulleeni, kuinka kohdun suunnalta kuului aivan kimeää lähes vihellystä. Ehkä vauva treenasi vedessä jotain. Melko varmasti en nähnyt unta. Aikuisella esim. kuorsaus olisi matalaa.
Onn e eem e en. Ee k e xc enonh oo nog eeni th.
Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Etinen istukka alkoi vuotaa viikolla 13+, samalla todettiin, että lapsivedet olivat hävinneet. Toiveita ei annettu, mutta ihme kyllä tilanne palautui normaaliksi, kunnes viikolla 22+ lapsivedet menivät uudestaan. Lapseni syntyi lopulta viikolla 24+3 kiireellisellä sektiolla.
Jälkikäteen sain selvyyttä tilanteeseen. Etinen istukka vuoti verta, mikä aiheutti kohtuun infektion ja haurastutti sikiökalvot.
Oma lapseni selvisi, mutta alku oli luonnollisesti todella vaikea.
Kai sinulta on tarkistettu tulehdusarvot? Itse olin raskauden ajan vuodelevossa ja sain jatkuvasti suonensisäisiä antibiootteja.
Paljon voimia sinulle!!