En jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä töissä
Onko tämä ihan tavallista? En tosiaan jaksa tehdä töiden lisäksi oikein mitään. Ruokaa laitan kyllä ja siivoan siitä tulevat sotkut, mutta jo esim. pyykkihuolto tuottaa vaikeuksia. Pesen vaatteet ja laitan ne kuivuriin, mutta sen jälkeen ne jäävät kasoiksi kodinhoitohuoneeseen. Mies onneksi siivoaa muuten, niin että koti ei ole ihan hirveässä sotkussa. Vapaapäivinä itse haluaisin vain maata sängyssä. Joskus tulee miehen patistamana tehtyä jotain, mutta itsenäisesti en tee yhtikäs mitään.
Kommentit (46)
Makaatteko sitten kaikki vapaapäivät?
Teen osa-aikaista viikkoa ja silti koti on kaaos.
Mulla 4 lähipäivää viikossa ja kolme muuta makaan sängyssä kotona.
Tutulta kuulostaa. Minulle ruuan laittaminen on se kamalin suorite. Aika usein syön töiden jälkeen vain leipää. Tänään lämmitin toissapäiväistä ruokaa ja nyt ajattelin kaatua sohvalle ja tuijottaa sarjaa muutaman tunnin.
Yleensä kyllä virkistyn joskus kahdeksan maissa ja saan silloin tehtyä asioita.
Työ vie kaiken jaksamisen täälläkin. Kyllähän sitä pärjää kun saa illat viettää miten tahtoo, mutta en ikinä jaksaisi työn päälle lapsiperhearkea. Pärjään 8 tunnin yöunilla lomilla mutta työssä käydessä väsyttää herätä kuudelta vaikka olisin mennyt nukkumaan kymmeneltä. Ehkä se on tuo pakotettu rytmi joka vie mehut.
En ole menossa asian vuoksi työterveyteen kun varmaan siellä todettaisiin, että kaikki on kunnossa ja olet vaan laiska.
Liika hiilari ruokavaliossa vie mehut.
En ihmettele. Päivät pitkiä, aikaisia ja matkat, sekä valmistautuminen että kauppa. Hyvä että muut jaksavat elää. Sitten ihmetellään miksi osa ei jaksa töissä, siellähän ollaan koko ajan kuin asuen. Ja ravinto vaikuttaa, terveys, lämpötila. Arkiasiat.
Kuulostaa uupumukselta tai vähintään lievältä masennukselta. Viihdytkö kuitenkin työssäsi vai onko jaksamisongelmia siellä? Sopiiko työsi vuorokausirytmi sinulle, onko tehtävät liian kuormittavia, miten työyhteisö? Onko vapaa-ajalla siis asioita mitä haluaisit tehdä ja mistä nautit, vai onko kyse myös siitä ettei oikein mikään innosta vapaa-ajalla tarpeeksi? Onko elintavat kunnossa? Tuollainen voi johtua niin monesta eri syystä. Varmasti on ihan tavallista, mutta se mikä on yleistä tässä kulttuurissa, ei aina ole tervettä... Joskus riittää esim. työpaikan vaihto tai elintapojen kohtentaminen, joskus syyt ja siten myös ratkaisut ovat monimutkaisempia. Voiko olla puutostiloja, kaikki tällainen hyvä selvittää. Vai viekö joku psyykkinen tekijä mehut? On eri asia olla esim. fyysisestä työstä fyysisesti poikki kuin kroonisesti stressaantunut ja vaikkapa esittää ekstroverttiä päivästä toiseen, jos oikeasti on introvertti. Tai jos kotona menee huonosti, kaikki voimat menee siellä töissä käymiseen mutta muuta ei jaksa. Kerro lisää, niin yritetään auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Teen osa-aikaista viikkoa ja silti koti on kaaos.
Mulla taas osa-aikainen työ on ainut mikä pelastaa tilanteen.
Kannattaa välillä olla itselleen armollinen, eikä vaatia itseltään pelkkää suoriutumista koko ajan. Yritä tehdä jotain sellaista, mikä tuottaa sinulle iloa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa uupumukselta tai vähintään lievältä masennukselta. Viihdytkö kuitenkin työssäsi vai onko jaksamisongelmia siellä? Sopiiko työsi vuorokausirytmi sinulle, onko tehtävät liian kuormittavia, miten työyhteisö? Onko vapaa-ajalla siis asioita mitä haluaisit tehdä ja mistä nautit, vai onko kyse myös siitä ettei oikein mikään innosta vapaa-ajalla tarpeeksi? Onko elintavat kunnossa? Tuollainen voi johtua niin monesta eri syystä. Varmasti on ihan tavallista, mutta se mikä on yleistä tässä kulttuurissa, ei aina ole tervettä... Joskus riittää esim. työpaikan vaihto tai elintapojen kohtentaminen, joskus syyt ja siten myös ratkaisut ovat monimutkaisempia. Voiko olla puutostiloja, kaikki tällainen hyvä selvittää. Vai viekö joku psyykkinen tekijä mehut? On eri asia olla esim. fyysisestä työstä fyysisesti poikki kuin kroonisesti stressaantunut ja vaikkapa esittää ekstroverttiä päivästä toiseen, jos oikeasti on introvertti. Tai jos kotona menee h
Olen kyllä muutenkin nopeasti väsyvää tyyppiä. Jos vaikka käyn jossain retkellä ulkoilemassa tmv., niin olen sen jälkeen aina ihan naatti myös. Viihdyn kyllä työssäni, mutta se on aika kokonaisvaltaista sikäli, että siellä ollessani toimin ihan täysillä, koska joudun johtamaan ryhmätoimintaa. Elintavat ovat mielestäni kunnossa eikä ylipainoa ole. Menen aikaisin nukkumaan, koska herätys on myös tosi aikaisin. Mitään hararstuksia ei oikein ole, koska en yksinkertaisesti jaksa harrastaa mitään. Jopa lukemisen olen lopettanut, koska roikun nykyään vain puhelimella ja netissä. Se on ikävä juttu.
Ap
Vuorotyö molemmilla vanhemmilla, toisella säännöllinen ja toisella epäsäännöllinen. Lapsiperhearki, yhdellä lapsista on tavoitteellinen harrastus 6x viikossa. Siihen liittyvät jatkuvat varainkeruut. Kahden muun lapsen harrastukset. Läksyt. Wilmasta pukkaa viestiä milloin mitäkin kouluun liittyvää, on teemapäivää ja koulun discoja ja ties mitä. Lapsilla on koko ajan kokeita ja niihin valmistaudutaan yhdessä. Kaupassa käymiset ja ruoanlaitot. Liikuntaakin pitäisi harrastaa ja kotiakin siivota. Työasiatkin pyörii mielessä usein.
Onko se mikään ihme, ettei tässä pysy oma pää enää mukana ja jatkuvasti unohdan kaiken. Ja en todellakaan jaksa nähdä omia kavereitani ja usein valehtelen milloin mitäkin, että saan vaan jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Liika hiilari ruokavaliossa vie mehut.
Ainakin jos työ on fyysistä niin päinvastoin.
Minkä ikäinen olet? Vaihdevuodet?
Lihavuus tuo monia vaivoja ja hankaluuksia ihan tavalliseen elämään.
Sama tilanne, mutta ei puolisoa. Viikonloppuisin toivon ettei kukaan soita tai tule käymään.
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus tuo monia vaivoja ja hankaluuksia ihan tavalliseen elämään.
Painoindeksi 20.5 joten siitä ei ole kysymys.
ups