Käytkö kirjastossa?
Vieläkö joku käy kirjastossa lainaamassa kirjoja ja lukee niitä?
Kommentit (26)
En käy fyysisesti, koska tarvitsemani on kirjaston palvelussa sähköisenä saatavilla.
Kyllä käyn kirjastossa. Tykkään käydä lukemassa lehtiä ja lainaan kotiin kirjoja.
Saishan noita sähköisessä muodossa, mutta koska ruutuaikaa tulee päivittäin muutenkin liikaa, niin mieluummin paperiversioita. Lisäksi tulee liikuntaa ja mieli virkistyy, kun kävelee kirjastoon. Siellä pääsee myös katsomaan taidetta ja onpa tullut hyviä keskusteluja käytyä, joita ei olisi muuten tapahtunut ikinä.
Lisäksi, pääsen valitsemaan lukemiseni ilman mitään algoritmeja, on jotenkin vapaampi kokeilemaan kirjoja, jotka ei mitenkään liity aiemmin luettuihin. Se on todella mahtavaa löytää hyviä kirjoja ihan vain etenemällä hyllyjä ja tutkimalla mitä tulee vastaan. Jonkun genren mukaan etsiminen rajoittaa tosi paljon.
Mitä vähemmän kirjastoa, sitä tyhmempiä ihmisiä, ja sitä heikompaa demokratiaa.
Ilman kirjastoja en pärjäisi. Käytän myös yliopiston kokoelmia. T, akateeminen lukutoukka
En ole nyt pariin vuoteen käynyt. En enää kestänyt kun olivat muuttuneet likaisiksi ja levottomiksi sosiaalitoimen päiväkeskuksiksi, joissa normaali ja asiallisesti käyttäytyvä valtaväestön edustaja, joka toivoo vain hiljaisuutta ja siistiä paikkaa lukemiseen oli muuttunut vähemmistöksi. Olen jo alkanut toivomaan koko kirjaston lopettamista ja sulkemista kun niin epämääräiseksi on nykyään muuttunut, siis rähjäiseksi ja levottomaksi paikaksi, joka vetää puoleensa entistä epämääräisempää porukkaa, joiden käytökseen kirjaston työntekijät eivät uskalla puuttua. Kirjaston tehtävä ei ole toimia millään tavalla sosiaalitoimistona.
Vierailija kirjoitti:

Käytän mieluummin yliopiston kirjastoa. Lähimmässä kaupunginkirjastossa ei ole kokoelmia, mutta varaan tarvitsemani kirjat verkosta ja käyn vain noutamassa ne. Joka kerta kirjasto on täynnä päiväkotilapsia kuuntelemassa satuhetkeä.
Minä en siihen synninpesään jalallani astu.
Kävin viime syksynä, sitä ennen joskus -90 luvulla.
Joka viikko. Varaan netin kautta kirjoja ja haen ne kerran viikossa suoraan varaushyllystä. Luen 3- 4 kirjaa viikossa. En rauhoitu unillekaan, jollen lue pari tuntia. Fyysinen kirja on paras. Uutuuskirjoja saa varattua jo etukäteen ennen ilmestymistä, usein olen ensimmäisenä jonossa.
En enää sen jälkeen, kun kirjastoista tuli meluisia roadmanien hengailupaikkoja.
Luen kirjoja, mutta en kirjaston kirjoja. Viimeksi olen käynyt kirjastossa kun opiskelin eli 20 v sitten.
Kirjastossa tulee vain hakatuksi ja ryöstetyksi.
Vierailija kirjoitti:
En enää sen jälkeen, kun kirjastoista tuli meluisia roadmanien hengailupaikkoja.
Pienen kaupunkimme kirjasto on rauhallinen ja viihtyisä :) Vaan en epäile etteikö meno olisi eri jossain muualla.
Vierailija kirjoitti:
En ole nyt pariin vuoteen käynyt. En enää kestänyt kun olivat muuttuneet likaisiksi ja levottomiksi sosiaalitoimen päiväkeskuksiksi, joissa normaali ja asiallisesti käyttäytyvä valtaväestön edustaja, joka toivoo vain hiljaisuutta ja siistiä paikkaa lukemiseen oli muuttunut vähemmistöksi. Olen jo alkanut toivomaan koko kirjaston lopettamista ja sulkemista kun niin epämääräiseksi on nykyään muuttunut, siis rähjäiseksi ja levottomaksi paikaksi, joka vetää puoleensa entistä epämääräisempää porukkaa, joiden käytökseen kirjaston työntekijät eivät uskalla puuttua. Kirjaston tehtävä ei ole toimia millään tavalla sosiaalitoimistona.
Meidän lähiössä on ainakin rauhallinen. Jopa teinit puhuvat siellä kuiskaamalla.
Yli 14 vuoteen en ole kirjastossa käynyt.