Onko täällä muita, joiden kotona ei oo koskaan tehty perunasoselaatikkoa? Tutustuin tähän ruokaan Lidlin kautta, kun siellä halvalla saa.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään tehty, oon 50 v. Taitaa olla sellainen mössöruoka, jota vanhemmat eivät ruoaksi kelpuuttaneet. Enpä kyllä itsekään ole tehnyt kuin ehkä kerran, eikä perhe kauheasti arvostanut.
Ehkä et vaan osaa tehdä?
Meillä ei koskaan jäänyt perunamuusia niin, että olisin tehnyt. Yleensä muusi syötiin muusina. Joskus ostanut kyllä valmista kun lapset oli pieniä, 90-luvulla. En ehkä enää söisi, ainakaan sitä ei einestä.
Meillä tehtiin useinkin, olen 66v. Erittäin hyvää itsetehtynä, nam.
Et edes kouluruokana ole törmännyt tähän? Meillä sitä oli melkein useammin koulussa kuin kotona.
-N49
Vierailija kirjoitti:
Et edes kouluruokana ole törmännyt tähän? Meillä sitä oli melkein useammin koulussa kuin kotona.
-N49
Ei ollut koulussa. Kävin etelä-suomessa kouluni. t.ap
Lapsuuskodissa ei koskaan tehty. Mutta koulussa sitä oli.
Meilläkään ei kotona ikinä tehty. Mutta koulussa kyllä oli, eikä se ainakaan mitään herkkua ollut.
Ei ole tehty. Perunaa ja jauhelihaa laitettiin uunissa siten, että perunat viipaloitiin ja laitettiin kerroksittain paistetun ja hyvin maustetun jauhelihan kanssa uuniin. Kirkas liemi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei koskaan jäänyt perunamuusia niin, että olisin tehnyt. Yleensä muusi syötiin muusina. Joskus ostanut kyllä valmista kun lapset oli pieniä, 90-luvulla. En ehkä enää söisi, ainakaan sitä ei einestä.
Minä teen muusin varta vasten laatikkoa varten.
Ei ollut kotona ja ite oon tehnyt aina cottage pieta eli liha ja kasvikset alimmaiseksi ja päälle perunamuusi, en tykkää sotkea sekaisin. On ihana syysruoka.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei koskaan jäänyt perunamuusia niin, että olisin tehnyt. Yleensä muusi syötiin muusina. Joskus ostanut kyllä valmista kun lapset oli pieniä, 90-luvulla. En ehkä enää söisi, ainakaan sitä ei einestä.
Meillä jää kyllä useinkin muusia ja teen siitä rieskoja ja sämpylöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei koskaan jäänyt perunamuusia niin, että olisin tehnyt. Yleensä muusi syötiin muusina. Joskus ostanut kyllä valmista kun lapset oli pieniä, 90-luvulla. En ehkä enää söisi, ainakaan sitä ei einestä.
Minä teen muusin varta vasten laatikkoa varten.
Eikä olisi parempaa muusi ja kunnon ruskea jauhelihakastike erikseen. Ihme sotku tuollainen sekoitus. Sano vielä, että pussimuusista.
Meillä oli koulussa ja kotona. Hyvää on. N47 Etelä-Suomesta
Minä tekisin mutta kun ukko ei tykkää niin en koskaan tee..
Tarkoittaako aloittaja LIHAperunasoselaatikkoa?
Tuo on hyvä perunamuusin korvike, valmiiksi maustettu ja vähän enemmän ravinteitakin seassa.
Kotona tehtiin varmaan muutaman kerran, kouluruokana tuttu (Kanta-Hämeessä).
Nyttemmin olen tehnyt perinteistä perunasoselaatikkoa ehkä kerran ja sitten useammin irlantilaisten colcannonia joka vähän samantyyppinen ruoka (perunamuusia ja kaalia) sekaan lisään paistettuja kinkkukuutioita tai jauhelihaa.
Aito colcannon on vain perunaa ja kaalia mutta joku versio tuli aikanaan eteen missä myös kinkkua/lihaa.
Hyvää kylmän talvipäivän ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään tehty, oon 50 v. Taitaa olla sellainen mössöruoka, jota vanhemmat eivät ruoaksi kelpuuttaneet. Enpä kyllä itsekään ole tehnyt kuin ehkä kerran, eikä perhe kauheasti arvostanut.
Ehkä et vaan osaa tehdä?
Ehkä kaikki eivät vaan tykkää tuollaisesta ruuasta. Itse kuulun tähän ryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään tehty, oon 50 v. Taitaa olla sellainen mössöruoka, jota vanhemmat eivät ruoaksi kelpuuttaneet. Enpä kyllä itsekään ole tehnyt kuin ehkä kerran, eikä perhe kauheasti arvostanut.
Ehkä et vaan osaa tehdä?
Ai - onko kovinkin monimutkainen gourmetherkku kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuskodissa ei koskaan tehty. Mutta koulussa sitä oli.
Ei ole osunut kohdalle kotona eikä koulussa. Mies sen sijaan on syönyt koulussa tuota.
N60