Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7931)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kellään ole vapaata liikkumisoikeutta. Ei se ole vapaata liikkumista, jos joutuu raportoimaan Kelaan vaikka sitten saisikin mennä. Kaikki 5,5 miljoonaa ovat tavalla tai toisella Kelan asiakkaita heidän omien sanojensa mukaan. EU:n pyhimpiä arvoja on vapaa liikkuminen. Suomessa ei edes ymmärretä mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa, että kukaan viranomainen ei voi kysyä mihin meet ja kauanko oot, eikä sinua voida velvoittaa oma-aloitteisestikaan ilmoittamaan liikkumisestasi. Kaiken huippu, että vielä puolisosta pitäisi ilmoittaa, kun hän matkustaa jonnekin. Täysivaltainen ihminen.
Ei ole mitään pakko ilmoittaa Kelalla liikkumisista suomalaisten! Kelan tukiin liittyy sitten ehtoja ja jos niitä haluaa saada, niin silloin tottakai pitää Kelaan ilmoittaa. Mutta ei muuten!
Väärän tiedon levittäminen on kielletty, lue keskustelun säännöt. Jos sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti niin pitää ilmoittaa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti#ulkomailla-asuvat-elakelaiset
Ulkomailla asuvat eläkeläiset
Saat Kelasta eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
asut vakituisesti toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa ja olet ilmoittanut muutostasi Kelaan lomakkeella Muutto ulkomaille tai työskentely ulkomailla Y 38 (pdf)
saat Suomesta eläkettä
Suomi vastaa sairaanhoitosi kustannuksista.
Korttia ei tarvitse erikseen hakea. Se postitetaan sinulle automaattisesti, kun Kela on saanut tiedon siitä, että olet muuttanut ulkomaille tai jäänyt eläkkeelle. Kortin kääntöpuoli on limenvihreä.
Sinulle myönnetään myös hoito-oikeustodistus S1. Rekisteröi se uuden asuinmaasi sairausvakuutuslaitoksessa. Sen jälkeen saat tarvitsemasi sairaanhoidon uudessa asuinmaassasi paikallisen asia
Eikö ne sipimuslääkärit kuulu kilpailuttaa Suomessakin hankintalain mukaan juuri siksi, ettei viranomainen tai ministeriö voi omia kavereitaan suosia.
Vierailija kirjoitti:
Ois pitäny muuttaa ulkomaille kun sain vuosia sairaseläkettä josta 300 oli kansaneläkettä. Harmittaa. Ois voinu vuosia asua etelän lämmössä. Nyt ei ole koskaan siihen enää mahdollisuuksia.
Tässäkin tapauksessa voi kannella EU:n tuomioistuimeen. Tuo koskee 500.000 rajoituksen alle joutuvaa eläkeläistä, mutta yksikin tapaus riittää käsittelyyn. Nämä käsitellään yksilökohtaisesti ja tuomio tulee koskemaan kaikkia. Tässä ei voi kuin voittaa. Mitään hävittävää ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Kennellekään ei pidä maksaa loppuelämän ilmaista aurinkolomaa ulkomailla, eli kotiin sieltä
Kommenttisi ei osu ollenkaan valitsemiisi kohteisiin He eivät tiedä hankkeestasi vielä mitään. Ikä ja vammat suojaavat heitä kaltaisiltasi hyökkääjiltä.Tämän lukee ne, joilla on valmiuksia seurata Suomen ministerien vallankäyttöä ja kirjoittaa nettiin. Huti, tähtäsit heikoimpien uhriesi ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois pitäny muuttaa ulkomaille kun sain vuosia sairaseläkettä josta 300 oli kansaneläkettä. Harmittaa. Ois voinu vuosia asua etelän lämmössä. Nyt ei ole koskaan siihen enää mahdollisuuksia.
Tässäkin tapauksessa voi kannella EU:n tuomioistuimeen. Tuo koskee 500.000 rajoituksen alle joutuvaa eläkeläistä, mutta yksikin tapaus riittää käsittelyyn. Nämä käsitellään yksilökohtaisesti ja tuomio tulee koskemaan kaikkia. Tässä ei voi kuin voittaa. Mitään hävittävää ei ole.
Eli kannattaa kannella joko Eu:n komissioon tai EU-tuomioistuimeen. Niistä voi kysyä etukäteen neuvoa ja ohjaavat eteenpäin asiassa. Meillä on oikeus saada neuvoja omalla äidinkielellämme EU:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Kansaneläkettä saa kun on vanha tai vajaakuntoinen. Menkää jonnekkin asuinyksikköön katsomaan ja miettikää miten sieltä muutettaisiin itsenäisesti toiseen maahan kun tiedossa ei ole edes kattoa pään päällä. Pääpukarit eivät tule tästä selviämään ilman vankilatuomiota. Turha luottaa, että oikeudenkäynti käytäisiin Suomessa. Niin ei tule tapahtumaan. Tämä on alun alkaenkin EU-asia. Muistakaa Ruotsi, sekin hoitui EU-tuomioistuimessa eikä Ruotsissa
Vanhus tai vammainen on hoidokodissa ulkomailla. Hän on saanut ulkomailla maksettua kansaneläkkeen turvin hoitopaikan. Kansaneläke katkeaa 1.2. Henkilö heitetään kadulle ja hoito loppuu. Tämä tulee maksamaan Suomelle todella paljon.
https://www.olekustannus.com/aurinkorannikon-suomalainen-seniorikeskus-…
Mijas Costan Calahondaan rakennettava Linnunlaulu tulee olemaan ensimmäinen suomalainen senioriasumiskeskus Espanjassa. Juuri valmistuneissa arkkitehdin suunnitelmissa on muun muassa kuntosali, uima-allas, ravintola, nelisenkymmentä senioriasuntoa ja 1718 kevythoivahuoneistoa.
Senioriasunnot ovat myyntikohteita ja hoiva-asunnot kuukausimaksullisia.
JOKOHAN TIETÄVÄT ETTEI SUOMALAISET SAA MUUTTAA ULKOMAILLE???
https://fuengirola.fi/mijasiin-suunnitellaan-saattohoitokeskusta-ulkoma…
Espanjan Aurinkorannikolle Mijasiin on suunnitteilla erityinen saattohoitokeskus. Se on suunniteltu palvelemaan muun muassa potilaita maista, joissa eutanasia on kielletty.
----->>>Tässä hallitukselle ohituskaista, niin ei tarvitse hakea Suomalaisia kotimaahan.
https://fuengirola.fi/ruiskukassa-yllatyttiin-positiivisesti/
Kilpailun suojelija Pia Kauma voittajien välissä. Vasemmalla Roger Jonsson, oikealla Marko Chape Reinikainen.
Pia Kauma, kokoomus katkaisemassa kansaneläkkeen ulkomaille, nyt tarvitaan oranssinvärisiä golfpalloja, valkoiset ei erotu lumessa.

Laitathan minulle viestiä, jos on jotain, jota haluaisit minun kansanedustajana tai valtuutettuna vievän eteenpäin tai huomioivan työssäni.
pia.kauma@eduskunta.fi / puh. 050 5746764

Eikö tuo nyt ole päivänselvää. Koko ketju kertoo siitä, että olette katkaisemassa Kansaneläkkeet Euroopan Unionin alueella asuvilta suomalaisilta nyt ja tulevaisuudessa. Olisi hyvä lukea ja huomioida tämän ketjun viestit työssäsi. Ensi töikseen kansanedustajat voisivat perehtyä aiheeseen, jos se on jäänyt vieraaksi. Kansaneläkkeiden maksun lakkautus ulkomaille pitää perua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://fuengirola.fi/ruiskukassa-yllatyttiin-positiivisesti/
Kilpailun suojelija Pia Kauma voittajien välissä. Vasemmalla Roger Jonsson, oikealla Marko Chape Reinikainen.
Pia Kauma, kokoomus katkaisemassa kansaneläkkeen ulkomaille, nyt tarvitaan oranssinvärisiä golfpalloja, valkoiset ei erotu lumessa.
Laitathan minulle viestiä, jos on jotain, jota haluaisit minun kansanedustajana tai valtuutettuna vievän eteenpäin tai huomioivan työssäni.
pia.kauma@eduskunta.fi / puh. 050 5746764
Eikö tuo nyt ole päivänselvää. Koko ketju kertoo siitä, että olette katkaisemassa Kansaneläkkeet Euroopan Unionin alueella asuvilta suomalaisilta nyt ja tulevaisuudessa. Olisi hyvä lukea ja huomioida tämän ketjun viestit työssään. Kansanedustajat, perehtykää nyt asiaan, jos se on jäänyt teille vieraaksi. Kyseinen kansaneläkkeiden maksun katkaisu ulkomaille pitää peruuttaa. Ihmisillä, vanhuksilla ja vammaisilla on hätä.
Tuli nyt kahteen kertaan, kun sivusto tökkii, mutta ei kai haittaa.
Vammaisten henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelu kansainvälisellä tasolla
https://eur-lex.europa.eu/FI/legal-content/summary/protection-at-intern…
TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:Päätös 2010/48/EY vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta
PÄÄTÖKSEN JA YLEISSOPIMUKSEN TARKOITUS
Päätöksellä hyväksytään Euroopan yhteisön (nykyään EU) puolesta vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus, joka on päätöksen liitteenä.
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
Kansainvälisen yleissopimuksen tavoitteena on varmistaa, että vammaiset henkilöt voivat käyttää täysimääräisesti kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia.
Siksi yleissopimus perustuu seuraaviin periaatteisiin:
*ihmisarvon, itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden kunnioittaminen
*syrjimättömyys
*osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan
*erilaisuuden kunnioittaminen ja vammaisten henkilöiden hyväksyminen
*mahdollisuuksien yhdenvertaisuus
*esteettömyys ja erityisesti pääsy kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään ja yleisölle avoimiin tai tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin kaupunki- ja maaseutualueilla
*miesten ja naisten välinen tasa-arvo
*vammaisten lasten identiteetin ja kehittyvien kykyjen kunnioittaminen.
Yleissopimuksen sopimuspuolina olevien maiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimet varmistaakseen, että näitä periaatteita noudatetaan jatkuvasti. Ne myös sitoutuvat tukemaan vammaisten henkilöiden taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.
***💠Lisäksi vammaisia henkilöitä olisi kuultava laadittaessa ja toimeenpantaessa heitä koskevaa lainsäädäntöä ja politiikkoja.💠***
Suojelu syrjinnältä
Yleissopimuksessa kielletään kaikki syrjintä vammaisuuden perusteella, ja vammaisille henkilöille taataan yhdenvertainen ja tehokas oikeussuoja.
Yleissopimuksessa vahvistetut oikeudet
Yleissopimuksessa määritellään joukko oikeuksia ja vapauksia, joihin vammaiset henkilöt ovat oikeutettuja. Näitä ovat muun muassa
🌸Oikeus elämään
🌸Suojelu vaaratilanteissa ja humanitaarisissa hätätiloissa
🌸Oikeus tulla tunnustetuiksi henkilöiksi ja oikeudellisesti kelpoisiksi, erityisesti oikeus omistaa omaisuutta ja hoitaa taloudellisia asioitaan ja suojelu väärinkäytöksiltä
🌸Oikeussuojan saavutettavuus menettelyllisten mukautusten ansiosta
🌸Vapaus ja turvallisuus
🌸Vapaus kidutuksesta tai julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta.
🌸💠 Liikkumisen vapaus ja oikeus valita asuinpaikka ja kansalaisuus💠 🌸
🌸Sananvapaus ja tiedonsaanti🌸
🌸Terveydenhuoltopalvelujen saatavuus
🌸💠Oikeus riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan💠🌸
Maiden on perustettava yksi tai useampi kansallinen yhteystaho, joka on vastuussa yleissopimuksen täytäntöönpanosta ja tiedottaa yleissopimuksesta kansalaisille. Lisäksi niiden on perustettava riippumaton järjestelmä, jonka avulla seurataan yleissopimuksen täytäntöönpanoa.
HINTA JONKA SUOMI MAKSAA LOPETTAMALLA ULKOMAILLA OLEVIEN VAMMAISTEN JA TYÖKYVYTTÖMYYS ELÄKELÄISTEN KANSANELÄKKEEN ON KOVA.
Tässä vaiheessa olisi hallituksella paikallaan miettimisaika. Kannattaako?
Vierailija kirjoitti:
Tuli nyt kahteen kertaan, kun sivusto tökkii, mutta ei kai haittaa.
Hyvä vaan!
Vierailija kirjoitti:
Vammaisten henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelu kansainvälisellä tasolla
https://eur-lex.europa.eu/FI/legal-content/summary/protection-at-intern…
TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:Päätös 2010/48/EY vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta
PÄÄTÖKSEN JA YLEISSOPIMUKSEN TARKOITUS
Päätöksellä hyväksytään Euroopan yhteisön (nykyään EU) puolesta vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus, joka on päätöksen liitteenä.
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
Kansainvälisen yleissopimuksen tavoitteena on varmistaa, että vammaiset henkilöt voivat käyttää täysimääräisesti kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia.
Siksi yleissopimus perustuu seuraaviin periaatteisiin:
*ihmisarvon, itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden kun
Jos EU-ehtii käsitellä tämän nykyisen hallituksen aikana se on lähtö joka ikiselle. Ei tarvitse päätöksen teon rappusia katella sen jälkeen!
Eläkeoikeuden perusteeton lopettaminen. Oikeudelliset seuraamukset
Eläkeoikeuden perusteeton lopettaminen tarkoittaa tilannetta, jossa henkilön oikeus eläkkeeseen päättyy ilman laillista tai perusteltua syytä. Tällaiset tilanteet voivat syntyä esimerkiksi työnantajan virheellisten päätösten, hallinnollisten virheiden tai lainvastaisen toiminnan seurauksena. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää, mitä oikeudellisia seuraamuksia tällaisesta toiminnasta voi seurata.
1. Oikeus palautukseen
Kun eläkeoikeus on lopetettu perusteettomasti, henkilöllä on oikeus vaatia eläkkeen palauttamista. Tämä tarkoittaa, että henkilö voi hakea takaisin maksamiaan eläkeetuja ajalta, jolloin eläke olisi ollut voimassa. Palautusvaatimus voidaan esittää joko suoraan työnantajalle tai eläkelaitokselle riippuen siitä, kuka on vastuussa päätöksestä.
2. Korvaukset ja vahingonkorvaukset
Perusteettoman eläkeoikeuden lopettamisen seurauksena voi syntyä taloudellisia vahinkoja henkilölle. Tällöin hänellä voi olla oikeus vaatia korvauksia aiheutuneista vahingoista. Vahingonkorvaukset voivat kattaa muun muassa menetetyt tulot ja muut taloudelliset menetykset, jotka ovat seurausta eläkeoikeuden menettämisestä.
3. Hallinnolliset seuraamukset
Mikäli eläkeoikeuden perusteeton lopettaminen johtuu työnantajan tai eläkelaitoksen virheistä tai laiminlyönneistä, heitä voidaan pitää vastuullisina hallinnollisesti. Tämä voi johtaa esimerkiksi sakkoihin tai muihin hallinnollisiin toimenpiteisiin organisaatiota kohtaan.
4. Oikeudenkäynnit ja riita-asiat
Mikäli asia ei ratkea sovinnollisesti, henkilö voi joutua viemään asian oikeuteen. Oikeudenkäynnissä voidaan käsitellä sekä eläkkeen palautusta että mahdollisia vahingonkorvauksia. Oikeudenkäynnit voivat olla aikaa vieviä ja kalliita prosesseja, mutta ne tarjoavat mahdollisuuden saada oikeutta tilanteessa, jossa eläkeoikeus on lopetettu perusteettomasti.
5. Lainsäädäntö ja säädökset
Eläkeoikeuden perusteettomaan lopettamiseen liittyvät asiat säätelee useimmiten kansallinen lainsäädäntö sekä työelämään liittyvät säädökset ja asetukset. Esimerkiksi Suomessa Eläkelaki (2006/395) määrittelee eläkkeen myöntämisen ja sen keskeyttämisen periaatteet sekä menettelytavat.
Yhteenvetona voidaan todeta, että eläkeoikeuden perusteeton lopettaminen voi johtaa useisiin oikeudellisiin seuraamuksiin, kuten eläkkeen palautukseen, korvauksiin taloudellisista vahingoista sekä mahdollisiin hallinnollisiin seuraamuksiin työnantajalle tai eläkelaitokselle. Mikäli tilanne ei ratkea sovinnollisesti, asia voidaan viedä oikeuteen.
https://commission.europa.eu/about-european-commission/contact/problems…
KANTELU EU-komissiolle
https://ec.europa.eu/assets/sg/report-a-breach/complaints_fi/
KANTELU LOMAKE EU-lainsäädännön rikkominen
Pitää alkaa taistelemaan tätä mielivaltaista paskaa vastaan. Kansaneläke lopetetaan perheeltä jonka lapsi on vammautunut,ja täyttää 18 ulkomailla vaikka perhe jatkaisi siellä asumista eikä ole mitään kontakteja Suomeen juuri enää. Kansaneläke lopetetaan pariskunnan vaimolta jonka koko elämä on ollut ulkomailla pitkään, joka on ollut liikaa kotiäitinä ja työura jäänyt lyhyemmäksi tai joka on ollut matalapalkka-alalla. Jolloin hän on yhä enemmän kiinni miehensä tuloissa. Kansaneläke lopetetaan siltä joka sairastui kesken työuran, on invalidi ja terveys on parempi esim lämpimässä ilmastossa ja Suomessa ihmisellä on paha olla. Miksi ihmisen pitää muuttaa sairastamaan pahemmin Suomessa? Kansaneläke lopetetaan kesken työuran sairastuneelta joka ei tosiaankasn ole itse ansainnut alempas tulotasoaan vaan on voinut ponnistella paremman elämän eteen. Hänen on pakko asua jatkossa Suomessa