Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7925)
https://www.kela.fi/valttamaton-henkilotodistus-tai-asiakirja
Tarpeellisen henkilötodistuksen tai asiakirjan hankintamenot perustoimeentulotuessa
Kela voi myöntää perustoimeentulotukea tarpeellisen henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan tai matkustusasiakirjan hankkimiseen.
Passi tai kuvallinen henkilökortti ovat tarpeellisia erilaisissa asiointitilanteissa (esim. pankissa). Jos passi hankitaan pelkästään ulkomaan matkaa varten, passin hankkimiskuluihin ei voi saada perustoimeentulotukea.
Perustoimeentulotuessa hyväksyttäviä passin tai asiakirjan hankkimiseen liittyviä menoja ovat esimerkiksi:
hakemusmaksu
passikuva
hankkimiseen tarvittavat liitteet
mahdolliset matkakulut.
Hankkimiseen liittyviä majoituskustannuksia ei huomioida.
Vanhentuneen passin uusimiseen saa tukea Kelasta. Otettiinko huomioon säästöbudjetissa Kansaneläkeläisten paluumuuton tapahtuessa
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-muuttokustannukset
Muuttokustannukset perustoimeentulotuessa
Kela voi myöntää perustoimeentulotukea muuttoon liittyviin välttämättömiin menoihin, kuten muuttokuorman kuljetukseen. Kun hoidat muuton itse, toimeentulotuessa voidaan huomioida menona 120 tai 180 euron suuruinen muuttoraha. Rahan suuruus riippuu muuttomatkan pituudesta ja perheen koosta. Erityistilanteissa, esimerkiksi terveydellisin perustein, Kela voi antaa maksusitoumuksen muuttopalvelun käyttöön. Jos olet muuttamassa, ole hyvissä ajoin ennen muuttoa yhteydessä Kelaan.
Muuttokustannuksia voidaan hyväksyä esimerkiksi seuraavista syistä:
avo- tai avioero
terveydelliset syyt
perhekoon muutos
asunnottomuus
asunnottomuuden uhka
työpaikan saaminen toiselta paikkakunnalta
tutkintoon johtavan opiskelupaikan saaminen toi
Lakiehdotelmassa on hallituksen harras toive, että 'ei ne palaa, ku eivät oo aiemminkaan palanneet' . Suomi luulee että ihmiset jäävät ulkomaille ilman rahaa ja sairaanhoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoittajat:
ADHD-liitto ry
Aivovammaliitto ry
Autismiliitto ry
Epilepsialiitto ry Epilepsiförbundet rf
FDUV rf
Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Hengitystuki ry
Heta Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Kuuloliitto ry
Kynnys ry
Lihastautiliitto ry
Neuroliitto ry
Näkövammaisten liitto ry
SAMS Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Suomen CP-liitto ry
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry
Liittyy yo. Mutta, tästä listasta ei ole kuultu ketään kansaneläkelain katkaisussa. Heidän lausuntojaan ei ole missään???
Koska eivät tuhlaa aikaansa lausuntojen lähettämiseen. Mene valittamaan liitoille. Ei se ole ministeriön vika jos ketään ei kiinnosta.
Tärkeitä käyttäytymisohjeita kaikille uusille 500.000 suomalaiselle kansaneläkettä saavalle vähimmäistuki-asiakkaale:
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-ilmoita-muutoksista
Ilmoita muutoksista, jotka vaikuttavat toimeentulotukeen
Muista ilmoittaa Kelaan elämäntilanteesi muutoksista, jotta etuus voidaan maksaa sinulle oikein.
Ilmoita välittömästi Kelaan, jos:
sinun tai perheesi käytettävissä olevat tulot muuttuvat
sinun tai perheesi käytettävissä olevat varat muuttuvat
sinun tai perheesi vireillä tai maksussa oleviin etuuksiin tulee muutoksia
sinun tai perheenjäsenesi menot muuttuvat
vaihdat asuntoa tai muutat pois asunnosta, jonka menoihin on myönnetty perustoimeentulotukea
sinun tai 1764-vuotiaan perheenjäsenesi työnhaku päättyy
solmit avioliiton tai avioliitto purkautuu
menet avoliittoon tai avoliitto päättyy
perheessä tapahtuu muita muutoksia (esim. perheenjäsenten tai elatusvelvollisten lukumäärässä)
aloitat armeijan tai siviilipalveluksen
joudut vankilaan
joudut laitoshoitoon yli 30 vuorokaudeksi (esim. sairaalaan)
matkustat tai joku perheenjäsenesi matkustaa ulkomaille yli viikoksi
Ilmoituksen voit tehdä
toimeentulotuen hakemuslomakkeella TO1 (pdf)
puhelimitse tai
Kelan palvelupisteessä.
Jos et ilmoita muutoksista, sinulle voidaan maksaa tukea aiheettomasti tai väärän suuruisena. Tällöin liikaa maksettu tuki saattaa pienentää perustoimeentulotuen tulevia maksuja.
Tarkista lisäksi, miten muuttunut tilanteesi vaikuttaa muihin Kelan maksamiin tukiin.
HUOM! Ilmoita kelaan jos matkustat tai joku perheenjäsenesi matkustaa ulkomaille YLI VIIKOKSI
VALITUS
Valitusmenettelyssä eläkeläinen voi esittää todisteita siitä, että hänen elämänsä olosuhteet eivät ole muuttuneet niin merkittävästi, että se oikeuttaisi maksun keskeyttämisen. On myös mahdollista saada apua eri järjestöiltä tai lakimiehiltä valituksen laatimisessa.
Jos kansaneläkkeen maksu on todettu perusteettomasti keskeytetyksi, Kela velvoitetaan palauttamaan maksu ajalta, jolloin se olisi pitänyt edelleen suorittaa. Tämä voi sisältää myös mahdolliset korotukset tai muut taloudelliset hyvitykset.
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/valttamaton-henkilotodistus-tai-asiakirja
Tarpeellisen henkilötodistuksen tai asiakirjan hankintamenot perustoimeentulotuessa
Kela voi myöntää perustoimeentulotukea tarpeellisen henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan tai matkustusasiakirjan hankkimiseen.
Passi tai kuvallinen henkilökortti ovat tarpeellisia erilaisissa asiointitilanteissa (esim. pankissa). Jos passi hankitaan pelkästään ulkomaan matkaa varten, passin hankkimiskuluihin ei voi saada perustoimeentulotukea.
Perustoimeentulotuessa hyväksyttäviä passin tai asiakirjan hankkimiseen liittyviä menoja ovat esimerkiksi:
hakemusmaksu
passikuva
hankkimiseen tarvittavat liitteet
mahdolliset matkakulut.
Hankkimiseen liittyviä majoituskustannuksia ei huomioida.
Vanhentuneen passin uusimiseen saa tukea Kelasta. Otettiinko huomioon sääst
Tuliki mieleen, että en tiedä edes onko passi voimassa. Apua.. En uskalla tarkistaa
Tähän asti paluuhalukkaat Kansaneläkeläiset ovat jättäneet palaamatta synnyinseuduilleen, koska MUUTTOKUSTANNUKSET. Heitäkin on. Uusi kansaneläkelaki on tältä osin hyödynnettävissä, kela maksaa, kunhan nyt vaan malttaa vielä odottaa lain voimaantuloa ja katkaisukirjettä.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa takaisin Suomeen kansantuella elävät! Itse lähden yli kuukaudeksi etelään tekemään etätöitä kun työnantaja salli sen tänä vuonna.
Sairastuisitpa kunnolla ja joutuisit hakemaan sairaseläkettä, etkä pääsisi ikinä muuttamaan ulkomaille. Siinä sinulle karmaa!
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa takaisin Suomeen kansantuella elävät! Itse lähden yli kuukaudeksi etelään tekemään etätöitä kun työnantaja salli sen tänä vuonna.
Työnantajasi menee konkkaan, hänen henkilökunnalla on asennevamma. Siksi salli etätyöt, juu mene vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoittajat:
ADHD-liitto ry
Aivovammaliitto ry
Autismiliitto ry
Epilepsialiitto ry Epilepsiförbundet rf
FDUV rf
Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Hengitystuki ry
Heta Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Kuuloliitto ry
Kynnys ry
Lihastautiliitto ry
Neuroliitto ry
Näkövammaisten liitto ry
SAMS Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Suomen CP-liitto ry
Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry
Liittyy yo. Mutta, tästä listasta ei ole kuultu ketään kansaneläkelain katkaisussa. Heidän lausuntojaan ei ole missään???
Koska eivät tuhlaa aikaansa lausuntojen lähettämiseen. Mene valittamaan liitoille. Ei se ole ministeriön vika jos ketään ei kiinnosta.
On se ministeriön vika, kun vammaisjärjestöt jätettiin pois jakelusta. Vika on lievä sana. Syrjintä on oikea ilmaisu teolle.
Muistakaa Kokoomuksen seniorit siellä Tallinnanlaivan tansseissa, että tanssipartneri voi olla kansaneläkeläinen ja luvatta yli viikon reissussa. Nyt tarkkana siellä diskossa.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa Kokoomuksen seniorit siellä Tallinnanlaivan tansseissa, että tanssipartneri voi olla kansaneläkeläinen ja luvatta yli viikon reissussa. Nyt tarkkana siellä diskossa.
Viimeinen tango Tallinnassa

Käyttäkää suojaa ja tarkistakaa onko voimassa olevaa eläkeläisten kansainvälistä kela korttia..
Olispa ollut ihanaa lähteä täältä Suomesta muualle asumaan joskus. Sairaus se ois ollut sielläkin mutta ehkä jatkuva auringonpaiste ja lämpö ois auttanut. T. Sairaseläkkeellä josta osa kansaneläkettä
Paraurheilijat eivät voi jatkossa lähteä yli viikon kilpailumatkoille. Paraolympialaiset esimerkiksi kestävät 9 päivää + matkapäivät.
Kansainvälinen sairaanhoitokortti, kela, en oo tarvinnut, matkustan niin ostan vakuutuksen jos sattuisi kuolemaan niin siltäkin varalta
Sitten on muuttolinnut, ovat 1-6 kk ja palaavat Suomeen koska koti Suomessa, lapset, lastenlapset jne. Ei kaikki oo kelalaisia. , työeläke.
Onko tuo takuueläke semmonen että voi olla 6 kk ulkomailla? En löytäny kelan sivuilta tietoa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-muuttokustannukset
Muuttokustannukset perustoimeentulotuessa
Kela voi myöntää perustoimeentulotukea muuttoon liittyviin välttämättömiin menoihin, kuten muuttokuorman kuljetukseen. Kun hoidat muuton itse, toimeentulotuessa voidaan huomioida menona 120 tai 180 euron suuruinen muuttoraha. Rahan suuruus riippuu muuttomatkan pituudesta ja perheen koosta. Erityistilanteissa, esimerkiksi terveydellisin perustein, Kela voi antaa maksusitoumuksen muuttopalvelun käyttöön. Jos olet muuttamassa, ole hyvissä ajoin ennen muuttoa yhteydessä Kelaan.
Muuttokustannuksia voidaan hyväksyä esimerkiksi seuraavista syistä:
avo- tai avioero
terveydelliset syyt
perhekoon muutos
asunnottomuus
asunnottomuuden uhka
työpaikan saaminen toiselta paikkakunnalta
tutkintoon johtavan opiskelupaikan saaminen toi
mikäli omistat tuottavaa et saa vaikka eläke olisi pieni
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-muuttokustannukset
Muuttokustannukset perustoimeentulotuessa
Kela voi myöntää perustoimeentulotukea muuttoon liittyviin välttämättömiin menoihin, kuten muuttokuorman kuljetukseen. Kun hoidat muuton itse, toimeentulotuessa voidaan huomioida menona 120 tai 180 euron suuruinen muuttoraha. Rahan suuruus riippuu muuttomatkan pituudesta ja perheen koosta. Erityistilanteissa, esimerkiksi terveydellisin perustein, Kela voi antaa maksusitoumuksen muuttopalvelun käyttöön. Jos olet muuttamassa, ole hyvissä ajoin ennen muuttoa yhteydessä Kelaan.
Muuttokustannuksia voidaan hyväksyä esimerkiksi seuraavista syistä:
avo- tai avioero
terveydelliset syyt
perhekoon muutos
asunnottomuus
asunnottomuuden uhka
työpaikan saaminen toiselta paikkakunnalta
tutkintoon johtavan opiskelupaikan saaminen toiselta paikkakunnalta
asunnon vaihtaminen edullisempaan.
Muuttokustannuksia ei voida hyväksyä, jos muuton syy on esimerkiksi
mukavuussyyt (esim. sauna, piha, kaupunginosan vaihto)
kalliimpaan asuntoon muuttaminen
paikkakunnan vaihto, jos muutolle ei ole perusteltua syytä
muutto vanhempien luota ilman erityisiä perusteita.
Muuttokontti maksaa ainakin 10.000 dollaria, kela maksaa. Laskettiinko mukaan säästöbudjettiin nuo maksusitoumukset Kansaneläkeläisille, jotka palaavat nyt Suomeen.
Pyydä tarjous muuttofirmasta