En kestänäkkään äitinä olemista!!! =' (
En olisi ikinä uskonut, että kun lapsi tulee tiettyyn ikään (1v3kk) mulla voisi mennä innostus olla sen äiti.
Heti kun se vähänkin kitisee mä en jaksa enkä kestä sitä!!!
Mä en jaksa enää mun lasta!!! =(
Mä voisin jo irtisanoutua äitinä olosta ihan oikeesti.
En tosiaankaan tiedä mitä tekisin ton vintiön kanssa.
En jaksa olla rauhallinen kun se menee jatekee pahaa!!
Onneksi olen taas työelämässä ja lapsi on pitkiä aikoja päivästä päiväkodissa ja saan siten olla rauhassa siitä!!
Ja useimmiten, kun kotiin hänet haen onkin jo aika mennä nukkumaan!
Mutta nytkin kun hän on ollut kipeenä ja jo pitkään kotona mulla menee hermot !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eikä siksi voida uloskaan mennä.
En IKINÄ uskonut äitinä olon olevan näin kamalaa ja raskasta (henkisesti).
Ennen aina kaipasin omaa lasta ja olin hyvä muiden lapsia hoitaessa, mutta ehkäpä se juuri siinä olikin, kun ne ei ollut mun omia!???!!
Pelkäänkin, että tää mun jäätyminen lastani kohtaan aiheuttaa sille jotain kamalia traumoja tulevaisuuteen ja siitä tulee joku alkoholisti huligaani tai jotain...!!
Olenko vain ainut paska äiti maailmassa??? Koska siltä musta just nyt tuntuu!!!
Eikä mulla ole edes ketään kenelle puhua näistä asioista.
Omaa äitiäni ei kiinnosta (siinäkin hyvä esimerkki!!) ja siskoni eivät halua kuulla ongelmistani, koska heistä olen kohtuuton. Ja minun vain PITÄISI toimia kuin " äidit toimii" !!
Kommentit (24)
kirjoitan masennuksesta. Jos oikeasti sinulla on masennusta niin hae apua! Juttelemaan psykologin kanssa tai lääkitystä. En usko, että oikeaa masennusta voi itse parantaa. Parempia kausia /päiviä voi olla mutta masennus hiipii aina hämärästi uudelleen. Omat tunteet pitää kohdata ja kaikki mahdolliset lapsuusajan murheet myös.
Tosiaan oma äiti-suhde kertoo paljon siitä jos itse masennuit lapsesi syntymän jälkeen. Voi olla, että olet itse jäänyt pienenä jostain paitsi ja tunnet nyt sitä samaa omaa lastasi kohtaan. Ole voimakas ja katkaise kierre ja hae apua ammattilaisista.
Toki voihan olla, että et ole oikesti masenunut. Halusin vain kirjoittaa ja jakaa kokemuksia.
Ihania ja fiksuja kirjoituksia.
Jokainen äiti varmasti samaistuu näihin tunteisiin joku enemmän ja joku vähemmän.
koeta esim. ajatella, että eihän noin pieni " tee pahaa" vaan toimii vain niin kuin normaali yksivuotias. Tutkii paikkoja jne. - En tarkoita tässä hymistellä vaan puhun omasta kokemuskestani: kun minä (kolmen lapsen äiti) olin yhdessä vaiheessa oikein väsynyt, minua auttoi se, kun aloin tietoisesti ajatella lapsistani pelkkää hyvää ja koetin nähdä asiat heidän kannaltaan. Lapsi on vilkas, rasittava ja tuntuu olevan koko ajan touhuamassa jotakin mitä ei pitäisi tehdä. OK. Se käy hermoille. Mutta lapsella on oikeus siihen, ei noin pieni vielä " tee pahaa" . Käy puhumassa jossakin tunteistasi ennen kuin negatiivisuuden kehä saa vallan ja NAUTI LAPSESTASI.
en jaksanut lukea muiden mielipiteitä, mutta kirjoitan nyt omista mietteistäni.
On päiviä ja muistan olleen pitkiä aikojakin kun ajattelin samalla tavalla. Myöhemmin olen oivaltanut, olleeni aika masentunut. Hyvä että olet mennyt töihin - saat uutta ajateltavaa ja perspektiiviä äitiyteen. Kyllä se päivä tulee kun tuntuu taas hyvältä.
Ole armollinen itsellesi. Hyväksy itsesi sellaisena - myös vajavaisena - kuin olet ja ole omanlainen äiti. Älä vertaa itseäsi muihin, vaikkakin voit hakea muilta inspiraatioita ja ideoita. Muista että lapselta saat pyyteetöntä rakkautta. Näytä tunteesi lapselle, myös negatiiviset, mutta näytä myös kuinka pääset niiden tunteiden yli ja huonon päivän jälkeen tulee hyvä päivä.
Hali ja älä yritäkkään olla kaikkivoipa tai täydellinen äiti. Jos jokin - esim. iltasatujen lukeminen tuntuu vasten mieliseltä, keksi jotain muuta puuhaa lapsesi kanssa josta myös Sinä pidät.