Teini jäi kiinni alkoholin juomisesta ja vapesta, kokemuksia, vertaistukea
14-vuotias poika, eli tosi nuori vielä. Jäivät kaverin kanssa kiinni ku kaverin vanhemmat ratsasi puhelimen. Tosi neuvoton olo. Siis ollaan keskusteltu tosi avoimesti näistä asioista ja teini sanonut että mieli kyllä tekisi kokeilla, mutta ei oole kokeillut eikä aio vielä kokeilla, siis alkoholia. Vapesta jäi keväällä kiinni ja sen jälkeen myös sanoonut ettei kiinnosta enää käyttää eli valehdellut! Nyt ihan oman itsensä vuoksi saa iltajuoksut jäädä ja puhelin pysyy visusti mulla. Onneksi viitteitä mistään lääkkeiden/huumeiden käytöstä ei ole. En tiedä, ahdistaa ihan hulluna.
Kommentit (23)
No en laittas kaverin piikiin näitä, veikkaan että ihan oma kokeilunhalu saanu kokeilemaan.
Jestas mitä sekoilua.
Minun poika alkoi käyttää alkoholia vasta yli 20v ja olin jo huolissani että onko normaali.
Jos alat sekoilemaan ja viet kännykän ja pidät aresteja niin poika on alkoholisti alle aikayksikön ja kokeilee varmaan kannabistakin.
Tee lapsen kanssa yhdessä kaikki läksyt ja kokeeseen lukemiset ja pyydä fiksumpia kavereita kotiinne leffailtaan.
Tasokkaampaa elämää jatkossa
Kaikki ne jäävät jossain kohtaa kiinni. Itse jäin ensimmäistä kertaa kiinni tupakasta ja kaljanjuonnista 80-luvulla 15-vuotiaana. Ei siitä mitään numeroa tehty.
Lapset potkittu suomalaiseen tapaan ärrän taakse kasvattamaan toisiaan.
Mitä oikein odotit?
Kyllä mä oon tehny selväksi etten hyväksy. Jos ois lähempänä täysikää, en pitäis niin pahana.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä oon tehny selväksi etten hyväksy. Jos ois lähempänä täysikää, en pitäis niin pahana.
Minä siis ap
Toi on ihan normaalia teini-ikäisille, samoin seksi. Ne on osa ihmisen aikuistumisprosessia ja on ihan tervettä ne kokea. Turhaan nostat hirveän älämölön, pilaat sillä vain välit lapseesi. Mulla on ollut kolme teiniä ja kaikki ne kävi noi samat vaiheet läpi. Ihan kunnollisia ja kouluttautuneita aikuisia niistä tuli, kukaan niistä ei edes polta enää.
Mä lohdutan myös, että on ihan normaalia. Tietty kaikki teinit ei sitä tee ja toiset eivät vaan jää kiinni. Mun vanhemmat olivat sinisilmäisiä ja uskoivat kaiken mitä sanoin, olin mukamas kiltti tyttö ja oikeasti olin kaikki viikonloput aivan kännissä ja harrastamassa jotain puskapanoja. Teinien suhteen saa ja kannattaa olla kriittinen.
Mun 15v teinityttö on jäänyt jo 13v kiinni vapesta ja 14v kiinni juomisesta. Aluksi olin todella ankara, hän sai pitkiäkin aresteja. Mutta aina vaan jäi uudelleen ja uudelleen kiinni. Sittemmin olen muuttanut asennettani.
Hän on fiksu tyttö, pärjää koulussa. On todella urheilullinen ja onneksi vapaa-aikansa kuluu lähes kokonaan hallilla urheilemassa. Vapen on tainnut ihan oikeasti lopettaa, esim yskiminen on loppunut kokonaan, alkoholia käyttää toisinaan, mutta hän tulee aina sovittuun aikaan kotiin ja täällä on aina joku häntä kotona vastassa. Ei ole koskaan ollut missään kännissä, kun kotiin tulee. Suurin virhe on päästää lapsensa jonnekin jatkuvasti yökylään, koska kaikkien vanhemmat eivät lapsensa perään katso. Tietenkään yökyläilyä ei voi kokonaan kieltää.
Myös teinin sijainti on mulla puhelimen välityksellä koko ajan tiedossa. Itse ainakin huomaan kasvattaneen aika fiksun nuoren, joka oikeasti joutuu pohtimaan tekojensa seurauksia. Hänellä on rakas urheiluharrastus ja olen sanonut, että jos laiminlyö koulun ja aloittaa totaalisen perseilyn, en mä tota harrastusta hänelle enää maksa. Ja sitähän hän ei missään nimessä halua.
Sopivasti keppiä ja sopivasti porkkanaa. Teinin täytyy tietää olevansa rakastettu vaikka joskus tekeekin väärin. Pelkkä rangaistus rangaistuksen perään ei palvele ketään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ne jäävät jossain kohtaa kiinni. Itse jäin ensimmäistä kertaa kiinni tupakasta ja kaljanjuonnista 80-luvulla 15-vuotiaana. Ei siitä mitään numeroa tehty.
Ei silloin välitetty mistään mitä lapset teki kun aikuisia ei kiinnostanut. Nykyisin kiinnostaa.
Uskomatonta että puolustellaan sitä että lapset jää kiinni juomisesta ja tupakan tai huumeiden käytöstä! Nämä nykyvanhemmat vaan nauraa että he he olen itsekin 10 wee juonut tms. Se että nuori juo ja jää kiinni ei tee siitä laillista. Itse olen omalle tyttärelle sanonut että juot sitten kun täytät 18 etkä silloinkaan juo itsesi niin humalaan että käy huonosti. Toivon mukaan tyttäreni osaa olla kunnolla ainakin hän sanoo ettei Alko kiinnosta. Eikä ole viikonloppuisin bileissä tms. Tuolla jo ala asteelaiset vapettaa ja juo ja poliisejakaan tunnu kiinnostavan.
Vierailija kirjoitti:
Mä lohdutan myös, että on ihan normaalia. Tietty kaikki teinit ei sitä tee ja toiset eivät vaan jää kiinni. Mun vanhemmat olivat sinisilmäisiä ja uskoivat kaiken mitä sanoin, olin mukamas kiltti tyttö ja oikeasti olin kaikki viikonloput aivan kännissä ja harrastamassa jotain puskapanoja. Teinien suhteen saa ja kannattaa olla kriittinen.
Mun 15v teinityttö on jäänyt jo 13v kiinni vapesta ja 14v kiinni juomisesta. Aluksi olin todella ankara, hän sai pitkiäkin aresteja. Mutta aina vaan jäi uudelleen ja uudelleen kiinni. Sittemmin olen muuttanut asennettani.
Hän on fiksu tyttö, pärjää koulussa. On todella urheilullinen ja onneksi vapaa-aikansa kuluu lähes kokonaan hallilla urheilemassa. Vapen on tainnut ihan oikeasti lopettaa, esim yskiminen on loppunut kokonaan, alkoholia käyttää toisinaan, mutta hän tulee aina sovittuun aikaan kotiin ja täällä on aina joku häntä kotona vastassa. Ei ole koskaan ollut missään kännissä, kun kotiin
Ei lasten kuulu juoda tai harrastaa sksiä ihan uskomatonta puolustusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ne jäävät jossain kohtaa kiinni. Itse jäin ensimmäistä kertaa kiinni tupakasta ja kaljanjuonnista 80-luvulla 15-vuotiaana. Ei siitä mitään numeroa tehty.
Ei silloin välitetty mistään mitä lapset teki kun aikuisia ei kiinnostanut. Nykyisin kiinnostaa.
Nykyään taas välitetään liikaakin. Pitää hyrrätä helikopterina lapsen ympärillä ja "sanoittaa" koko ajan tunteitaan ja mielialaansa. Lapset ei kasva itsenäisiksi aikuisiksi, vaan jäävät ikuisiksi pennuiksi, jotka eivät osaa, eivätkä uskalla mitään tehdä. Ollaan uusavuttomia käsien heiluttelijoita ja haaveillaan urasta influensserinä 🙄
Kiitos, tämä lohdutti. Lähinnä kai sitä yöllä tuli kaikkia ajatuksia että jos ovatkin kokeilleet kannabista tms tai jos juominen menee holtittomaksi. Huusin eilen illalla kyllä melkoisesti ja teini itki, varmaan itku lähinnä ku jäi kiinni. Täytyy alkaa miettiä harrastusta, salilla haluaisi alkaa käymään.
Poika on todella fiksu ja pärjää koulussa melko hyvin juurikaan ponnistelematta. Osaa fiksusti ajatella asioista ja katsoa asioita monelta kantilta, mutta sitten on sitä teinin uhmakkuutta ja mustavalkoisuutta.
Jospa tämä tästä.
Ap
Kännykän poisotto on mielestäni turhan ankara rangaistus, herättää kapinahenkeä.
Meillä on ollut aika rento kasvatustyyli, mutta ikärajoista on pidetty aina kiinni alkaen pelien ja elokuvien ikärajoista ja energiajuomien ostosta jne. Sillä ajatuksella, että niihin rajoihin on hyvä syy. Molemmilla lapsilla ollut myös selllainen luonne, että tämä on toiminut. Lapseni on myös tosi jääräpäisiä, jos ottaisin kännykän pois, en saisi suhdettamme enää palautettua. En lietso sellaista tilannetta vaan olen luottanut nuorien itsesäätelyyn. Ovat nyt 21v ja 18v eli aikuisia, joten voin jo sanoa, että meillä toimi hyvin näin.
Tässä on tallattu kohta 60 vuotta vaikka joskus väkevää viinaakin juotiin teineinä ja tupakkaa poltettiin. Nykyisin en tupakoi ja viinaakin erittäin vähän käytän.
Ei kuule tarvita bileitä tms että vapetetaan ja juodaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että puolustellaan sitä että lapset jää kiinni juomisesta ja tupakan tai huumeiden käytöstä! Nämä nykyvanhemmat vaan nauraa että he he olen itsekin 10 wee juonut tms. Se että nuori juo ja jää kiinni ei tee siitä laillista. Itse olen omalle tyttärelle sanonut että juot sitten kun täytät 18 etkä silloinkaan juo itsesi niin humalaan että käy huonosti. Toivon mukaan tyttäreni osaa olla kunnolla ainakin hän sanoo ettei Alko kiinnosta. Eikä ole viikonloppuisin bileissä tms. Tuolla jo ala asteelaiset vapettaa ja juo ja poliisejakaan tunnu kiinnostavan.
Tähän oli siis tarkoitettu tuo että ei tarvitam itään bileitä että alkoa juodaan ja vapetetaan. Ei minunkaan lapsi mssään bileissä ole kulkenut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä lohdutan myös, että on ihan normaalia. Tietty kaikki teinit ei sitä tee ja toiset eivät vaan jää kiinni. Mun vanhemmat olivat sinisilmäisiä ja uskoivat kaiken mitä sanoin, olin mukamas kiltti tyttö ja oikeasti olin kaikki viikonloput aivan kännissä ja harrastamassa jotain puskapanoja. Teinien suhteen saa ja kannattaa olla kriittinen.
Mun 15v teinityttö on jäänyt jo 13v kiinni vapesta ja 14v kiinni juomisesta. Aluksi olin todella ankara, hän sai pitkiäkin aresteja. Mutta aina vaan jäi uudelleen ja uudelleen kiinni. Sittemmin olen muuttanut asennettani.
Hän on fiksu tyttö, pärjää koulussa. On todella urheilullinen ja onneksi vapaa-aikansa kuluu lähes kokonaan hallilla urheilemassa. Vapen on tainnut ihan oikeasti lopettaa, esim yskiminen on loppunut kokonaan, alkoholia käyttää toisinaan, mutta hän tulee aina sovittuun aikaan kotiin ja täällä on aina joku häntä kotona vastassa. Ei ole koskaan ollut missään kännissä, kun kotiin
Tuo viesti 15 oli siis sinulle :) Mulla nyt nää lainaukset ym ei mee oikein putkeen :D
Ap
Lapsille ja nuorille on tehtävä selväksi, että ensimmäiset kokeilut ovat tien alku, josta on vaikeata palata. Jos kerran hairahtuu, kun kaveri houkuttelee, miten kieltäytyy jatkosta. Ei sellainen ole hyvä ystävä, joka tuhoaa elämän. Eikö hyvän ystävän tehtävä ole tukea ja kannustaa.