Kipeitä asioita jotka olen tajunnut keski-iässä

Suhteeni lapsuudenperheeseen ja varsinkin vanhempiini on ollut aina etäinen. Minulla on ollut jo lapsena olo, että vanhempani eivät ole erityisen kiinnostuneita minusta, eikä minusta huolehdita. Ruokaa kyllä oli ja puhtaat vaatteet, mutta lämmin tunneyhteys, huolenpito ja kiinnostus puuttuivat. Jokin aika sitten tästä ilmiöstä oli juttu Hesarissa ja se vahvisti ajatuksiani, joita olen jo aiemmin terapiassa käsitellyt. Minusta kasvoi tällainen omillani pärjääjä, vaikka sitten hampaat irvessä. 

Lapsuuteni takia hakeuduin myös parisuhteeseen, jossa mies ei osannut näyttää tunteitaan. Elin vuosikymmeniä suhteessa, jossa itse yritin ja tsemppasin ja keksin kaikenlaista yhteistä kivaa ja aika pitkälle huolehdin kaikesta, mutta en saanut koskaan mitään aitoa vastakaikua. Lämmin tunneyhteys puuttui, eikä mies ollut enää viimeisinä vuosina pätkääkään kiinnostunut minusta tai elämästäni, ei millään lailla. Erosimme vuosi sitten. 

Nyt olen iloinen, että olen tämän asian oivaltanut ja samalla suren sitä, että siihen meni 47 vuotta. Huonossa parisuhteessa yli 20 vuotta! En tiedä, nauraisiko vai itkisikö.