Mun on vaikea osoittaa miehelleni rakkaushempeilyä
Mies on siinä vielä tönkömpi, mutta en esimerkiksi tunne luontevaksi lähetellä mitään sydänemojeja tai muuta hempeilyä. Toisaalta kaipaisin jotain sellaista.. jos mies lähettäisi mulle sellaisia, tykkäisin kovasti, mutta jos itse lähetän niin tulee olo että hyi kamalaa.
En osaa tulkita itseäni että olenko vain tällainen vai johtuuko se vastavuoroisuuden puutteesta.
Kommentit (34)
Minulle ei tuota mitään ongelmaa hempeillä viesteillä. Mutta en yleensä tykkää mistään käsi kädessä kävelemisestä ja kiehnäämisestä. Olen liian itsenäinen sellaiseen roikkumiseen ja se tuntuu muutenkin epäluonnolliselta.
Ainut läheisyys meillä on seksin aikana. Silloin on pussailua ja hyväilyä. Ainut hetki jolloin mies ikäänkuin paneutuu tuottamaan mielihyvää minulle( ja minä hänelle).
Olen miettinyt että jos hempeilisin enemmän, tekisikö mieskin mulle vastavuoroisesti? Mutta kun mulla on joku lukitus päällä, en saa itseäni tekemään
-ap
Teidän ei ole mikään pakko. Pisimmässä parisuhteessani ei istuttu edes samalla sohvalla katsomassa televisiota eikä halattu, muistaakseni ikinä. Ainoa kosketus oli seksi silloin hyvin harvoin kun annoin periksi. Mitään hempeilyviestejä ei ikinä harrastettu eikä tullut edes mieleen miksi sellaista olisi tehnyt. Teillä on omat tapanne ja muilla on niiden tavat. Ei se suhde ole vähemmän totta vaikka samoja juttuja ei olisikaan kuin monilla muilla.
Vierailija kirjoitti:
Sut on kasvatettu feministiäitisi toimesta vihaamaan miehiä.
Äitini ei ole mikään erityinen feministi, mutta isäni kyllä osasi olla kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Ainut läheisyys meillä on seksin aikana. Silloin on pussailua ja hyväilyä. Ainut hetki jolloin mies ikäänkuin paneutuu tuottamaan mielihyvää minulle( ja minä hänelle).
Olen miettinyt että jos hempeilisin enemmän, tekisikö mieskin mulle vastavuoroisesti? Mutta kun mulla on joku lukitus päällä, en saa itseäni tekemään
-ap
Kai teillä joku yhteinen kieli on jolla kommunikoida?
Olen naiseksi aika epäromanttinen. Vaikka ei se ole mikään naiseuden mitta, että kuinka romanttinen on tai haluaa olla. En koskaan haaveile mistään kynttiläillallisista tai muista kliseisistä yllätyksistä. Minulle tärkeintä on yhteydenpito, yhteinen aika, pienet lahjat, joista näkee että mies on kuunnellut mistä tykkään... kehut, hymy, katse. Mutta en tykkää mistään kliseistä. Paitsi ruusuista ja suklaasta ja hieronnasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen naiseksi aika epäromanttinen. Vaikka ei se ole mikään naiseuden mitta, että kuinka romanttinen on tai haluaa olla. En koskaan haaveile mistään kynttiläillallisista tai muista kliseisistä yllätyksistä. Minulle tärkeintä on yhteydenpito, yhteinen aika, pienet lahjat, joista näkee että mies on kuunnellut mistä tykkään... kehut, hymy, katse. Mutta en tykkää mistään kliseistä. Paitsi ruusuista ja suklaasta ja hieronnasta.
Terv. 2/7
Vierailija kirjoitti:
Ainut läheisyys meillä on seksin aikana. Silloin on pussailua ja hyväilyä. Ainut hetki jolloin mies ikäänkuin paneutuu tuottamaan mielihyvää minulle( ja minä hänelle).
Olen miettinyt että jos hempeilisin enemmän, tekisikö mieskin mulle vastavuoroisesti? Mutta kun mulla on joku lukitus päällä, en saa itseäni tekemään
-ap
Kuulostatte ihan tavallisilta suomalaisilta. Meillä on täällä pitkään ollut mentaliteetti, että kun on kerran sanottu rakastavamme, seuraavaksi asiaan palataan jos tulee tarve ilmoittaa asian muuttuneen. Eteen päin ollaan menossa, mutta hitaasti tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut läheisyys meillä on seksin aikana. Silloin on pussailua ja hyväilyä. Ainut hetki jolloin mies ikäänkuin paneutuu tuottamaan mielihyvää minulle( ja minä hänelle).
Olen miettinyt että jos hempeilisin enemmän, tekisikö mieskin mulle vastavuoroisesti? Mutta kun mulla on joku lukitus päällä, en saa itseäni tekemään
-ap
Kai teillä joku yhteinen kieli on jolla kommunikoida?
On toki tässä vuosien aikana muovautunut meidän välille sellainen. Tosin se on enemmän sellaista humoristista piikittelyä, joka nyt entien on lähimpänä jotain hempeilyä. Jotakin kieroutunutta käänteishempeilyä.
Vierailija kirjoitti:
Olen naiseksi aika epäromanttinen. Vaikka ei se ole mikään naiseuden mitta, että kuinka romanttinen on tai haluaa olla. En koskaan haaveile mistään kynttiläillallisista tai muista kliseisistä yllätyksistä. Minulle tärkeintä on yhteydenpito, yhteinen aika, pienet lahjat, joista näkee että mies on kuunnellut mistä tykkään... kehut, hymy, katse. Mutta en tykkää mistään kliseistä. Paitsi ruusuista ja suklaasta ja hieronnasta.
Pienet lahjat, ruusut, suklaa ja hieronta nyt on jo aika kliseistä. Mutta ei se haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut läheisyys meillä on seksin aikana. Silloin on pussailua ja hyväilyä. Ainut hetki jolloin mies ikäänkuin paneutuu tuottamaan mielihyvää minulle( ja minä hänelle).
Olen miettinyt että jos hempeilisin enemmän, tekisikö mieskin mulle vastavuoroisesti? Mutta kun mulla on joku lukitus päällä, en saa itseäni tekemään
-ap
Kuulostatte ihan tavallisilta suomalaisilta. Meillä on täällä pitkään ollut mentaliteetti, että kun on kerran sanottu rakastavamme, seuraavaksi asiaan palataan jos tulee tarve ilmoittaa asian muuttuneen. Eteen päin ollaan menossa, mutta hitaasti tapahtuu.
Lapsena/nuorena aina vannotin etten isona halua sellaista mörököllimiestä.
Näin se elämä vaan menee..
-ap
Ehkä meidän kultturissamme tuollaisen kovanaamaimagon ylläpitämistä arvostetaan? Jonkinlaisena henkisen lujuuden ja itsenäisyyden tunnusmerkkinä. Hyvin monen käytösseikan alkujuuri on myös luterilaisuudessa. Sehän nimenomaan alleviivaa, että koko elämä pitää olla v.ittumaista kärvistelyä. Toisin on katolisuudessa. Siinä saa mokata ja näyttää tunteensa, sitten ne mokailut tunnustetaan ripillä, ja ne saa anteeksi. Inhimillistä.
Miksi jotkut menee ihan sekaisin, kun ei näyttele Oscarin arvoisesti sukupuolirooliaan?
Joillekin nyt vaan tunteiden ilmaisu tuntuu yhtä luontevalta kuin ryhmäseksi omien vanhempien kanssa. Ja se johtuu ihan siitä lapsuudesta. Ihmisen ydin syntyy siellä lapsuudessa, kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Hyvin usein toiseen projisoidaan myös oma vanhempi. Silloin kumppanista etsii sitä mitä ei ole saanut vanhemmalta, alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vain muuttuu.
Painase vaan iso suonikas perssiiseen, siinä on miehellesi hempeilyä ihan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sut on kasvatettu feministiäitisi toimesta vihaamaan miehiä.
Äitini ei ole mikään erityinen feministi, mutta isäni kyllä osasi olla kusipää.
OK eli miesten vika. Olet melko selvä tapaus.
Höh, opetelkaa! Harjoittelu tekee mestarin!
Voihan se olla niinkin että miehesi kaipaa sellaista sinulta ja hänen vaiketensa johtuu vastavuoroisuuden puutteesta.
Aika tyypillistä ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut menee ihan sekaisin, kun ei näyttele Oscarin arvoisesti sukupuolirooliaan?
Joillekin nyt vaan tunteiden ilmaisu tuntuu yhtä luontevalta kuin ryhmäseksi omien vanhempien kanssa. Ja se johtuu ihan siitä lapsuudesta. Ihmisen ydin syntyy siellä lapsuudessa, kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Hyvin usein toiseen projisoidaan myös oma vanhempi. Silloin kumppanista etsii sitä mitä ei ole saanut vanhemmalta, alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vain muuttuu.
Lapselle voi syntyä fantasia vanhemman korjaamisesta, jotta vanhempi voisi tulevaisuudessa tarjota sitä mitä lapsi kaipaa. Tällaiset fantasiat ovat tyypillisiä lapsen selviytymiselle, mutta ne jatkuvat helposti aikuisuudessakin, sillä alitajunta koettaa ikään kuin ratkaista jotain kesken jäänyttä.
Sut on kasvatettu feministiäitisi toimesta vihaamaan miehiä.