Kuinka työssäkäyvät usemman lapsen vanhemmat ehtivät " nauttia" elämästä ja lapsista?

joten etsin työpaikan lähempää ja aloin tekemään 6 h päivää.

ni ne karjuu kaikki toisilleen kello viidestä jonnekin ysiin. kaamee mekkala ja sekasorto.

Me nautitaan lapsista joka ilta sen pari tuntia, ei siivota tms. leikitään vaan lasten kanssa. Kämppä on täysi kaaos kun siivotaan vain viikonloppusin.

muuten yhtälö onkin liian raskas.



Tuotahan se on: alituista kiirettä ja huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olemaan enemmän lastensa kanssa.



Mutta valinnanvaihtoehtoja ei liiemmin ole, jos ei halua pudota kokonaan työelämästä. Hoitovapaa päättyy, kun nuorin on 3-vuotias.



Tärkeää on myös priorisointi. Turhat menot ja hommat kannattaa karsia pois.

Aamulla mies ja minä heräämme puoli 7. Käymme suihkussa ja syömme rauhassa aamupalan kahden. Lastenhoitaja tulee noin puoli 8 jolloin joku 4 lapsestamme voi alkaa jo konkoilemaan ylös, mutta usein jäävät kaikki nukkumaan kun lähdemme töihin.



Tulemme töistä noin puoli viisi ehkä ennenkin. (Täällä pohjoisessa 13 km työmatkalle ei mene kuin 15-20 min.) Hoitaja lähtee kotia ja me kokkailemme jotain nopeaa ruokaa, syömme ja vaihdamme päivän kuulumisia. Illan mittaan käymme kaupassa, joskus uimassa joskus luistelemassa tai vaikka mummoa moikkaamassa. Tai iskä tai äiti käy harrastamassa omia juttuja toisen vahemman ollessa lasten kanssa. Sitten iltapalalle alamme noin 8-9 aikoihin. Ja lapset nukkumaan noin puoli 10.



Hyvin keretään toimittaa asioitamme ja lapset pörräävät illat vanhempien kanssa.

Elämäähän se on työssäkäyminen, rahan ansaitseminen jotta saa leipää, vaatetta ja katon pään päälle jne. Lapset hoidossa, koulussa oppivat siellä vuorovaikutusta, yhteiskuntaa. Ollaan yhdessä se iltainen aika. Me ei ohjelmoida kaueheasti sitä ilta-aikaa lasten harrastuksilla ja omat menot toistaiseksi minimissä, riittävästi työtä saada jatkuva aikautaulutus ja kiire minimiin hoitoonviemisessä ym. ettei tulis sitä jatkuvaa stressiä.



Elämä on tässä ja nyt. Itse olen asennoitunut että yritän nauttia tästä päivästä ja työstä ja arjesta, sieltä se arjen kultahippu löytyy. EN elä elämää " sitten viikonloppuna" ja " sitten lomalla" . Elän nyt. Tällä asenteella potkii aika pitkälle. Työ ottaa välillä päähän ja työkaverien naamat ja kiire joskus *ituttaa mutta semmoista se on. En ole ainoa.



En oo siis mikää yltiöpositiivinen ällölässyttäjä. Elämä on opettanut ja pistänyt nöyrtymään, mitä tahansa voi sattua. Minä ainakin nautin tästä arkisesta harmaudesta :)



ps. yksi vinkki aikasiepon nitistämisestä: TV:n katselu minimiin tai kokonaa pois! Jo löytyy aikaa....:)

ens vuonna vanhin menee eskariin ja tilanne hieman muuttuu, kun viemme hänet päiväkodille työmatkoilamme.

vaikka käymmekin töissä ja useimpia lapsia. Ei elämän nautinnot ole niissä hienoissa harrastuksissa eikä ulkomaan matkoissa vaan täyteliäässä ja sisältörikkaassa elämässä.



Joutilaisuus on kaiken pahan alku ja juuri. Silloin sitä turhautuu ja masentuu.



Joskus joku kysyy minulta että milloin alan elämään omaa elämää. Siihen voi vastata kysymyksellä että kenen elämää minä nyt sitten elän. Tämä on sitä minun omaa elämää.



7

Meillä 4 lasta ja molemmat aikuiset ollaan töissä.

Iltaisin on vielä paljon lasten harrastuksia, mutta ei silti koeta, että tilanne olisi jotenkin epätoivoinen. Hoidetaan kotia ja lapsia vuorotellen ja yhtäaikaa tilanteen mukaan. Lapsetkin ovat rauhallisia ja iloisia, joten ei tää meidän elämä nyt ihan metsään ole mennyt :)

Sun mies ei ehdi osallistuun perhe-elämään? Voit verrata sitä siihen.



Musta ruoka, siivous ei vie kuin hetken! Meillä syödään nopeita uuniruokia, pakkasen omatekosia ruokia ja eilisen päivän satsista. Ei siis pelkkää einestä! Uskallan väittää että jokkut kotiäidit syöttää enempi eineksiä kuin mitä meillä syödään.. :D



Lapset osallistuu siivoomiseen osaamisellaan, samoin mies siivoaa -tai kokkaa. Kaikki ei ole minun harteilla. Paitti sitten kotiäitinä homma enempi mun kolttosilla.



Meillä on aikaa leikkiä ja olla lasten kanssa, kaikki aika ei suinkaan mene kotihommiin.



Itse nautin elämästä näin, menoa riittää ja hyvä niin! Haaveillaan perheenlisäyksestä, sitten taas voi löffiä kotona.



Meillä lapset nukkuu klo 20-21. Ajastimessa on pesukone, astianpesukone ja autonpiuhat. Tavaroille on paikkansa.



Mitä ihmeellistä tässä on?? Tavallista elämää.

organisointi kysymys. Toisista siihen on, mutta ei kaikista. Toisaalta kyllä se elämä opettaa tähänkin kehittämään hyvät selviytymismallit. Helposti se yksilapsinen luulee monilapsisessa perheessä kaikki olevan esim. 3 tai 4 kertaa työläämpää kuin yhden lapsen kanssa, vaikka todellisuus on aivan toista. Ei se ruuanlaittokaan ole kuin muutama pottu enempi kuoria kattilaan ja vähän isompi paketti jauhelihaa....

herätään klo 07, esikoinen lähtee kouluun ja mies töihin klo 07:30. Minä vien keskimmäisen tarhaan klo 08:30 ja annan kuopuksen hoitajalle. Omat työt alotan klo 09 (teen töitä kotoa). Klo 15 lopetan, haen keskarin tarhasta. Esikoinen on tullut kotiin lastenhoitajan luo aikasemmin. Hoitaja loettaa työnsä ja minä olen lasten kanssa sitten puoli kuuteen jollon mies tulee töistä. Yleensä teen ruuan valmiiksi että päästään heti syömään. Klo 18 - 20 on sitten perheen yhteistä aikaa, sitten mies laittaa lapset nukkumaan ja minä teen mahdollisia jäljelle jääneitä hommia. Jos ei huvita, voin tehdä myös viikonloppuna useamman tunnin kun mies lähtee lasten kanssa johonkin.



Eli minusta meille jää tosi kivasti yhteistä perheaikaa. Tietysti oma äärimmäisen joustava työni helpottaa hurjasti.

Kun päivät menee niin ihanan rauhallisesti. Voidaan piirtää tytön kanssa kaksi tuntia, jos siltä tuntuu. Lähteä ulos, kun halutaan, jne. Olen niin onnellinen, että meillä on tähän taloudellisesti mahdollisuus. Ymmärrän toki, että kaikilla ei ole eikä siinä mitään pahaa! Mä olen itse vaan niin hullaantunut tähän lapsen kanssa tekemiseen ja olemiseen, että en tiedä mitä se olisi jos meillä olisi tuollainen aikataulu kuin mitä aloitukseen laitoin =( Mistä kummasta sitä aikaa löytyisi? Ja olisin varmaan jatkuvasti niin poikki, ettei mitään jaksaisi tehdä....

helppo se yhden kanssa on olla, mulla ei hermot kestäny kotona kahden villin kanssa, oman mielenterveyteni takia menin töihin" terapiaan" . Parempi se lapsille on iloinen äiti iltaisin seurana kun koko päivän uupunut ja kärttyinen.

Meitä taas ei kiinnosta lapset?? Ei olla " hullaantuneista" kun voidaan tehdä töitä?



Vastaa kysymykseeni: eikö miestäsi kiinnosta perhe-elämä kun käy töissä?



13

Elämä on täynnä ajankäyttöä helpottavia asioita, esim. käyn ruokakaupassa usein lounastauolla, meillä käy siivooja työpäivän aikana ja teemme paljon puolivalmiista tai eineksistä. Kummallakin on joustavat työajat, joten hoitopäivistä ei tule pitkiä. Työ on mielekästä eikä kamalaa puurtamista hampaat irvessä, lasten kanssa touhutaan illalla rauhassa eikä suoriteta mitään pakollisia harrastuksia. Me vanhemmat viskistymme omissa harrastuksissamme vuorotellen illalla, kun toinen jää lasten kanssa puuhailemaan kotiin. Lapset menevät nukkumaan klo 20 ja sen jälkeen me vanhemmat nautimme toistemme seurasta ja teemme pakollisia toimia eli siivousta, vaatehuoltoa ym.



Kiirettä ja organisointikykyä tämä toisinaan vaatii, mutta on kaikenkaikkiaan hyvinkin palkitsevaa.

Ja aikataulu on suunnilleen niin, että nousen 6.45 ja kotoa lähdetään 7.30-8 maissa ja ajan päiväkodin ja/tai koulun kautta. Töissä olen klo 9 ja teen lyhennettyä päivää 5-6h päivässä + välillä viikonloppuja. Kotona olen n klo 16-17, sitten teen ruoan, laitan pyykkikoneen päälle ja tällaista.



Työmatkat ovat pahin aikasieppari sillä ne vievät helposti 2-2,5 h päivässä. Olen ollut lyhennettyyn päivään todella tyytyväinen, tuntuu että kaikki sujuu paremmin kun olen muutaman kuukauden sitä tehnyt.

heräämme miehen kanssa klo 7, mä lähden kipinkapin töihin, oon toimistolla ihan viimeistään klo 8, yleensä jo aiemmin. Mies vie lapset, jos syövät aamiaisen kotona, päiväkotiin n. klo 8.30, yleensä heti kasin jälkeen, että syövät siellä aamupalan. Mä olen viimeistään klo 16.30 tarhan pihassa, haen lapset ja tulemme kotiin. Penskat katsoo TV2:sen lasten tunnin ja mä teen ruuan tai lämmitän " jämiä" , milloin mitenkin. Kaupat pyritään hoitamaan viikonloppuna ja vaan kerran käydään viikolla kaupassa. Lapset aloittaa iltahommat klo 20 ja sitten on muutama tunti kotihommille ja " omaa aikaa" . Mä teen lyhennettyä työviikkoa, joten lapset on perjantain vapaalla mun kanssa.

molemmat vanhemmat käy töissä. Antoisaa elämää näinkin.

Sen huomaa taas tästäkin ap:n aloituksesta... Yleensä muiden toisenlaiset valinnat tuntuvat aivan käsittämättömiltä, jos joko



1) on elämäänsä tyytyväinen, mutta myös itseensä käpertynyt (kaikki uusi ja erilainen ahdistaa pelkästään ajatuksenkin tasolla) tai



2) on elämäänsä tyytymätön, mutta ei voi/uskalla sitä muuttaa (yrittää suggeroida oman valinnan olevan ainoa oikea, jotta kestäisi sitä).



Onneksi meitä ihmisiä on muunkinlaisia. Toisille sopii kotiäitys, toisille koti-isyys. Toiset nauttivat, kun saavat töissä " toteuttaa itseään" ja aikaa jää heidän mielestään ihan sopivasti kaikkeen muuhunkin (esim. valtaosa miehistä taitaa edelleen kuulua tähän ryhmään...). Toisten mielestä on ihanaa, kun voi vain olla ilman aikatauluja, toisille pelkkä viikonlopunkin mittainen epämääräinen lilluminen olisi ahdistavaa. Ja kaikissa näissä erilaisissa perheissä kasvaa onnellisia ihmisiä, mikäli perusasiat ovat kunnossa ja rakkautta riittää.



Itse olen testannut monenlaista: kotiäitinä 4 vuotta, etätyössä vuoden, apurahatutkijana vuoden, osa-aikatöissä kaksi vuotta (6h/pvä) ja nyt olen pitkästä aikaa ollut kokopäivätyössä puolisen vuotta. Kaikissa on ollut omat hyvät ja huonot puolensa, enimmäkseen olen keskittynyt nauttimaan niistä plussapuolista :) Suosittelen samaa! Siis en oleta, että kaikki voisivat kokeilla monenlaisia " arkimalleja" , vaan että kaikki osaisivat nähdä oman tilanteensa hyvät puolet ja keskittyä nauttimaan niistä. Ja ettei kauhisteltaisi muiden valintoja, joista itsellä ei ole edes mitään kokemusta.......