Keskenmeno avasi silmäni?

t. niinikään keskenmenon kokenut

ehdottomasti unohtaa se vauva jos asenteesi on tuollainen.

Jos sulla on iän puolesta aikaa, etkä halua isoa perhettä, niin miksi et odottaisi, kunnes vauva tuntuu hyvältä? Mun mielestä ihmiset ottaa liikaa riskejä parisuhteessa just näissä tilanteissa. Eli tehdään lapsia tietyllä ikäerolla, koska niin "pitää" tehdä, vaikkei oikeasti jaksettaisi siinä vaiheessa vauva-arkea. Silloin tulee näitä turhia avioeroja, kun vanhemmat ovat niin poikki lasten kanssa, etteivät siedä toisiaan. Ihan hyvä vaan, että tiedostat ap omat voimavarasi ja tunteesi!

Itse vaan huomasin, että rupesin ajattelemaan asiaa myös siltä kannalta, että haluanko oikeasti nyt vauvan vai ollaanko tehty sitä vauvaa sen takia, että toinen lapsi 'kuuluu' tehdä suht pienellä ikäerolla ensimmäiseen. Lähipiirissä monella jo toinen tai sitten tulossa. Olen katsellut näitä perheitä ja ovat välillä todella väsyneitä kun esikoinenkin on vielä niin pieni.



Toki olen pettynyt ja surullinen keskenmenosta, mutta en ole silti varma, olenko vielä valmis uuteen raskauteen. Toisaalta olo on sellainen, että heti vaan yrittämään...

Kannattaa varmaan heittää koko ajatus, jos noin kyselytyttää tuollaiset näillä palstoilla. Et silloin voi millään olla valmis toiseen lapseen. Ei kai me muut täällä voida sinua tuollaisessa elämän jatkuvuudessa ja elämällä leikkimisessä auttaa.

Lapsiluku jäisi luultavasti kahteen tai sitten vielä kolmas lapsi, jos tuntuu että jaksetaan jne. t. ap

Keskenmenon jälkeen oli 5 kiertoa yritystä kunnes tärppäsi uudelleen. Tämä lapsi on jo viisivuotias ja onnellinen olen jokaisesta lapsestani!

että sulla ehkä henkinen toipuminen jotenkin kesken.



tai sitten olet aika kakara, kuten täällä moni on jo sanonutkin, sori :)

mutta ehkä kannattaisi sitten vähäksi aikaa unohtaa ja katsoa hetken päästä uudestaan. Jos susta siis kerran siltä tuntuu.



Tuo on ihan tuttu tunne, mulle kävi oikeastaan ihan samoin. Kolmas oli tulossa ja raskaus eteni vähän pidemmälle, rv 16 löydettiin kuollut sikiö ja järkytys oli tietysti kamala. Ihan alkuun oli tietysti kova paikka sopeutua siihen että en olekaan raskaana ja vauvaa ei tule, mutta pikkuhiljaa se ajatus alkoi tuntua kivalta enkä enää niin halunnutkaan sitä uutta raskautta.



Teimme mieheni kanssa päätöksen että palataan ehkäisyn käyttöön vähäksi aikaa mutta meidän kohdalla luonto päätti toisin ja olinkin jo silloin raskaana. SIllä hetkellä se raskaus toki muuttui ihanaksi ajatukseksi eikä se yhtään kaduttanut enää.

Miltä se ajatus toisesta lapsesta tuntui kun olitte raskaana? Hyvältä vai tuntuiko ettette jaksa?



Musta tälläsien ajattelu vaan kertoo miten hyvä vanhempana olet. Ei se että suinpäin hankkii uuden vauvan vaikka ei jaksaisikaan. Ja kiikuttelee masennuksen rajamailla.



Mimmoset turvaverkot teillä on? Entä rahatilanne? Miten parisuhde jaksaa? Auttaako mies kotona vai ootko orjatar?



Musta on ihan jees jos siirretään vauvanyritystä. Meillä oli oma tilanne että lasta oltaisiin alettu yrittään vasta ensi keväänä mutta yksi alkuvuoden päivä päätti toisin: meillä oli ollu koko perhe vatsataudissa ja se päätös kolmannesta lapsesta vaan puhkes! Varasin ajan kierukan poistoon ja tässä sitä ollaan masu pyöreenä. Eli niitä päivämääriä voi vaihtaa puoleen ja toiseen. Meillä otettiin "vuosi" työnteolle, ja äkkiä päätettiin lyhentää aikaa! :D



Mites auttaisko semmonen "unelmointi" että mihin vuodenaikaan olis kiva synnyttää? Kaukaa haettua, mutta saatat keksiä jonkun aikajakson tällä systeemillä. Eihän se aina toimi: ei tule tärppiä tai niinkun meillä päätettiin aikastaa hommaa reilulla puolella vuodella.

Mutta tälläi ajateltuna saatte aikaa mihin haluatte ja samalla teillä on nopsaa tulossa se aika kun alatte kokeileen tärppiä. Siis pääset ajattelusta että pitäiskö nyt vai keväällä (nyt jos tulisitte raskaaksi olis lapsi kevät kesän vaihteessa. Jouluun jos odotatte, menee kesähelteet vauva masussa ja kevääseen odottaessa tulis syksy-talvi taitteessa).



Meillä on lapsilla ikäeroa reipas vuosi ja ne on kiinni toisissaan ihanasti. Isoveli on silti selvästi isoveli.



Nyt lapset on alle 4- vuotiaita ja odottaa erilailla vauvaa kun esikoinen aikanaan ei tajunnu asiasta tuon taivaallista. :D



Ettet sää nyt tuntis pistoa sydämessä jos haluat ensi kesään saakka olla kolmisteen? Ei siinä ole mitään pahaa! Ensi kesä tulee tosi nopeesti kuitenkin.



* Ja aina lapsien kanssa on omat ongelmansa, oli niillä ikää 2- vuotta tai 12- vuotta.

(tai ainakin ne ekat menkat on odotettava) ja sitten annamme luonnon päättää. En tiedä, onko kyse myös jostain itsesuojeluvaistosta (eli en halua kokea keskenmenoa enää uudestaan ja siksi haaveilen ihan muusta.) t. ap

Tuvaverkot on melko huonot, ei juuri kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa. PArisuhde on ok, mitä nyt ei juuri ehditä tosiaan kahdestaan olla, mutta ihan ok kuitenkin. Mies osallistuu todella paljon lapsen hoitoon, eli en ole orjatar :).



Kun tulin kesällä raskaaksi, olin onnellinen. Samalla minua myös ahdisti ajatus tulevasta, sillä hyvä ystäväni sai toisen lapsen kesällä ja on ollut melko väsynyt viime aikoina. Toisaalta olin kyllä tosi innoissani ja ajattelin, että onpa kivaa kokea se kaikki uudestaan. Mutta väsymys ja pahoinvointi oli raskaita ja mietin, että mihin olenkaan lähtenyt mukaan.



Eli: meilllä ei ole juuri ulkopuolista apua lastenhoidossa eli yksin on perheemme pärjättävä. Toisaalta, jos menee parikin vuotta ennen kun toinen lapsi tulee, en tiedä, jaksanko aloittaa vauvarumbaa uudestaan alusta... t. ap

laitettiin ehkäisy päälle vähäksi aikaa, ja ikäeroksi tulikin sitten 4v. Olen nauttinut todella tästä vauva-ajasta. 4v on kivaa seuraa, eikä hänen suhteensa tarvitse olla enää "silmät selässä". Pääsee esim suihkuun niin että pieni on kylppärissä sitterissä ja isompi puuha omiaan. Ehdittiin viettää vähän helppoa, vaivatonta elämää välissä. Minulla esikoisen raskauteen ja synnytykseen liittyi ikävyyksiä, joidta täysin toipuminen otti aikansa, ja meille oli hyvä näin. Minulle teki hyvää olle välillä töissä.

Alkuperäinen ajatus oli, että olisi tehty "kaverukset" ja esikoisen ei olis tarttenu mennä ollenkaan hoitoon ennenkuin olisivat menneet molemmat. Nyt kun esikoinen sitten meni hoitoon, kun ei uutta äitiyslomaa ollutkaan tiedossa, niin sai sitten olla siellä hiukan pidemmän pätkän, ja jatkoi osa-aikaisen kavereiden kanssa, kun vauva syntyi.

Huonot puolet: ikäero niin suuri, etteivät varmaan ikinä leiki ihan "tasaveroisia" leikkejä (voivat silti pitää toistensa seurasta). Esikoisen kanssa puistoilun olen kokenut tylsänä, ja kun hän kohta olisi valmis leikkimään pihalla naapurinlasten kanssa sivusilmällä vahtien, niin alkaa toisen kanssa puistoilu...

Joka ikäerossä on hyvät ja huonot puolet. Ymmärrän ajatuksesi täysin.

tämä on aivan KAUHEA ikäero. En toivo tällästä paskaa vihamiehellenikään

Ihmeellisiä vastauksia täällä kirjoitetaan... Jotenkin todella epäkunnioittavaa tekstiä vastaajilta alkuperäisen tekstin kirjoittajaa kohtaan minun mielestäni. Minä pitäisin ajatuksiasi terveenä ja normaalina pohdiskeluna. Tämä elämä on vaihtoehtoja täynnä, enkä ainakaan minä tiedä moneenkaan asiaan sellaista ainoaa oikeaa vastausta. Aina voi miettiä toisaalta näin, toisaalta näin. Itse en ole keskenmenoa kokenut, mutta käyn samaa pohdiskelua haluanko/enkö halua lisää lapsia ja millä ikäerolla (jos siihen nyt voi vaikutta loppuviimein). Yli 30-vuoden ikä kohdallani tekee myös oman jännitteen tähän mietiskelyyn. Jokainen uusi lapsi tuo ja vie jotain niin vanhemmilta kuin muilta sisaruksilta: lisää lapsia/sisaruksia tuo sekä iloja että suruja enemmän elämään, eikä kukaan voi täysin etukäteen tietää onko voimavaroja seuraavaan lapseen sitten 9 kk kuluttua, kun se syntyy. Elämäntilanne voi ehtiä muuttua omalta/parisuhteen/aiempien lasten kehitysvaiheen myötä tuossa ajassa paljon ja syntyvä lapsen vaativuutta ei voi myöskään etukäteen tietää (vrt. terve ja helppo lapsi/sairas ja vaativa lapsi/kehitysvammainen lapsi)



Mielestäni käyt hyvää pohdiskelua. Minä käyn samanlaista pohdiskelua myös kolmannen lapsen suhteen. Lopullista vastausta tuskin tulee. Oma päätös suuntaan tai toiseen on aina "riskinottoa".