Miksi miehet käyttäytyvät minua kohtaan näin?
Asiakastyössä siis, vapaa-ajallani en juuri tapaa ihmisiä, joten siitä ei kokemusta. Käyttävät paljon nimeäni keskusteluissa, tyylillä "no olikos Sanna-Maijalla mukavaa?", pyytävät väistämään vaikka en ole tiellä, kyselevät henkilökohtaisuuksia.
Mitä voisin tehdä asialle? Silmälasit, kihlasormus, löysät vaatteet, niin tulisi etäisyyttä. Pukeudun ihan tavallisesti ja näytän harmaahiirulaiselta.
Kommentit (94)
Miksi Sanna-Maija pohtii tuollaista? Ehkä vain haahuilet vähän edessä ja naisia ei nykyään saa töniä.
Koska ne on komeita miehiä ja naiset tykkää sellaisista jotka puhuu noin naiselle.
Samaa mieltä 2. kommentin kanssa. Olen kohdannut naisena samantyyppistä käytöstä ja vasta nyt kolmikymppisenä tajunnut, että olen monesti aivan liian ystävällinen. Jos joku tulee henkisesti tai fyysisesti liian lähelle (tähän riittää jo oma olo siitä, ettei tunne oloaan hyväksi toisen seurassa) tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti tai oudosti, niin silloin osoitetaan toiselle omalla käyttäytymisellä kaikin tavoin ettei pidä kyseisestä toiminnasta. Loukkaantuminen ei kannata, lisää yleensä vain vettä myllyyn. Eli pysyt mahdollisimman etäisenä ja jopa kylmähkönä. Ei hymyilyä, ei väistämistä, ei miellyttämistä millään tavalla. Suullinen kommunikointi minimiin, eli vain pakolliset ja sävy kylmän asiallinen. Tilanteesta riippuen kauemmas poistuminen jonkun asian varjolla tai jos tilanteesta ei ole mahdollista poistua, niin mahdollisimman vähän huomiota kyseiselle ihmiselle (toki asiakaspalvelussa itse asiakaspalvelu hoidetaan normaalisti); voit katsella muualle ja kääntää kehosi muualle kuin tätä ihmistä kohti. Näin näytät ettei sinua kiinnosta kommunikoida enempää.
Edes asiakaspalvelija ei ole velvollinen toimimaan vastoin omia tunteita tällaisissa tilanteissa. Päinvastoin. On kyse työstä ja et voi edes valita poistuvasi tilanteesta kokonaan vaikka haluaisit, jos asiakkaan käytös ei ylitä tiettyjä rajoja. Ansaitset siis asiallista käytöstä.
"No olikos Sanna-Maijalla mukavaa- kysymykseen suhtaudutaan näin; Kiitos oli (kylmähkö sävy) - onko projektin seuraava askel saatu vietyä loppuun /13,50 €, kiitos. Kortilla? / jne jne. Eli viedään keskustelu suoraan työasioihin. Henkilökohtaiset kysymykset ohitetaan tavalla tai toisella.
Sinä pystyt vetämään rajat ja edellä mainituilla tavoilla sen tehdessäsi tuot ne selvästi esille ikään kuin huomaamatta. Harjoitusta vaatii, mutta lopulta onnistuu kuin luonnostaan. Minulta asiakas kyseli, että mitä tein lomalla. Vastasin, että nautin hiljaisuudesta ja sää oli lämmin. Ja se siitä. Kun rajat vetää näin, käytöksesi ilmaisee, että sinua ei terveellä tavalla kiinnosta toisen ihmisen mielipide sinusta - ja sitä yleensä kunnioitetaan. Jos joku syyttää kylmäksi, jatketaan samanlaista käytöstä edelleen ikään kuin et ymmärtäisikään mistä toinen ihminen puhuu - et siis lähde mukaan tämän toisen ihmisen leikkeihin ja siten miellytä häntä antamalla hänelle huomiota. Hyväntahtoiset ihmiset eivät halua tehdä kenenkään olosta epämukavaa. Alistavilla ihmisillä siis ei todellakaan ole puhtaat jauhot pussissa.
Tuota väistämispyyntöasiaa en ymmärrä yhtään, enkä osaa kommentoida.
Minäkin välillä käytän toisten nimiä keskustelussa, jos haluan kuulla vastauksen vaikkapa kysymykseen tietyltä henkilöltä. Eli, jos esim. kahvipöydän ääressä on paljon porukkaa ja osa on keskittynyt katselemaan kahvikuppinsa pohjalle. En minä tarkoita sillä mitään pahaa enkä yritä mitään vallankäyttöä harrastaa.
Jos et halua toisten kanssa keskustella, niin ääritapauksessa voit sanoa sen vaikka päin naamaa. Kyllä siitä varmaan ikävän maineen saa, mutta luultavasti jättävät myös rauhaa.
Lievempi keino on olla mahdollisimman vähäsanainen ja tylsä. Kyllä siitäkin luulisi viestin menevän perille. Varmaan ne miehet tällä hetkellä pitävät sinua vielä turhan mielenkiintoisena seurana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Sanna-Maija pohtii tuollaista? Ehkä vain haahuilet vähän edessä ja naisia ei nykyään saa töniä.
Huoh. Setä voi mennä läähättämään jonnekin muualle. Tämä ei ollut edes hauska. Mene muualle haahuilemaan - meitä nykynaisia ei kiinnosta perukylän juntit, joilla ei ole käytöstapoja ja jotka eivät kunnioita naisia. Meitä ette voi alistaa vaikka kuinka haluaisitte.
Dominoivat ja vähättelevät. Olet naisystävällinen eli joidenkin miesten mielestä jyrättävissä.
Noille pitää puhua kolmen sanan lauseita ja pahimpien kohdalla pisteen tilalla pitää käyttää sanaa perkele.
Näytät jotenkin vajaaälyiseltä tai muuten vain ylikäveltävältä. Jotkut paikathan palkkaavat esimerkiksi vammaisia töihin.
Vierailija kirjoitti:
Tuota väistämispyyntöasiaa en ymmärrä yhtään, enkä osaa kommentoida.
Minäkin välillä käytän toisten nimiä keskustelussa, jos haluan kuulla vastauksen vaikkapa kysymykseen tietyltä henkilöltä. Eli, jos esim. kahvipöydän ääressä on paljon porukkaa ja osa on keskittynyt katselemaan kahvikuppinsa pohjalle. En minä tarkoita sillä mitään pahaa enkä yritä mitään vallankäyttöä harrastaa.
Jos et halua toisten kanssa keskustella, niin ääritapauksessa voit sanoa sen vaikka päin naamaa. Kyllä siitä varmaan ikävän maineen saa, mutta luultavasti jättävät myös rauhaa.
Lievempi keino on olla mahdollisimman vähäsanainen ja tylsä. Kyllä siitäkin luulisi viestin menevän perille. Varmaan ne miehet tällä hetkellä pitävät sinua vielä turhan mielenkiintoisena seurana.
Niin. Huomiota herättämättömien ihmisten toiminta on luontevaa.
Nämä epäluontevat ovat oma lajinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Sanna-Maija pohtii tuollaista? Ehkä vain haahuilet vähän edessä ja naisia ei nykyään saa töniä.
Huoh. Setä voi mennä läähättämään jonnekin muualle. Tämä ei ollut edes hauska. Mene muualle haahuilemaan - meitä nykynaisia ei kiinnosta perukylän juntit, joilla ei ole käytöstapoja ja jotka eivät kunnioita naisia. Meitä ette voi alistaa vaikka kuinka haluaisitte.
En läähätä , mutta olen ylileveä mies ja monet naiset luulevat, että koitan tunkea itseni pikkukoloihin vaikka nautin suurista erämaista joissa naiset ei ole tiellä.
Mä en tajua yhtään mistä te oikein puhutte.
MSetä
Pöräytä kiivaasti peräpäätäsi heitä kohti!😲
Suomessa opetetaan lapset siihen ettei saa olla omia rajoja. Sitten lopputulos on tämä.
Naiset ei myöskään ymmärrä kuinka paljon miehet elävät naisten huomiosta ja kuinka paljon he sitä haluavat; hyvälla tai pahalla. Eli neutraalina kannattaa pysyä eikä antaa asiattomille tapauksille sitä mitä haluavat. Naisen huomio on miehelle hyvin arvokasta; jos heitä ei oikeasti kiinnostaisi, he jättäisivät meidät rauhaan. Kiusaaminen ja rajojen ylittäminen, jopa halveksuvakin käytös osoittaa kuinka paljon miehet janoavat minkä tahansa laista huomiota naisilta. He eivät halua kokea olevansa näkymättömiä.
Hyviäkin miehiä on olemassa, mutta harvassa. Huonojen kanssa rajat tehdään selväksi alusta asti. He ovat tottuneet ottamaan haluamansa ja eivät osaa kunnioittaa toisten rajoja; se on meidän naisten tehtävä siis valitettavasti hyvin usein itse. Myös tällä keskustelupalstalla. Kuinka usein yksi sama ihminen kommentoi tuota nieletkö-kommenttia? Hyvin usein. Hän saa saa sairasta tyydytystä siitä, että hän kommentoi jotain epäsopivaa ja ylittää toisen ihmisen rajoja. Tällaiset tapaukset jätetään huomiotta, niistä ei kannata edes ärsyyntyä - kun nämä sairaat ihmiset huomaavat ettei ketään kiinnosta, hekin lopettavat touhunsa joskus.
Eli siis: olet asiakaspalvelutyössä ja miespuoliset asiakkaat puhuu sulle. Vai siis mikä tässä oli se ongelma?
Mä pyrin töissä näyttämään vaikka vähän epämiellyttävältä. Tunkeileville ja ällöille asiakkaille oon tosi kylmä
Vierailija kirjoitti:
Miksi Sanna-Maija pohtii tuollaista? Ehkä vain haahuilet vähän edessä ja naisia ei nykyään saa töniä.
Tällaiset kommentit osoittaa hyvin kuinka sairaita ihmiset nykyään ovat. Ei välitetä toisten hyvinvoinnista yhtään vaan halutaan satuttaa toisia miten tahdotaan. Miehet erityisesti luulevat olevansa hauskoja näin naisille tehdessään. He haluavat huomiota, mutta ei ole ihmissuhdetaitoja näyttää kiinnostusta terveillä tavoilla. Tällainen väkivallalla uhkailu kertoo myös paljon uhkailijasta itsestään; on niin paha olla itsensä kanssa, ettö pitää yrittää keinotekoisesti alistaa muut itseäsi alemmas. Näin kuvittelevat näyttävänsä itsevarmoilta, vaikka tuovat esille vain ja ainoastaan huonon itsetuntonsa ja pahasti vinksahtaneen mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Nieletkö?
Sinä et taida muistaa niellä lääkkeitäsi. Terapia auttaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis: olet asiakaspalvelutyössä ja miespuoliset asiakkaat puhuu sulle. Vai siis mikä tässä oli se ongelma?
Se haki kommentteja, että on niin uskomaton näky tms. ettei sille voi olla kommentoimatta. Nyt nyyhkii kun asian oikea laita selvisi.
Vierailija kirjoitti:
Olet sellainen höpsön oloinen pimppityttö, jolle on mukava sanailla. Voisihan sinua joissakin olosuhteissa pökkäistäkin, muttet kuitenkaan ole sellainen, että jaksettaisiin nähdä vaivaa sen kummemmin. Sellainen vaatimaton kahvinkeittäjätsirbula, joka jotenkin pokkuroi komeamman ja charmantin vanhemman miehen edessä. Et tietenkään myönnä, mutta näin se Sanna-Maija pieni on.
Setä voi mennä muualle fantasioimaan. Meitä naisia ei kiinnosta sedän sairaat päiväunet. Voitte vähätellä naisia vaikka miten paljon; se osoittaa ainoastaan sen kuinka paljon kaipaatte naisten huomiota. Mutta sitä ette tietysti saa. Aikuinen mies arvostaa kaikkia naisia. Teillä muilla on jäänyt joitakin oleellisia kehitysvaiheita väliin ja yritätte naisia alistamalla tehdä oman olonne paremmaksi tajuamatta kuinka läpinäkyvää toimintanne on.
Hyvin tämäkin ketju osoittaa sen mitä moni on jo kommentoinut: miehet kaipaavat naisten huomiota kipeästi. Ja kun naista ei ole saatu, niin tänne tullaan haukkumaan retardiksi, autistiksi ja rumaksi. On erikoista miten miehet eivät pysty elämään ilman naisen huomiota.
Ne hyvät miehet joilla on nainen, eivät ole tällä palstalla haukkumassa naisia. He tekevät jotain aivan muuta.
Teille miehille: teidän kommentit eivät meitä naisia hetkauta. Meidän itsetunto ei ole teidän arvostuksesta kiinni. Sairaat kommentit vain vähentää teidän todennäköisyyksiä ikinä päästä lähelle yhtään terveitsetuntoista naista; meihin ei pelit toimit ja tällaiset kommentit saa meidät olemaan vain entistä varautuneempia miesten kanssa. Pahan olon purkaminen vauva.fi-palstalla ei siis ole teidän kannalta kovin hyödyllistä.
Vaikea nyt sanoa varmuudella miksi tekevät noin, mutta itse ainakin miellän tuollaiset nimen käyttämiset tuollaisten kysymysten yhteydessä vähän sellaiseksi keskustelukumppanin vähättelyksi (heitän noihin aina takaisin, että "joo kyllähän Sanna-Maijalla oli ihan mukavaa, mites sulla Jani-Petteri sujui ilta?").
Jos joku kehottaa väistämään selvästi turhaan, niin siihenkin voi todeta, että tuossa vasemmalla on kyllä tilaa herran kulkea ja jatkaa omia hommiaan.
Jotenkin kuulostaa siltä, että sinua pidetään nyt vähän kynnysmattona ja jotenkin suostut siihen. Miksi? Totta kai muita ihmisiä väistetään todellisissa tilanteissa jne, mutta ei kannata ihan kaikkeen suostua aina vaan hyvää hyvyyttään jos tuntuu, että muut yrittävät vaan pompotella sinua.