Syöpään kuolevan ystävän kohtaaminen

Pyri kohtelemaan häntä mahdollisimman normaalisti (samoin kuin ennen diagnoosia). Toki voit kysyä kuinka voi, mutta tulkitse reagointia tarkkaan jätätkö asian siihen vai puhutko aiheesta lisää.

Vierailija kirjoitti:

Sano, että ulkomailla on parantavaa hoitoa tarjolla. Suomessa syövän hoito on ihan lapsenkengissä, eikä uusia, kalliita hoitoja tarjota. Moni suomalainen on parantunut levinneestä syövästä ulkomailla saadun hoidon ansiosta. Kehottaisin ystävääni miettimään asiaa ja järjestäisin keräyksen hoitomaksuja varten. 

Nyt jumalauta turpa kiinni siellä.

Yksikään syöpään sairastunut ei halua kuunnella tuollaista paskaa. Eikä kysyä neuvoa.

Vierailija kirjoitti:

Pyri kohtelemaan häntä mahdollisimman normaalisti (samoin kuin ennen diagnoosia). Toki voit kysyä kuinka voi, mutta tulkitse reagointia tarkkaan jätätkö asian siihen vai puhutko aiheesta lisää.

Tämä on hirveintä mitä syöpää sairastavana itse tiedän: ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja sivuutetaan ikävät keskustelut ja aiheet. En tarkoita että pitäisi jatkuvasti puhua sairaudesta mutta jo kuuntelu, empatia ja tunteiden näyttäminen tekee kuulluksi ja nähdyksi tulleen olon. 

Vierailija kirjoitti:

Sano että syö pelkkiä kasviksia niin syöpä ei saa ravintoa.

Terminaalivaiheessa tuolla ei ole mitään merkitystä. Harva pystyy syömään ja juomaan enää muutenkaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä anna mitään neuvoja äläkä vertaa häntä kehenkään toiseen tuntemaasi syöpään sairastuneeseen. Älä sano, että täytyy pysyä positiivisena tai että Suomessa on hyvät syöpähoidot. 

Suomessa hyvät syöpähoidot :D

Noin voi uskoa vain joku joka ei ole ollut missään tekemisissä suomalaisten syöpälääkärien kanssa. Budjettikulma edellä siellä mennään ja kaikille samat sytostaatit toimi tai ei...

No eikö siinä lue selvällä suomenkielellä, ettei noin pidä sanoa? 

kysy häneltä itseltään, että toivooko tukea ja jos toivoo, niin minkälaista.

juttele menneistä kivoista jutuista, joita olette yhdessä kokeneet (mukavien muistelu saa mielihyvähormonit liikkeelle ja ne auttaa niin kivussa kuin sitten vaikka immuunipuolustuksessakin. molempia syöpäsairaat tarvitsevat)

tehkää yhdessä jotain, jota hän kykenee tekemään, josta molemmat pidätte.

muista itse, että elät nyt sitten hetkiä, joita et enää saa takaisin, joten kannattaa käydä usein tapaamassa häntä. sinä jäät muistamaan tänne, yhetisistä muistoista tulee vielä tärkeitä.

terkuin pari ystävää jo menettänyt kohtalotoveri.

Ole oma itsesi ja sellainen millainen olet ollut ystävällesi. Jos hän on ystäväsi niin tiedät kyllä. Luota siihen.

"Pahimpia ovat olleet he jotka ovat itkeneet." - Itse olen herkkä ja olin ystäväni kanssa, kun hän sai tiedon kasvaimesta. Itkin heti. Itkin myös, kun hän kertoi näytteiden ja tutkimusten tuloksista. Itkin monet kerrat niiden vuosien aikana, kun syöpää hoidettiin ja hän voi huonosti. Ja itken vieläkin, enkä ikinä koskaan tule ajattelemaan, että ok, maailmassa tapahtuu jotain noin epäoikeudenmukaista, että hieno ihminen ja monen pienen lapsen äiti kuolee. Se on epäreilua ja sitä on syytäkin itkeä!

Ystäväni toivoi, että arki jatkuisi mahdollisimman normaalina. Hän halusi puhua tavallisia asioita ja halusi kuulla tavallisia arkisia murheita. Helposti ajattelee, että omat ongelmat on liian pieniä, ja onhan ne ihan mitättömiä tilanteeseen nähden, mutta ainakin ystäväni halusi olla itsekin ystävä muille, niinkuin oli ollut ennenkin.

Toki puhuttiin paljon vakaviakin aiheita ja hoidoista yms. ihan suoraan. Mut kuten sanottu, riippuu ihan millaisia te olette ja millainen suhteenne on. Olla vaan lähellä, pitää kädestä ja katsoa yhdessä syksyn lehtiä voi kuulostaa kauniilta, mutta miettikää ennen sitä, että miltä just tässä tapauksissa tuntuisi tuollainen käytös. Ystäväni oli nuori, pienet lapset leikki ympärillä, ei siinä jäädä käsi kädessä katsomaan kun lehdet putoaa puista. Ihan viime hetket on sitten eri juttu, mut ap sanoi, että vasta on saatu diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa että olet menossa käymään! Äitini kuoli viime vuonna ja ystävät katosi. Kovasti laittoivat viestiä ja soittelivat iloisina, että tulevat ihan pian. Eikä kertaakaan käynyt kukaan.

Puhu rehellisesti ja anna ystävällesi aikaa kertoa, mitä haluaa. Puhuminenkin saattaa viedä voimia. 

 

Saattohoitovaiheessa huomaa, kuka oli ystävä, kuka oli rakas.

Moni lammas paljastuu sudeksi silloin.

Narsistit paljastuvat.

Jo syöpään sairastuessa huomaa, ketkä ovat ystäviä ja ketkä hylkäävät. On oma kokemus tästä.

Vierailija kirjoitti:

Sano, että ulkomailla on parantavaa hoitoa tarjolla. Suomessa syövän hoito on ihan lapsenkengissä, eikä uusia, kalliita hoitoja tarjota. Moni suomalainen on parantunut levinneestä syövästä ulkomailla saadun hoidon ansiosta. Kehottaisin ystävääni miettimään asiaa ja järjestäisin keräyksen hoitomaksuja varten. 

Älä sano. Joissakin tapauksissa parempaa hoitoa voi olla saatavilla, mutta Sveitsiin sairaalaan lähteminen ei ole realistinen ajatus. Tavallisella ihmisellä ei ole sataa tuhatta euroa hoitoa varten, eikä kielitaidottomana lähdetä ulkomaille noin vain. Lisäksi tälläisista vaihtoehdoista puhuminen saa ihmisen ahdistumaan lisää mikä ei ainakaan paranna ennustetta.

Sano että olet aivan hirveän pahoillasi.

Ja älä sano kerro jos voin jotenkin auttaa vaan auta pyytämättä.

Huh, olipa ahdistavaa lukea, kuolevalle sanottu, henkilö x kuumeessa, eikä siksi tule katsomaan. Varmasti oikein toimittu siinä tilanteessa.

Tämä asia kuitenkin itselleni herkkä. Ajattelen, puolisoni ei tulisi minua katsomaan, jos olisin kuolemassa. Olisi töitä. Ja muuta tärkeämpää. Ei ehdi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyri kohtelemaan häntä mahdollisimman normaalisti (samoin kuin ennen diagnoosia). Toki voit kysyä kuinka voi, mutta tulkitse reagointia tarkkaan jätätkö asian siihen vai puhutko aiheesta lisää.

Tämä on hirveintä mitä syöpää sairastavana itse tiedän: ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja sivuutetaan ikävät keskustelut ja aiheet. En tarkoita että pitäisi jatkuvasti puhua sairaudesta mutta jo kuuntelu, empatia ja tunteiden näyttäminen tekee kuulluksi ja nähdyksi tulleen olon. 

Eri, mutta tuossahan oli, että tunnustelee ilmapiiriä haluaako toinen aiheesta puhua. Minusta se on todella tärkeää. Jos haluaa puhua aiheesta niin puhutaan, jos ei niin ei puhuta.

En alkaisi sairaudesta puhumaan vaan arkisista asioista, hyvistä muistoista.. Jos hän itse ottaa puheeksi , olisin kuuntelija. Hyvin se menee. Itselläni oli vaikea pidätellä itkua kun tätini oli kuolemassa, sanoin välillä käyväni wc , menin hetkeksi pois, hoitaja tuli juttelee ja sanoi , että loppu lähenee nopeasti, kuoli 3 pv kuluttua.

Ei välttämättä jaksa puhua paljoa. Varaudu siihen, että itse joudut höpöttelemaan. 

Kroppa voi olla myös niin kipeä ettet voi edes kädestä pitää kiinni halauksesta puhumattakaan 

Jotkut oksentelee

Anteeksi, tuo siis loppuvaiheessa

Minä juttelin ystäväni kanssa ihan arkipäiväisistä asioista, niistä mistä yleensäkin. Suunniteltiin jopa matkaa vaikka ainakin minulle oli ihan selvää että hön ei tule selviämään hengissä. Ystäväni teki myös töitä vointinsa mukaan ihan kuolemaansa saakka. Tavallinen arkipäivä on kuulkaa arvokas asia! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa että olet menossa käymään! Äitini kuoli viime vuonna ja ystävät katosi. Kovasti laittoivat viestiä ja soittelivat iloisina, että tulevat ihan pian. Eikä kertaakaan käynyt kukaan.

Puhu rehellisesti ja anna ystävällesi aikaa kertoa, mitä haluaa. Puhuminenkin saattaa viedä voimia. 

 

Saattohoitovaiheessa huomaa, kuka oli ystävä, kuka oli rakas.

Moni lammas paljastuu sudeksi silloin.

Narsistit paljastuvat.

Itse en ihan näin mustavalkoisesti asiaa näkisi.

Oma kokemus ei ole syövästä, mutta ala-asteikäinen lapseni sairastui vakavasti, emmekä tienneet selviääkö hän.

Muutama ystäväni oli sellainen, että tuli täysi "radiohiljaisuus". Muutama sitten taas soitteli kuten ennenkin ja juttelimme sekä lapsestani että muista asioista.

Lapseni selvisi ja toipui täysin ja myöhemmin nämä hiljaisetkin ystävät ottivat yhteyttä ja molemmat kertoivat, että eivät tienneet mitä sanoa. Menivät itse lukkoon siinä tilanteessa eivätkä osanneet sanoa mitään. Toinen kertoi kirjoittaneensa monen monta viestiä, jotka aina poisti lähettämättä, koska olivat "huonoja"

Olemme edelleen ystäviä. Kyllä minä heitä ymmärrän. Vaikea sanoa miten sitä itse olisi reagoinut, jos olisin ollut se ystävä.

Oletteko olleet ystäviä pitkään? Tunnetko hänet hyvin? Onko teillä ollut tapana jutella hyvinkin henkilökohtaisia asioita vai pintapuolisesti vaihtaneet kuulumisia? Ehkä nämä seikat auttavat sinua miettimään, miten olla ja jutella ystäväsi kanssa. Ole samanlainen hänen kanssaan kuin ennenkin ja juttele samalla syvyystasolla kuin aiemmin. Pahinta on alkaa kohdella aivan toisenlaisesti...

Ole läsnä ja kuuntele. Tämä on parasta, mitä voit tehdä.

Jos omassa päässäsi ei ole yhtään omaa ajatusta, mitä voi ja mitä ei voi sanoa, mitä ei pidä sanoa tai sinun pitää kysyä sitä täältä, älä mene katsomaan. Se on sinulta todellinen ystävän teko. Onneksi ei ole ilo tuntea noin k**ipäistä "ystävää".