Jenni Haukion tiedote Facebookissaan:
Sauli Niinistö on jakanut Jenni Haukion tiedotteen Facebookissaan:
Seiska-lehti on tänään 12.9. julkaissut perhettämme koskevan jutun olematta meihin missään yhteydessä ennen jutun julkaisua. Olemme 30.7. tehneet koko perheemme yhteisen muuttoilmoituksen, mutta puolisoni tiedot eivät ilmoituksen osalta ole julkisia hänen turvakieltonsa vuoksi. Siksi muuttoilmoituksemme tiedot näkyvät julki vain minun osaltani. Olemme loppukesän ja alkusyksyn aikana sekä yhdessä että erikseen siirtäneet Helsingin kotiimme irtaimistoa. Vietämme tavallista, onnellista ja mahdollisimman yksityistä arkielämää kodissamme. Kuten viimeisten 12 vuoden ajan, tulemme myös jatkossa pitämään myös Laaksolahden talomme.
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Mehän emme tiedä, onko Haukio edes itse lukenut ko. uutista Seiskasta, onhan siitä voinut kertoa hänelle esim. joku tuttava.
Karpelakin osti 2004 ensin oman asunnon toisaalta ja sitten myi Saulille sen toisen. Tuolloin asia vaiettiin kuoliaaksi, kunnes erikoisesta asumisjärjestelyistä vinkattiin lehdille.
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko ja uskooko joku ihan oikeasti Seiskan paskajuttuja?
Useammin ne on oikeassa kuin iltapäivälehtien väritetyt jutut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei tietysti ole hyvä aika myydä, mutta mitä pikkulapsiarkea elävä perhe tarvitsisi kolmea asuntoa ja keskustan työkäytössä olevaa kämppää samaan aikaan. Oliko noilla vielä mökkikin?
Mitä kolmea asuntoa? Eikös vain kaksi, Munkassa ja Laajalaaksossa? Ja kesämökki Lohjalla.
Korjaan :Laaksolahti

Pojalle vielä pitää vielä hommata opiskeluajan kämppä, kohtahan silläkin koulunkäynti alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei tietysti ole hyvä aika myydä, mutta mitä pikkulapsiarkea elävä perhe tarvitsisi kolmea asuntoa ja keskustan työkäytössä olevaa kämppää samaan aikaan. Oliko noilla vielä mökkikin?
Mitä kolmea asuntoa? Eikös vain kaksi, Munkassa ja Laajalaaksossa? Ja kesämökki Lohjalla.
Asunto OY Aurinkoamfin kämppä, joka lisättiin uuteen avioehtoon tänä vuonna. Niinistö ja Karpela asuivat tuossa, kunnes Sauli osti sen 200 000 eurolla.
Nykymaailmassa turva kiellot asumis paikasta on turhaa, esim teippaat, liimaat applen jäljittäjän kohteen autoon niin helposti saat selville missä henkilö asuu. T: EX sissi tiedustelija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei tietysti ole hyvä aika myydä, mutta mitä pikkulapsiarkea elävä perhe tarvitsisi kolmea asuntoa ja keskustan työkäytössä olevaa kämppää samaan aikaan. Oliko noilla vielä mökkikin?
Mitä kolmea asuntoa? Eikös vain kaksi, Munkassa ja Laajalaaksossa? Ja kesämökki Lohjalla.
Asunto OY Aurinkoamfin kämppä, joka lisättiin uuteen avioehtoon tänä vuonna. Niinistö ja Karpela asuivat tuossa, kunnes Sauli osti sen 200 000 eurolla.
Se on myyty 300 000 ja Jenni sai siitä puolet. Hyvä pesämuna.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Ja itse kirjoittelet myös täällä Vauvalla. Katsotaanko sinuakin tuttavapiirissäsi hiukan vinoon?
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Et sitten varmaankaan kerro tuttavillesi, että itse kirjoittelet vauvalle? Voivat vielä katsoa sinuakin vinoon.
Ei noiden tosiaan kannata erota, kun Haukio saa verottomana osan pressaneläkkeestä Saulin kuoltua. Omat asunnot molemmille on parempaa kokoomuslaista järjestelyä.
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttaja on seiskan toimittaja :D
Ei sieläsonta-aviisissa ole toimittajia, se yksi vajaamielinenhörppä joka luulee olevansa oikein valtakunnan pelastaja. Toivottavasti joku vetää sitä paskakasaa kunnolla käkättimeen, loppuu paskajauhanta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko ja uskooko joku ihan oikeasti Seiskan paskajuttuja?
Useammin ne on oikeassa kuin iltapäivälehtien väritetyt jutut.
Ei ainakaan marinista ole virheitä kirjoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Sinä olet siis poikkeus tuttavapiirissä.
Sinulla on itseäsi parempaa seuraa.
Arvasin tämän jo silloin kun isyyslomalla lähdettiin "poikien" kanssa Dubaihin.
Hyvä seiska, vielä jennistä takap kuvia niin kansa tykkää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Sinä olet siis poikkeus tuttavapiirissä.
Sinulla on itseäsi parempaa seuraa.
Eiköhän ne tuttavat ole samanlaisia eli itsekin palstalla päivät pitkät. Lukemistona iltapäivälehdet ja seiska. Toistensa seurassa teeskennellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko ja uskooko joku ihan oikeasti Seiskan paskajuttuja?
Useammin ne on oikeassa kuin iltapäivälehtien väritetyt jutut.
Ei ainakaan marinista ole virheitä kirjoittanut.
Mitä nyt Seiskan tyhmin toimittaja Ylimutka on joutunut korjailemaan juttujaan uudestaan ja uudestaan, ja jutut on pääosin vanhan kertausta ja Seiskan omia tulkintoja ja arvailuja.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni Seiskan ja Iltisten lukijoita (ja vauvalle kirjoittajia...) katsotaan vähän vinoon. Olisi luullut presidentin rouvan olevan hieman arvokkaampi.
Arveletko sä, että ainoa tapa, millä tuo uutinen olisi voinut tulla Haukion tietoon ois se, että hän olis seiskan lukija? 😃