Elämästä on kadonnut motiivi ja ilo, koska rakastuin väärään ihmiseen
Olen ollut 2 vuotta hullun rakastunut mieheen, joka on tuttuni ja hän on tietenkin naimisissa. Olen yrittänyt kaikin tavoin unohtaa miehen. Yrittänyt keksiä miksi vihaisin häntä ja kaikkea mahdolista. Mutta niin kuin rakastumistakaan ei voi päättää, niin ei voi päättää sen loppumistakaan. Jos nyt joku miettii, että ihastu toiseen jne. Olen ollut elämässäni vain 2 kertaa ennemmin rakastunut ja niistäkin eka kerta kerta oli ala/ylä asteelle. Se ei johtanut yhtään mihinkään ja pääsin yli vasta sitten, kun päiväuneni kuoli. Toinen tapahtui kun olin jo yli 30 vuotias. Tämäkään ei ollut mistään sadusta, vaan tiedostin koko suhteen ajan, että mies haikaili exänsä perään ja minä olin vain jokin koston välikappale. nyt olen 10 vuoden sinkkuuden jälkeen 3 kerran tunteiden vietävänä. Rakastumisen pitäisi olla ihanaa, mutta omalla kohdallani se on lähinnä tragedia.
Kommentit (23)
Ihastuminen on ihan kamalaa. Omalla kohdalla henkilö on vapaa, mutta muuten saavuttamaton. Olenkin miettinyt tuota mitä ketjussa usea maininnut, että onko minulle se saavuttamaton jotenkin turvallinen kohde ihastua.
Haluat siis olla joku tragediaprinsessa. Hetken päästä valitat, miksi minulle aina käy näin...
Jos pakkomielteisesti roikut vain varatuissa tai muuten mahdottomissa, kertoo se enemmän sinusta kuin mikään.
Ei rakkaus ole mitään tragediaa, vaan kahden tasaveroisen ja samassa elämäntilanteessa olevan, siis vapaan yhteiseloa ja onnea. Kaikki muu on typerää haihattelua, häiriintynyttä kuvittelua ja pakkomielteistä hinkua draama- ja tragediakuningattareksi.