Kannustiko lapsuudenkotinne urheiluun? Miten?

Vanhemmat, varsinkin isä, kannustivat kokeilemaan kaikenlaisia harrastuksia. Ehkä vähän konfliktia syntyi siitä kun en ollut enkä ole yhtään joukkuelaji-ihminen, ja moni sukulainen on. Kun sitten teini-iässä löysin omat lajini, ovat ne pysyneet matkassa  koko ajan. 

Isä yritti pakottaa urheilemaan, mutta siitä ei tullut mitään, koska minua ei kiinnostanut yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti urheiluun, mutta arkiliikuntaan. Lapsuudenkodista on lähtöisin ajatus, että käveleminen on normaali tapa siirtyä paikasta toiseen. Autolla mennään vain pitkät matkat tai jos pitää kuljettaa jotain. 

Tietysti pihaleikit, kesällä uiminen ym kuului jokapäiväiseen elämään. 

Tämä.Mutta ei ilmeisesti yleistä nykyään...Kaikki ihmettelee kun lapseni kävelee 1.5 km päiväkotiin...Siis mitä...

Vierailija kirjoitti:

Ei, urheilua pidettiin pahana, jossa voi loukkaantua. Vanhempani ovat muusikoita. 

Johonkin aikaan tosiaan ajateltiin että lapsi loukkaantuu urheilussa eikä pysty enää soittamaan, tai että liian moni harraste vie tarmon soittamiselta. 

Vanhemmat on valmiita satsaamaan älyttömästi kalliisiin opettajiin ja kohtalaisiin soittimiinkin että lapsesta tulee nuori nero, mutta ei sitten kuitenkaan haluaisi että lapsetsta tulee ammattimuusikko. Jotenkin sen 

Luulen että nykyään kannustetaan soittaviakin lapsia urheilemaan, ja myös ammattimuusikot käyvät paljon salilla ja urheilevatkin. Harvan orkesterimuusikon ura on lopultakaan tyssännyt urheiluvammaan, sitäkin useampi on lähtenyt eläkkeelle tai muihin hommiin siksi, että epäergonominen soitin on saanut aikaan kulumia ja jännitystä ja epäsymmentrioiita. 

Ei, vanhemmat oli aika lukutoukkia. Toisaalta sitten kannustivat kirjallisuuden ja musiikin pariin.  Erityisesti minulla oli krooninen sairaus joka alkuvaiheessaan vaati ilmeisesti lepoa, joten en juossut vanhempien nähden. Kävin myös pitkillä pyörälenkeillä. Ilmeisesti jossain vaiheessa tuo suositus olisi tullut muuttaa, mutta en koskaan palannut koulu-urheiluun. aikuisena olen käynyt paljon salilla ja harrastan monenlaisia saleja. Olen hieman turhan painava ollakseni hyvä juoksija mutta fillaroin edelleen paljon. Olen myös purjehtinut aikuisena, sellaisella pienellä venelleä. Se harmittaa eniten ettei lapsena rohkaistu purjehtimaan vaikka pursiseura olisi ollut lähellä ja vähän kiinnostikin silloin, ja vaikka isä oli aikanaan purjehtinut kovastikin. Kai se olisi ollut liian kallista. 

 No ei varsinaisesti, mutta loppukesät ja syksyt kuluivat toki marjametsässä, jonne piti kävellä muutama kilometri. Ja kesät heinäpellolla, silloin seivästettiin heinää ja haravoitiin käsin .Ja muutaman vuoden päästä aiv-tornissa levitin sinne kuljettimella tulevia ruohokasoja. Hangolla tai talikolla. Se oli aika raskasta hommaa teinille.

Olin myös navettatöissä apuna, yleensä viikonloppuisin. Lumitöitä ei juuri tarvinnut tehdä, kun oli linko ja traktori. Mutta halkoja olen hakannut ja kantanut pirttiin. Samoin vettä 10 litran ämpäreissä navetalta pirttiin, kun vesijohdot jäätyivät ja vettä sai vain navetalta.

Ei meillä varsinaisesti urheiltu, äidin kanssa toisinaan keväällä hiihdeltiin metsissä ja joen jäällä. Yleensä eväät mukana ja nuotiollakin sitten istuskeltiin. 

Ei millään lailla. Tästä johtuen koko elämä on mennyt ilman parisuhdetta tai kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Kiitos vaan niin saatanasti tästäkin.

Kyllä kannustettiin. Pihatöihin. Ja huutoa tuli. Ja muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei millään lailla. Tästä johtuen koko elämä on mennyt ilman parisuhdetta tai kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Kiitos vaan niin saatanasti tästäkin.

Jokainen tekee oman elämänsä!

Isä teki ladun pihan ympäri jotta saimme hiihtää, äiti vei luistelemaan. Muuten vain hyötyliikuntaa. Saimme itse päättää haluammeko ohjattua liikuntaa, itse en halunnut eikä mulle sitä tyrkytetty.

Ei. Isä yritti pakottaa harrastamaan jääkiekkoa tai jalkapalloa, koska oikeat pojat ovat kiinnostuneet urheilusta 24/7. Tappoi kaiken kiinnostuksen urheiluun.

Ainoa syy miksi "kannustettiin" liikkumaan oli se, että ei saa olla lihava. Ja sekin siitä syystä, että vanhemmat eivät näyttäisi kyvyttömiltä kun lapsi on ruma läski. Eli kuntoilu hyvän olon vuoksi oli toissijaista, krooninen, ulkonäkökeskeinen laihdutus tärkeintä. Kuinkahan monella kolmekymppisellä on sama kokemus omasta lapsuudenkodistaan?