Miksi ulkkarit Suomessa perheellistyvät aina nuorina, mutta suomalaiset miehet eivät muodosta perheitä enää lainkaan?

Suomalaisella lapsiperheellä on vaikeaa. Talous vaatii molempien töissäkäyntiä jotta saa maksettua perheasunnon, auton, lasten menot ja harrastukset. Lapset sairastavat, apua ei saa mistään ja työnantaja veetuilee kun vanhempi joutuu olemaan kotona lasten sairastaessa. Turvaverkkoa ei ole ollenkaan, isovanhemmat ovat kuolleet tai vielä työelämässä, kahden erityislapsen kanssa oli vuosia tosi rankkaa. Omat lapset ovat jo teini-ikäisiä, mutta alusta en enää aloittaisi mistään hinnasta. Parisuhde on taantunut kaverisuhteeksi ja asuntovelkaa on edelleen 50 000 e maksettavana. Mies huitelee viikonloput omissa menoissaan ja toistaiseksi vielä ilmestyy su iltana kotiin. Ulkomaalaisilla kulttuuri on lapsimyönteisempi ja suku auttaa lasten hoidossa sekä taloudellisesti. Kukaan ei edes odota että perheen äiti tekisi täysipäiväisesti töitä, perheen elämää helpottaa kovasti että toinen vanhempi on kotona ja toinen tienaa elannon. Elämä on jotenkin perhekeskeisempää.

Minulla on amerikkalainen mies. Sukulaiset ovat todella kaukana ja kulttuuriin siellä kuuluu, että jokainen sukupolvi pärjää omillaan. Perheenperustaminen ja lapset olivat miehelle itsestäänselvä asia. Elätti ylpeänä minua kotiäitinä, kun lapset olivat pieniä, nyt jo koululaisten äitinä olen luonnollisestikin töissä. Mieheni on varsin varakas, joten taloudellisia huolia meillä ei ole, palveluita ostetaan, jos ei itse jakseta tai osata. Mies panostaa kotiin ja perheeseen täysimääräisesti. Harrastaa lasten kanssa, ostelee vaatteita, kokkaa, siivoaa ja panostaa. Myös aviomiehenä ihana.