Hallitus leikkaa kulutusta ja tekee konkursseja
Talouskasvu ei lähde kasvuun ja valtiovarainministeriö on myöskin yllättynyt.
Ihan kuin suomen talouskasvu olisi ylimmänluokan tulonsaajien varassa.
Tiedoksi että talouskasvaa mikäli kuluttajat uskaltaa kuluttaa ja tehtaat tekevät kuluttajille tuotteita.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
🤮 ostan kaiken ulkomailta ilman välikäsiä. Ja suomesta ulkomaalaista ruokaa
Samoin, tosin vähänkään enemmän verkkokauppaa tekevä toimija tilittää ALVit Suomeen. Joskus 10-15 vuotta sitten ei vielä näin ollut ja vaikka Saksasta tilaamalla säästi 5% pelkkänä ALV erona. Jotkut pienet toimijat saattavat vielä myydä Saksan ALV kannalla (19%)
Ei tilitä jos osaa kiertää ALV silloin se jää täysin veloittamatta. Tai sitten tilaa vain sieltä missä pienempi ALV. Itse hyväksyn alv kiertämisen täysin ja haluan jopa kannustaa siihen tapauksissa joissa tilataan tuotteita ulkomailta kun ne ovat Suomessa verotuksen takia hinnoiteltu liian kalliiksi.
Parempia antaa mennäkin nurin ja uusia yrityksiä tulee kyllä tilalle heti, jos kyseiselle palvelulle tai tuotteelle on kysyntää.
Ilmaston, energia ja saateiden kannaltahan taloutta ja kasvua pitäisi supistaa eikä kasvattaa ja supistaa merkittävästi, tässähän mennään väärään suuntaan ja ollaan täysin ristiriidassa.
Silloin kun Suomessakin oli yrityksiä 3 kertaa vähemmän kuin nyt, kaikilla oli asiat paljon paremmin ja talouskin oli tasapainossa, tämä on syytä muistaa.
T vähemmän on joskus enemmän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei oo rakettitiedettä se, että jos tukia leikataan, niin ihmisillä ei oo rahaa kuluttaa.
Ja kun jengi ei osta mitään, niin ei oo rakettitiedettä sekään, että tulee konkursseja.
Ei myöskään ole raketttitiedettä, että valtio olisi elinvoimainen tulojensiirroilla joihin ei ole enää varaa. Ei ole yksinkertaisesti maksajia tukiin enää.
Kuitenkin riittää 37 miljardin vuotuisiin eläkkeisiin maksajat, niinkö? Suomi syömävelkaantuu vain ja ainoastaan eläkeläisten vuoksi. Ja mitä tehtiin? Kevennetään kovatuloisten eläkeläisten eläkkeitä ensi vuonna. Sillä lailla.
Valtio ei maksa työeläkkeitä.
Aina pitää selventää puhutaanko työeläkkeistä vai Kelan maksamista "eläkkeistä" eli avustuksista.
Vierailija kirjoitti:
Persaukisille jaetulla lainarahalla tehty talouskasvu ei vaan valitettavasti ole kestävällä pohjalla.
Näköjään se kuitenkin on kun ylemmillä tuloluokilla ei ole näköjään ymmärrystä laittaa 100% tuloistaan kulutukseen.
Parempi on olla kuluttamatta (ainakin suomessa), yritykset menkööt sitten konkkaan. Tätähän on haluttu
Nro 40: "Usko tai älä varmaan Suomessa vaikka sitten ainoana euroopan maana menisi läpi sellainenkin jos, yrityksille tulisi oikeus pienentää työntekijöiden palkkaa yrityksen taloustilanteen sitä vaatiessa. Sekin menisi yhtä helposti läpi."
Todennäköisesti. Itseasiassa sitähän paikallinen sopiminen loppupeleissä tarkoittaakin. Ei siis pelkästään sitä, että uusi työntekijä voitaisiin palkata puolta pienemmällä summalla kuin se puoli vuotta aikaisemmin palkattu vaan myös sitä, että jos firmalla menee huonosti ( = osakkaat eivät saa terpeeksi osinkoja) , voidaan ehdottaa työsuhteen jatkamista pienemmällä palkalla tai vaihtoehtoisesti työntekijä itse irtisanoo itsensä (saaden sitten karenssin päälle).
Vierailija kirjoitti:
Aina pitää selventää puhutaanko työeläkkeistä vai Kelan maksamista "eläkkeistä" eli avustuksista.
Kyllä ne Kelan maksamatkin on ihan virallisia eläkkeitä eikä avustuksia tai tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei oo rakettitiedettä se, että jos tukia leikataan, niin ihmisillä ei oo rahaa kuluttaa.
Ja kun jengi ei osta mitään, niin ei oo rakettitiedettä sekään, että tulee konkursseja.
Ei myöskään ole raketttitiedettä, että valtio olisi elinvoimainen tulojensiirroilla joihin ei ole enää varaa. Ei ole yksinkertaisesti maksajia tukiin enää.
Näkyy kumminkin olevan maksajia rikkaitten yksityislääkärikäyntien tukemiseen..?
Vierailija kirjoitti:
Tiltu taas. Hallitus sitä ja hallitus tätä, samaa toistoa. Ellet petraa putoat vielä ikkunasta.
Höpö höpö Tiltuines. Taidat itse olla naapurista? Tai jostain muusta dikatuurista? Suomessa SAA puhua hallituksesta, poliittisia päättäjiä SAA kritisoida. Suomessa kansalaiset SAAVAT vapaasti puhua politiikkaa netin keskustelupalstoilla. Ilman, että joutuu vankilaan, tulee myrkytetyksi tai putoaa ikkunasta. Onko se sulle vaikea pala?
Olen alkanut kuluttamaan 200 euroa vähemmän kuukaudessa. En osta mitään turhaa ja ruokaa ostan jotain kalapuikkoja ja perunia ja syön niitä 3 päivänä putkee. Kalapuikko ja peruna ateria maksaa joku 1.20 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus lisäsi kulutusta, valtion kulutustusta nimittäin ja velaksi 😅
tiesitkö että Riikka tulee tekemään Suomen ennätyksen velkaantumisessa?
Saaspa nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei oo rakettitiedettä se, että jos tukia leikataan, niin ihmisillä ei oo rahaa kuluttaa.
Ja kun jengi ei osta mitään, niin ei oo rakettitiedettä sekään, että tulee konkursseja.
Ei myöskään ole raketttitiedettä, että valtio olisi elinvoimainen tulojensiirroilla joihin ei ole enää varaa. Ei ole yksinkertaisesti maksajia tukiin enää.
Näkyy kumminkin olevan maksajia rikkaitten yksityislääkärikäyntien tukemiseen..?
No jos sen puolesta on äänestetty, niin mikäs siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus lisäsi kulutusta, valtion kulutustusta nimittäin ja velaksi 😅
tiesitkö että Riikka tulee tekemään Suomen ennätyksen velkaantumisessa?
Mikä olisi vaihtoehto?
Valtion ja kuntien loiset puolen vuoden pakkolomalle?
Valtion ja kunnan työntekijät puolen vuoden lakkoon, niin katsotaan miten Suomi pärjää. Taitaisi tulla pienimuotoinen kaaos.
Ovatko he koskaan lakkoilleet? Onko siihen ollut tarvetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus lisäsi kulutusta, valtion kulutustusta nimittäin ja velaksi 😅
tiesitkö että Riikka tulee tekemään Suomen ennätyksen velkaantumisessa?
Mikä olisi vaihtoehto?
Valtion ja kuntien loiset puolen vuoden pakkolomalle?
Parempi ajoissa, kuin liian myöhään. Sit on kiva kun tuollaisellakaan ei ole enää vaikutusta... Ei verenmyrkytystä voi lääkitä asperiinilla. Ja viikon kuluttua ei ole enää tarvis lääkitä.
Vierailija kirjoitti:
Rikkaat säästää ja sijoittaa.
Ei ne mitään kuluta.
On täällä joskus ollut niitä esimerkkejä, kuinka perustyöntekijä saa palkkansa ja sen jälkeen kuluttavat ne ostamalla esimerkiksi paikkakunnan palveluita kenkäkaupassa tai kosmetologilla ja tukevat yrittäjää. Rikkaat jotka jotain tarvitsevat ostavat lähinnä ulkomailta tai netistä haluamansa.
Tottakai rikkaat kuluttaa. Ruokaa, juomaa, viihdykettä, matkoja jne.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 14: " Toisaalta kansa hyväksyy kaiken tämän. Ei ole näkynyt mielenosoituksia sen enempää kuin mellakoita asiaa vastaan.Ei sellaiset kommentitkaan lehdissä jossa haastatellaan ihmisiä ne puhuu toivotaan sitä, toivotaan tätä. Ei nekään ole mielenosoituksia."
No suomalaiset yleensä hyväksyvät melkein mitä tahansa, mitä Arkadianmäellä päätetään. Jupistaan vaan ja kihistään kiukusta. Toisaalta uskoisin, että moni hallituspuolueita äänestänyt on itsekin sitä mieltä, että muutokset ovat pitkällä aikavälillä ihan järkeviä, mutta vasta nyt, kun mediasta saa lukea tiuhenevaa tahtia irtisanomisista ja konkursseista, ovat ruvenneet ajattelemaan, että hetkinen, tuohan saattaa koskea minua itseänikin. Eivät siis sinänsä valita siitä, että pitäisi itse olla vastuussa omasta toimeentulostaan myös huonoina aikoina, mutta jotta siihen pystyisivät, ovat
Kaikki menee läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikkaat säästää ja sijoittaa.
Ei ne mitään kuluta.
On täällä joskus ollut niitä esimerkkejä, kuinka perustyöntekijä saa palkkansa ja sen jälkeen kuluttavat ne ostamalla esimerkiksi paikkakunnan palveluita kenkäkaupassa tai kosmetologilla ja tukevat yrittäjää. Rikkaat jotka jotain tarvitsevat ostavat lähinnä ulkomailta tai netistä haluamansa.
Tottakai rikkaat kuluttaa. Ruokaa, juomaa, viihdykettä, matkoja jne.
Autot, korut, vaatteet.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persaukisille jaetulla lainarahalla tehty talouskasvu ei vaan valitettavasti ole kestävällä pohjalla.
Toistan nyt itseäni tällä palstalla, mutta mun mielestä hallitukselta oli typerä veto tähän samaan hetkeen viedä työssäkäyviltä luottamus tulevaisuuden. Irtisanomissuojan heikentäminen sekä ansiosidonnaisen määrään sekä kestoon tehdyt merkittävät heikennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että sen työssäkäyvänkin on pitänyt ruveta laittamaan enemmän rahaa sukanvarteen kuin aikaisemmin. Jopa niiden, jotka ovat kuvitelleet, että se valtion virka on ikuinen. On ihan järkevää ja jopa toivottavaa, että ihmiset ennakoisivat ja varautuisivat elämässään mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin. Nyt kun ihmiset sitten tekevät niin, se luonnollisesti näkyy kulutuksessa.
Sanonpa yhden asian ihan alalle koulutettuna. Valtiolla ei ole ollut vuosikymmeniin mitään "luppoaikajoutovirkoja", jossa porukkaa vaan nostaisi palkkaa. Totuus on ollut, että jo tehostamis- sekä tehokkuusvaatimuksista johtuen sitä työtä virastoissa on ollut enemmän kuin mitä ehtivät tekemään / tekijöitä. Resursseja on ollut liian vähän suhteessa työn määrään. Kyllä tuo on ihan täyttä kusetusta, että "ei ole työtä, joten yt:t". Mut työ tottakai konkurssien myötä vähenee ja vieläpä lisää, jos tulevaisuudessa rikkaat ja varakkaat saa lisää verohelpotuksia... ehkä siihen tähdätään tällä kaikella.
Monissa maissa oli paljon ankarammat säännöt koronan aikana. Myymälöitä kiinni, ei saanut liikkua ulkona paitsi koiraa ulkoiluttamassa ym.