Milloin lasten raivokohtaukset loppuvat?

lellipentuja ovat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki päivän kuorma purkautuu kotona, mikä on ihan normaalia. Koti on turvallinen ympäristö näyttää tunteet. Samalla tavalla meillä aikuisillakin purkautuu huono olo, ei tarvita välttämättä kuin kädestä tippunut astia tai avaimet unohtuu kotiin, kun on jo muutenkin valmiiksi huono päivä takana. Kyllä silloin ärsyttää varmasti jokaista. Lapset eivät vaan osaa vielä hallita tunteenpurkauksia. Toiset eivät välttämättä opi kunnolla vielä aikuisuuden kynnykselläkään.

 

Tunteiden sanoittaminen on ihan ok, mutta ei se mitään auta siihen raivoon. Mietipä itse omalle kohdalle jos oikein suututtaa niin joku tulisi sulle sanomaan että taidat olla vihainen. Lapsi tarvitsee myös ohjausta sen tunteen purkamiseen, esim. omaan rauhaan ohjaamista tai kenties syliä, ärsytyksen suuntaamista johonkin muuhun toimintaan. Jokaiselle lapselle toimii eri asia. 

Joo itse asiassa esikoiselle sanottiin mene huoneeseesi rauhoittumaan niin rääkyikin siellä sen 10min ja sitten halusi syliin. Ei auttanut lässytykset et on varmaan ollut raskas päivä yms. Mutta mietinkin että kauanko menee että sitä rääkyä ei alkuunkaan tulisi? Osaako esim 5lk mennä jo itse omaan huoneeseen rauhoittumaan eikä pura muihin? T. Ap

Omat lapset huutavat vieläkin vaikka toinen on yläasteella ja toinen 4. luokalla. Tuntuu että he oikein haluavat purkaa pahan olonsa vanhemmille, ja sen jälkeen vasta voivat mennä rauhoittumaan omaan rauhaan. Kyllä ne lopettaa siinä vaiheessa kun muuttavat pois kotoa :) 

Eihän sitä välillä jaksa, mutta välillä huvittaa miten pienet asiat saavat heidän tunteet sekaisin. Kyllä he osaavat anteeksi pyytää ja useimmiten raivareiden taustalla on nälkä, hyvin rasittava tai ahdistava päivä takana tai muuten kuormittava tilanne. Ymmärtävät sen itsekin sitten kun kohtaus on ohi. 

Vanhempaa lasta olen ohjannut kuuntelemaan musiikkia ja siirtämään harmistuksen paperille (kirjoittaen tai piirtäen, koska nämä toimivat mulla itselläkin). Välillä se onnistuu, välillä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

 

No näin minäkin olen ajatellut. Toisaalta jotain ehkä onkin ok jos uskaltavat meille näyttää tunteensa!? T. Ap

Muistan, kun kerran toisella pojalla oli niin huono päivä, että suuttui koirallekin niin pahasti, että itkua väänsi, kun koira erehtyi jaloissa pyörimään. Aina tykkäsivät koirasta ja silloinkaan ei koiraa moittinut. Joskus meitä aikuisia säälittivät kasvavien lasten isot tunnekuohut. 

Mistä v i T u n tunteiden sanoittamisesta täällä jankutetaan? Onko taas joku uusi muotisana keksitty?

Anna lapsille vain kovaa rasvaa ruoassa, kolesteroli on hyväksi aivoille. Pehmeät rasvat heitä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

Tuollaiset raivokohtaukset kuuluvat uhmaikään 2-4 vuotiaalle.

Pyh. Vielä ne kiukkuavat murkkuinakin.

Vierailija kirjoitti:

Anna lapsille vain kovaa rasvaa ruoassa, kolesteroli on hyväksi aivoille. Pehmeät rasvat heitä pois.

tai nahkavyötä perseelle sekin on tehokas tapa.

Vierailija kirjoitti:

18-vuotiaana. Silloin ne luokitellaan aikuisten raivokohtauksiksi

No tämä justiinsa. Jotkut lapset ovat vaikeita koko ikänsä.

Ihan hyvin voi sanoa, että ei jaksa kuunnella huutamista eikä raivoamista.

Vai odotatteko oikeasti, että se raivoaja muuttaa muualle 18-vuotiaana muiden harmiksi? Ja hänen tulisi pärjätä elämässä uhmaikäisen käytöksellä?

Vierailija kirjoitti:

Mistä v i T u n tunteiden sanoittamisesta täällä jankutetaan? Onko taas joku uusi muotisana keksitty?

On keksitty uusi sana ihan tavalliselle vanhalle asialle, eli sille, että lapsen kanssa jutellaan siitä, mikä tuuli puhaltaa. 

Miksi siedätte tuollaista käytöstä? Meillä ei kumpikaan: minä tai mun mies siedetä alkuunkaan mitään huutamista tai rääkymistä. Varsinkaan kouluikäiseltä. Huudan ihan samalla tavalla takaisin jos joku mulle alkaa kiljumaan. Ei meidän kaksi adhd poikaa kyllä huudakaan kun on kasvatettu siihen, että huutamisella tai riehumisella ei saavuta tuon taivaallista ja meillä vanhemmilla on myös oma elämä ja rajat. Olen meidän parisuhteesta se, joka adhd:n on periyttänyt ja tiedän tasan tarkkaan mitä on elää sen kanssa. Se tai mikään muukaan ei oikeuta huonoon käytökseen. 

 

Meillä kysytään joka viikko ruokaa ja mitä kaupasta. Jos ollaan sovittu mustikkapirtelöstä niin sitten syödään mustikkapirtelöä. Lapset kyllä tietävät, että aina ei mennä niiden omien mielitekojen perässä, vaan syödään sitä mitä on tarjolla. Olisi todella haastava elämä jos alkaisi alaikäisten kanssa tuollaiseen pelleilyyn, että he päättävät yhtäkkiä jotain muuta ja kaikkien muiden pitää hyppiä sen mukaan. 

 

meidän kasvatukseen kyllä vaikuttaa se, että lapsilla on tosiaan adhd ja kuri on pidettävä. Mitkään tunteiden sanottamiset on aivan yhtä turhaa lässytystä. Lisäksi ei asuta Suomessa, vaan maassa, jossa lapset kasvatetaan lapsina. 

Yleensä loppuvat siinä 30 ikävuoden korvilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

Eihän tuo ole mitään harjoittelemista, jos vain annetaan raivota. Aikuisen tulee kertoa, että ei kukaan jaksa kuunnella huutoa ja raivoamista.

Kuulostat ap hyvältä vanhemmalta, mutta mi äkin peräänkuuluttaisin nyt rajoja. Ei lapsen tunnekuohuja tarvitse sietää. Lapselle voi tehdä selväksi, että ne tunteet itsessään on ok, mutta lapsen pitää pystyä hallitsemaan kuinka ne tulee ulos. Riehumisesta voi laittaa seurauksen ihan niin kuin mistä tahansa perseilystä. Kyllä alkaa löytyä motivaatiota sanojen käyttämiselle.

Lapselle sitä paitsi tulee turvallisempi olo kun on selkeät rajat ja kun vanhemmat ei siedä mitä tahansa käytöstä. 

Voi olla, että murrosikä auttaa. Itse olin äkkiväärä lapsena, kunnes hormoonitoiminta alkoi noin 10 ikävuoden kieppeillä. Itse koin, että yhtäkkiä elämä ei ollutkaan enää ihan h-vetin vaikeaa, vaan enemminkin vähän hankalaa. Muut ihmiset ympärillä alkoivat suhtautua minuun vähemmän vihamielisesti.

Toivottavasti auttaa teilläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna lapsille vain kovaa rasvaa ruoassa, kolesteroli on hyväksi aivoille. Pehmeät rasvat heitä pois.

tai nahkavyötä perseelle sekin on tehokas tapa.

Mun raivokohtauksia eivät selkäsaunat saaneet loppumaan. Jos lapsella on niin paha olla, että hän ylikuormittuu, niin silloin ei mikään järkiperäinen auta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ap hyvältä vanhemmalta, mutta mi äkin peräänkuuluttaisin nyt rajoja. Ei lapsen tunnekuohuja tarvitse sietää. Lapselle voi tehdä selväksi, että ne tunteet itsessään on ok, mutta lapsen pitää pystyä hallitsemaan kuinka ne tulee ulos. Riehumisesta voi laittaa seurauksen ihan niin kuin mistä tahansa perseilystä. Kyllä alkaa löytyä motivaatiota sanojen käyttämiselle.

Lapselle sitä paitsi tulee turvallisempi olo kun on selkeät rajat ja kun vanhemmat ei siedä mitä tahansa käytöstä. 

Lisään vielä, että meillä jäi rääkkymiset ja riehumiset n. 3-4 v. ikään. Aina ollaan laitettu seuraus ei-toivotusta käyttäytymisestä ja sanoitukset tehdään myöhemmin kun tunteet ovat laantuneet. Elämä on NIIN paljon helpompaa näin. Toivon samaa helpotusta sinulle mahdollisimman pian. 

Mun sisaruksista oli kaksi tuollaisia huutajia. Huusivat vauvasta lähtien, mutta vanhempien mukaan rauhoittuivat siinä 8-10 ikävuoden tienoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi siedätte tuollaista käytöstä? Meillä ei kumpikaan: minä tai mun mies siedetä alkuunkaan mitään huutamista tai rääkymistä. Varsinkaan kouluikäiseltä. Huudan ihan samalla tavalla takaisin jos joku mulle alkaa kiljumaan. Ei meidän kaksi adhd poikaa kyllä huudakaan kun on kasvatettu siihen, että huutamisella tai riehumisella ei saavuta tuon taivaallista ja meillä vanhemmilla on myös oma elämä ja rajat. Olen meidän parisuhteesta se, joka adhd:n on periyttänyt ja tiedän tasan tarkkaan mitä on elää sen kanssa. Se tai mikään muukaan ei oikeuta huonoon käytökseen. 

 

Meillä kysytään joka viikko ruokaa ja mitä kaupasta. Jos ollaan sovittu mustikkapirtelöstä niin sitten syödään mustikkapirtelöä. Lapset kyllä tietävät, että aina ei mennä niiden omien mielitekojen perässä, vaan syödään sitä mitä on tarjolla. Olisi todella haastava elämä jos alkaisi alaikäisten kanssa tuollaiseen pelleilyyn, että he päätt

Luulen, että ap:n tapauksessa kyse on ennemmin autismin kirjosta kuin ADHD:sta, jos nyt ylipäätään mistään diagnosoitavasta. Kun autismin kirjolaisen aivot ylikuomittuvat, seuraa hillitön reaktio, esim. juuri huutaminen, eikä siihen auta se, että aikuinen huutaa takaisin. Päinvastoin, se vain pahentaa lapsen oloa.

Et todennäköisesti ole todistanut tuollaisia tilanteita, vaan viittaat ns. tavalliseen huutamiseen. Jos lapsella aidosti keittää yli esim. nälän takia, siihen eivät mitkään ankarat rajat tehoa, vaan tarvitaan apua, eli maistuvaa ruokaa eteen. Jos syynä on liika sosiaalinen kuormittuminen, silloin auttaa, kun lapsi saa olla rauhassa yksin vähän aikaa.

Ne loppuvat saunan jälkeen, siis kunnon selkäsaunan