Milloin lasten raivokohtaukset loppuvat?

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se on persoonallisuudestakin kiinni. Meillä ei kyllä lapset ole enää eskarin jälkeen saaneet raivareita, ovat nyt 13 ja 10. Esim. tuollaisista ruokajutuista kiukkuaminen on meillä yksiselitteisesti kielletty. Otan totta kai huomioon sen, että molemmilla lapsilla on jotain inhokkeja, mutta muuten sääntö on se, että ruuasta ei valiteta. Että sitten saa just sellaista ruokaa kuin haluaa, kun sen itse hankkii ja tekee. Voi sanoa jostain ruuasta, että "mulle ei maistu", mutta se esim. ei käy, että sanoo ruuan olevan pahaa. Mulla on muitakin sääntöjä, mitä tulee huutamiseen ja raivoamiseen, esim. pleikalla pelatessa ei saa huutaa ja raivota. Jos niin tekee, pleikka lähtee pois.

Kyllä samat metodit meillä käytössä ja ihan päivittäin. Se just harmittaa että joku voisi kuvitella että meillä ollaan ihan löperöitä kun käyttäytyvät noin mutta kun ei auta vaikka sata kertaa sanotaan ruuasta valittamisesta ja poistetaan pöydästä. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin et vaadi parempia käytöstapoja. Toki voi harmittaa, mutta opeta tunteiden säätelyä.

Miksi se hmeessä suostut kuuntelemaan huutoa pikkuasioista?

ihmeessä*

Vierailija kirjoitti:

No näin juuri olemme tehneet ja sillä huutamisella eivät saa yhtään mitään. Lopulta se huuto aina siis loppuu kun rauhoittuvat. Sitten keskustellaan mistä kiikasti. Minun lapseni ovat sitten varmaan temperamenttisempia. Mietinkin että miksi tuo tyuli rääkyä vain jatkuu eikä loppua näy vaikka ikää tulee!? Tottakai nälkä ja väsymys lisäävät niitä ja rytmit lapsillemme ovat aina olleet tärkeitä. Mutta tuleekohan heistä aikuisia jotka saavat myös kiukkukohtauksia!? Minä ja mieheni siis enemmän rauhallisen sorttisia eli meiltä eivät ole huutamistyyliä ainakaan keksineet. T. Ap

Mä olin ap lapsena tuollainen raivoaja ja ihan nainen olen. Saatoin siis tulistua yhtäkkiä nollasta sataan ja pari kertaa vetäsin kavereita pataankin, kun koin mielestäni vääryyttä. Mulla tuohon auttoi vain aika, viimeiset kunnon raivarit vedin 18 v, silloin menikin aika överiksi. Viimeksi muistan heitelleeni tavaroita vielä kun olin 24 v... Jonkinlainen itsesääntelymekanismin tai sen kehittymisen puute tuo mielestäni on.

Neuvoin samoin kuin edellä, että räyhäämisellä ei saa mitään aikaiseksi ja rajana on, että toisia ei saa satuttaa taikka paikkoja rikkoa. Muutoin kuitenkin yrittäisin ymmärtää lapsia, sillä minulla oli ainakin lapsena kovin vahva tunne, että vanhemmat eivät ymmärtäneet minua ja yrittävät aina selitellä kaikki tunteeni pois. Eli siinä tilanteessa on tosi tärkeää olla sen lapsen puolella, vaikka ei käytöstä hyväksytäkään. Mulla oli oma poika kanssa samanlainen raivopää ja omat kokemukset oli muistissa ja tällä edellä kuvatulla taktiikalla mentiin. Ole vieressä, kuuntele, mutta anna toiselle aikaa päästä itse sen tunteen päälle, älä painosta puhumaan tms. Tällä tekniikalla ainakin omalla pojalla nuo loppui n. 9 vuotiaana, mikä helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki päivän kuorma purkautuu kotona, mikä on ihan normaalia. Koti on turvallinen ympäristö näyttää tunteet. Samalla tavalla meillä aikuisillakin purkautuu huono olo, ei tarvita välttämättä kuin kädestä tippunut astia tai avaimet unohtuu kotiin, kun on jo muutenkin valmiiksi huono päivä takana. Kyllä silloin ärsyttää varmasti jokaista. Lapset eivät vaan osaa vielä hallita tunteenpurkauksia. Toiset eivät välttämättä opi kunnolla vielä aikuisuuden kynnykselläkään.

 

Tunteiden sanoittaminen on ihan ok, mutta ei se mitään auta siihen raivoon. Mietipä itse omalle kohdalle jos oikein suututtaa niin joku tulisi sulle sanomaan että taidat olla vihainen. Lapsi tarvitsee myös ohjausta sen tunteen purkamiseen, esim. omaan rauhaan ohjaamista tai kenties syliä, ärsytyksen suuntaamista johonkin muuhun toimintaan. Jokaiselle lapselle toimii eri asia. 

Joo itse asiassa esikoiselle sanottiin mene huoneeseesi rauhoittumaan niin rääkyikin siellä sen 10min ja sitten halusi syliin. Ei auttanut lässytykset et on varmaan ollut raskas päivä yms. Mutta mietinkin että kauanko menee että sitä rääkyä ei alkuunkaan tulisi? Osaako esim 5lk mennä jo itse omaan huoneeseen rauhoittumaan eikä pura muihin? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin elä ota vastaan mitään huutamalla rää'yttyä. Sano, että voi mennä vaikka omaan huoneeseen huutamaan pahan olon pois, mutta muuten ei tarvitse reagoida huutoon. 

Sitten kun on muksu rauhoittunut, selvitä asia. 

Se on sellainen 2 viikkoa halonhakkuuta, mutta kyllä se muuttuu kun huomiota ei huutamalla saa. Ja on kanssa oltava ehdoton ja jaksettava pitää pintansa. 

Jaksuja. 

M46

Juu, ei mene noin. Lapset saavat raivareita, vaikka niistä olisi heille haittaa. Omani hermostuivat aikoinaan pelaamisesta joskus niin, että huusivat kuin jalopeurat harmitustaan. Pelit pistettiin pois ja tuli pelikielto. Siitä huolimatta pinna paloi jälleen, kun pelit palautettiin. Taisivat rauhoittua vasta yläasteen ja lukion välimaastossa lopullisesti. Nykyään ovat hyvin rauhallisia aikuisia. 

Kohta alkavat esimurkkuina vielä haistatella sulle huudon ja raivon lisäksi.

Lapsiltakin voi vaatia asioita ja hyvää käytöstä. Eihän ne muuten opi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se on persoonallisuudestakin kiinni. Meillä ei kyllä lapset ole enää eskarin jälkeen saaneet raivareita, ovat nyt 13 ja 10. Esim. tuollaisista ruokajutuista kiukkuaminen on meillä yksiselitteisesti kielletty. Otan totta kai huomioon sen, että molemmilla lapsilla on jotain inhokkeja, mutta muuten sääntö on se, että ruuasta ei valiteta. Että sitten saa just sellaista ruokaa kuin haluaa, kun sen itse hankkii ja tekee. Voi sanoa jostain ruuasta, että "mulle ei maistu", mutta se esim. ei käy, että sanoo ruuan olevan pahaa. Mulla on muitakin sääntöjä, mitä tulee huutamiseen ja raivoamiseen, esim. pleikalla pelatessa ei saa huutaa ja raivota. Jos niin tekee, pleikka lähtee pois.

Kyllä samat metodit meillä käytössä ja ihan päivittäin. Se just harmittaa että joku voisi kuvitella että meillä ollaan ihan löperöitä kun käyttäytyvät noin mutta kun ei auta vaikka sata kertaa

No, se tosiaan on niin, että ihmisten persoonallisuudet ovat yksilöllisiä. Meillä on kaksi aika sävyisää lasta. 

En tiedä, onko sulla tapana selittää lapsille, miksi vaadit jotain asiaa. Mulla on, se on mulle luontainen toimintamalli (en muutoin ole mikään supervanhempi). Esim. tuota ruoka-asiaa olen selittänyt niin, että me lasten isän kanssa teemme työtä, jotta saamme rahat ruokaan, sitten jompikumpi käy kaupassa ja minä (yleensä) laitan ruuan. Että ei se ruoka vain ilmesty pöytään. Että sitten, kun on oma koti jne. saa just sitä ruokaa, mitä haluaa, mutta nyt mennään tällä.

En sano sillä, että tuo selittäminenkään automaattisesti auttaa, jos on tosi tulistuva luonne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No näin juuri olemme tehneet ja sillä huutamisella eivät saa yhtään mitään. Lopulta se huuto aina siis loppuu kun rauhoittuvat. Sitten keskustellaan mistä kiikasti. Minun lapseni ovat sitten varmaan temperamenttisempia. Mietinkin että miksi tuo tyuli rääkyä vain jatkuu eikä loppua näy vaikka ikää tulee!? Tottakai nälkä ja väsymys lisäävät niitä ja rytmit lapsillemme ovat aina olleet tärkeitä. Mutta tuleekohan heistä aikuisia jotka saavat myös kiukkukohtauksia!? Minä ja mieheni siis enemmän rauhallisen sorttisia eli meiltä eivät ole huutamistyyliä ainakaan keksineet. T. Ap

Mä olin ap lapsena tuollainen raivoaja ja ihan nainen olen. Saatoin siis tulistua yhtäkkiä nollasta sataan ja pari kertaa vetäsin kavereita pataankin, kun koin mielestäni vääryyttä. Mulla tuohon auttoi vain aika, viimeiset kunnon raivarit vedin 18 v, silloin menikin aika överiksi. Viimeksi muistan h

Okei kiitos tästä kommentista!! Mun on siis vähän vaikea ymmärtää tätä huutoa kun itse en edes lapsena kauheasti saanut mitään raivareita. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin elä ota vastaan mitään huutamalla rää'yttyä. Sano, että voi mennä vaikka omaan huoneeseen huutamaan pahan olon pois, mutta muuten ei tarvitse reagoida huutoon. 

Sitten kun on muksu rauhoittunut, selvitä asia. 

Se on sellainen 2 viikkoa halonhakkuuta, mutta kyllä se muuttuu kun huomiota ei huutamalla saa. Ja on kanssa oltava ehdoton ja jaksettava pitää pintansa. 

Jaksuja. 

M46

Juu, ei mene noin. Lapset saavat raivareita, vaikka niistä olisi heille haittaa. Omani hermostuivat aikoinaan pelaamisesta joskus niin, että huusivat kuin jalopeurat harmitustaan. Pelit pistettiin pois ja tuli pelikielto. Siitä huolimatta pinna paloi jälleen, kun pelit palautettiin. Taisivat rauhoittua vasta yläasteen ja lukion välimaastossa lopullisesti. Nykyään ovat hyvin rauhallisia aikuisia. 

 

No noinhan se menee peleistä meilläkin. Jos raivareihin päättyy lähtee pelit tauolle mutta silti eivät opi. T. Ap

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

Tuollaiset raivokohtaukset kuuluvat uhmaikään 2-4 vuotiaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

 

No näin minäkin olen ajatellut. Toisaalta jotain ehkä onkin ok jos uskaltavat meille näyttää tunteensa!? T. Ap

Siteisiin. Ei niitä tarvitse katsella.

"No noinhan se menee peleistä meilläkin. Jos raivareihin päättyy lähtee pelit tauolle mutta silti eivät opi. T. Ap"

Oppivat kyllä. Muistan kuinka tärkeitä pelit olivat aikoinaan ja vannoivat, etteivät koskaan lopeta pelaamista. No, nyt aikuisina pelaaminen on jäänyt molemmilta lähes kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyneitä, janoisia tai matala verensokeri?

Ei lapsen kuulu raivota, jos asiat ovat kunnossa.

Kyllä normaali lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä. Siihen kuuluvat myös tunteidenpurkaukset. Jos niitä ei koskaan ole, lapsi ei uskalla näyttää tunteitaan.

 

No näin minäkin olen ajatellut. Toisaalta jotain ehkä onkin ok jos uskaltavat meille näyttää tunteensa!? T. Ap

No anna rääkyä sitten vaan.

Vierailija kirjoitti:

18-vuotiaana. Silloin ne luokitellaan aikuisten raivokohtauksiksi

:D

Iltateet tyrskähti näppikselle

Ei ole ikinä huutaneet turhanpäiten ja ovat jo aikuisia. Kokeile lyömistä päin näköä josko hiljenisi. Itse niistä olet kusipäitä antanut tulla.

Vierailija kirjoitti:

Rauhoita ja lohduta, ole ystävällinen, ehkä itku loppuu nopeasti. Väsymys lapsella tai nälkä? Ehkä voit ottaa ennen smoothien tekoa selville, mitä haluaa pirtelöön tai muuten. Ja vaihtaa se toiseen. Joku aikuinen ottaa sen mustikan. ÄLÄKÄÄ ikinä maatko lapsen peitteen päällä tai hänen omalla alueellaan tai kosketa esineisiin, kysy lupa aina miten toimitaan. Heidän huone on heidän alue. Omalla alueella voitte rötköttää kuten oma makkari ja olohuone. Yritä ymmärtää heidän tunteita ja sanomaa. Kokeile olla heidän roolissa, lapsi ei ajattele kuin aikuinen tekisi. Ehkä odotti muuta kuin mustikkaa todella kovasti, lapsilla on kovat odotukset, joskus toki pettyy. Ehkä rauhoittuu kun kokee että joku yrittää ymmärtää heitä oikein. Kysy lisätietoja jos et ymmärrä ja keksikää joku tyydyttävä ratkaisu. Tosin voi olla joskus tilanne että se on vaikeaa eikä aikuinen jaksa, menee omaan huoneeseen lepäämään. -Ehkä voi sopia että sanovat vähän

Oliko tämä siis täysin tosissaan kirjoitettu?

Tempperamentista kiinni. Meidän esikoinen ei ole koskaan raivonnut, kuopus on draamakuningatar. Pienempi saa raivareita juuri tuon tyyppisistä asioista, vaikka ketsupista ei nyt tällä kertaa piirretty hymynaamaa vaan sydän.