Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin vasta jälkeen päin, että seurustelukumppanini ei varmaan edes pitänyt minusta
31.08.2024 |
Tapauksesta on vuosia aikaa, ja kyseessä oli ensimmäinen oikea seurustelusuhteeni.
Kumppanini oli passiivis-aggressiivinen, ivallinen, mykkäkoulua harrastava ja piikittelevä. Jo aivan tutustumisvaiheessa hän oli oudon etäinen ja sitten yhtäkkiä saattoi suuttua silmittömästi jostain pikkuasiasta. Aivan kuin hän olisi yksinkertaisesti inhonnut minua ja etsinyt syytä suuttua minulle.
Kaikesta huolimatta olimme yhdessä noin vuoden. En tiedä, miksi mietin tätä nyt. Ihmettelen vain, mikä saa ihmisen käyttäytymään noin. Toki ihmettelen sitäkin, miksi olin hänen kanssaan. Olin nuori, melko kokematon ja halusin uskoa ihmisistä hyvää. Halusin pystyä sopimaan asioita.
Onko teillä kokemusta samanlaisesta? Ennen tuota kokemusta olin kuvitellut, että seurustelu olisi mukavaa yhdessäoloa, arjen jakamista ja yhteen hiileen puhaltamista. Ei, se olikin kummallista piikittelyä, varuillaan oloa ja munankuorilla kävelyä.
Kommentit (43)
Kiitos valaisevista ja ajatuksia herättävistä viesteistä.
Miksiköhän mietin tätä asiaa juuri nyt? Ehkä siksi, koska olen katsonut viime päivinä Mullan alla -sarjaa, jossa päähenkilöiden suhteet tuntuvat olevan todella vaikeita.
Pohdin tuossa, että missähän määrin tuo nuoruuden suhde on määrittänyt myöhempiä suhteitani. Lannistava ja masentava kokemus se kyllä oli.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan olla, että tällaisia parisuhdemalleja on opittu vanhemmilta, jotka ovat olleet yhdessä siksi, että ennen on ollut niin suuri yhteiskunnallinen painostus olla jossakin parisuhteessa, vaikka ei välttämättä haluaisikaan.
Onneksi nykyään ei tarvitse.
Minun ensimmäinen suhde oli samanlainen. Sain kuulla koko ajan, mitä minussa oli vialla. Olen liian lyhyt, minulla on rumat hiukset, haisen pahalle, olen tyhmä, puhun ärsyttävällä äänellä jne. Hän sai myös aivan silmittömiä raivokohtauksia ihan pienistä asioista. Pysyin suhteessa lähes kaksi vuotta, koska monella kaverillakin ja oli samanlaisia kokemuksia. Kuvittelin, että miehet vain ovat tuollaisia ja oma perhe on aina ollut minun suurin unelmani, joten minun on pysyttävä suhteessa ja voin hoitaa tulevat lapset sitten yksin.
Jos nämä on kuitenkin sellaisia miehiä, että näet heidät jotenkin hoivattavana. Sinulla on hoivavietti ja terveet, hyvinvoivat miehet eivät saa kiinnistustasi heräämään, kun tarvitset jonkun sellaisen, joka ei voi henkisesti oikein hyvin.
Nuo miehet ovat yleensä narsisteja. Tutustu narsismiin niin koko kuvio avautuu. Heistä kannattaa pysyä kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 41v ja juuri lopettanut tapailusuhteen. Teoriassa mies olisi ollut hyvä kumppani. Kiltti, työssäkäyvä, tykkää matkustelusta yms. Tajusin kuitenkin, ettei hän ikinä kysy mitään minulta minuun liittyen. Ei myöskään koskaan jatkanut keskustelua niistä aiheista, mitä minä aloitin.
Viestit ja keskustelut oli hänen puolelta tylsää monologia ja kokonaan hänen tarpeista lähtöisiä. Tunsin itseni hänen päiväkirjaksi, vaikka on hiukan hassua sanoa niin. Laitoin eilen viestiä, että ei voi mitään, minun mielenkiinto on hiipunut. Ei ole siihen vastannut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jos nämä on kuitenkin sellaisia miehiä, että näet heidät jotenkin hoivattavana. Sinulla on hoivavietti ja terveet, hyvinvoivat miehet eivät saa kiinnistustasi heräämään, kun tarvitset jonkun sellaisen, joka ei voi henkisesti oikein hyvin.
Minulla ei ainakaan ole. En halua rakastaa ketään ehjäksi ja aikuisen vastavuoroisen parisuhteen. Itse asiassa terve ja hyvä mies halyaa yleensä tavalla tai toisella pitää huolta vaimostaan.
On ollut hirveä pettymys, kun mies on paljastanut todellisen itsensä.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos valaisevista ja ajatuksia herättävistä viesteistä.
Miksiköhän mietin tätä asiaa juuri nyt? Ehkä siksi, koska olen katsonut viime päivinä Mullan alla -sarjaa, jossa päähenkilöiden suhteet tuntuvat olevan todella vaikeita.
Pohdin tuossa, että missähän määrin tuo nuoruuden suhde on määrittänyt myöhempiä suhteitani. Lannistava ja masentava kokemus se kyllä oli.
- ap
Olen satavarma, että se määrittely on alkanut lapsuusperheestäsi, ei ensimmäisestä suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen 41v ja juuri lopettanut tapailusuhteen. Teoriassa mies olisi ollut hyvä kumppani. Kiltti, työssäkäyvä, tykkää matkustelusta yms. Tajusin kuitenkin, ettei hän ikinä kysy mitään minulta minuun liittyen. Ei myöskään koskaan jatkanut keskustelua niistä aiheista, mitä minä aloitin.
Viestit ja keskustelut oli hänen puolelta tylsää monologia ja kokonaan hänen tarpeista lähtöisiä. Tunsin itseni hänen päiväkirjaksi, vaikka on hiukan hassua sanoa niin. Laitoin eilen viestiä, että ei voi mitään, minun mielenkiinto on hiipunut. Ei ole siihen vastannut mitään.
Melko samanlainen kokemus. Itse kun ihastuneena en pysty kovin järkeviin päätöksiin, niin aikani yritin kalastella hänen huomiotaan puhumalla näistä hänen asioistaan. Mutta sitten tuli yksi päivä, kun itselleni oli sattunut yksi kurja juttu, ja kerroin siitä hänelle. Kun se ohitettiin oikeastaan olankohautuksella alkaen kertoa taas omia juttujaan, näin viimein etten minä tai asiani ihan oikeasti kiinnosta häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nämä on kuitenkin sellaisia miehiä, että näet heidät jotenkin hoivattavana. Sinulla on hoivavietti ja terveet, hyvinvoivat miehet eivät saa kiinnistustasi heräämään, kun tarvitset jonkun sellaisen, joka ei voi henkisesti oikein hyvin.
Ei exäni ollut hoivattava vaan hyvinkin pärjäävä ja omaa itsenäisyyttään korostava.
En myöskään usko hänen olleen narsisti. Hieman hukassa ja kypsymätön hän kyllä oli.
- ap
Narsistimiehet ovat jääneet emotionaalisesti lapsen tasolle (se on yksi osa narsismin syntyä). He osaavat "rakastaa" vain samoin kuin lapsi äitiään. He eivät osaa nähdä toisen tarpeita ja vastata niihin. He eivät edes halua eivätkä halua opetella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 41v ja juuri lopettanut tapailusuhteen. Teoriassa mies olisi ollut hyvä kumppani. Kiltti, työssäkäyvä, tykkää matkustelusta yms. Tajusin kuitenkin, ettei hän ikinä kysy mitään minulta minuun liittyen. Ei myöskään koskaan jatkanut keskustelua niistä aiheista, mitä minä aloitin.
Viestit ja keskustelut oli hänen puolelta tylsää monologia ja kokonaan hänen tarpeista lähtöisiä. Tunsin itseni hänen päiväkirjaksi, vaikka on hiukan hassua sanoa niin. Laitoin eilen viestiä, että ei voi mitään, minun mielenkiinto on hiipunut. Ei ole siihen vastannut mitään.
Melko samanlainen kokemus. Itse kun ihastuneena en pysty kovin järkeviin päätöksiin, niin aikani yritin kalastella hänen huomiotaan puhumalla näistä hänen asioistaan. Mutta sitten tuli yksi päivä, kun itselleni oli sattunut yksi kurja juttu, ja kerroin siitä hänelle. Kun se ohitettiin oikeastaan olankohau
Tämä juuri. Minulle mies lähetti koirastaan ja heidän retkistään ihan tolkuton määrä kuvia. Aika paljon myös koiran terveyteen liittyvää, ja siihen kommentoin tietenkin niin kun normaali ihminen. Kun itse juttelin lapsistani tai jotain omaan teveyteeni liittyvää, vastaus oli tasoa "ok".
Kuvasit melko lailla tasan 100% minunkin ekan seurustelusuhteen. Eikä se seuraavankaan kanssa juuri muuksi muuttunut ja sen jälkeen totesin, etten ehkä olekaan parisuhdeihminen vaikka olenkin perhekeskeinen ihminen.
Meni vuosia ennen kuin ymmärsin, ettei tuollainen suhde ole mikään muu kuin irvikuva romanttisesta parisuhteesta ja sellaisia oikeanlaisiakin on olemassa vaikka ei niitä omassa lähipiirissä ollutkaan.
Harmi, että tuossa vaiheessa oli jo myöhäistä alkaa katsella miehiä uudelleen parisuhdemielessä koska perheenperustamisen kanssa olisi ollut jo älytön hoppu ja siltikin olisi tullut äidiksi aivan liian vanhana, koska halusin aina olla nuori äiti jolla on jaksamista vielä siinäkin vaiheessa kun lapset on murrosiässä enkä ole itse ole keski-ikäinen äkäpussi vaihtarien kourissa.
Harmittaa. Toisaalta kyllä lohduttaa, etten ole ainoa jolla meni pieleen vaikka eihän näin pitäisi kenellekään käydä. Ainutkertainen elämä se jokaisella meistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kuitenkin, että et jäänyt lasten takia loukkuun haukkujan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olit hänen kanssaan, koska et kyennyt saamaan parempaa. Hän oli sinun kanssasi, koska ei kyennyt saamaan parempaa.
En ole ap, mutta vastaavassa tilanteessa itse sitä yritti ihastuneena kaikkensa, jotta suhde olisi toiminut.
Sitä miksi toinen sitten oli kanssani, niin en tiedä. Veikkaan sisimmissäni tuota, että ehkä koki ettei saa parempaakaan. Kun jos olisi ollut minuun samalla tavalla aidosti ihastunut, niin olisi varmaankin myös halunnut saada suhteen toimimaan. Itse yritin aikani, kunnes lopulta luovutin todeten, ettei meillä taida yhteistä tulevaisuutta sitten olla. Toisen vastaus tähän oli luokkaa "ok, ilmoita millon pääset hakee tavarat mun luota".
Kannattaa muistaa, ettei ikinä kannata lähteä uurastamaan suhteessa ja jotenkin "voittamaan toisen rakkautta". Nämä tyypit tekevät sen tahallaan ja nauttivat, kun toinen tekee hommia miellyttääkseen. Terve ja tasapainoinen suhde lähtee yhteiseltä pohjalta.
Minulle on jäänyt mieleen, kun nuorena mun eka poikaystävä, jonka kanssa olin yhdessä puoli vuotta, itse halusi lopettaa seurustelun siksi, koska kuulemma halusi koittaa etsiä parempaa seuraa. Sitten kuitenkin myöhemmin hän olisi halunnut alkaa tapailla uudelleen ja suuttui kun minä olin löytänyt uuden miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 41v ja juuri lopettanut tapailusuhteen. Teoriassa mies olisi ollut hyvä kumppani. Kiltti, työssäkäyvä, tykkää matkustelusta yms. Tajusin kuitenkin, ettei hän ikinä kysy mitään minulta minuun liittyen. Ei myöskään koskaan jatkanut keskustelua niistä aiheista, mitä minä aloitin.
Viestit ja keskustelut oli hänen puolelta tylsää monologia ja kokonaan hänen tarpeista lähtöisiä. Tunsin itseni hänen päiväkirjaksi, vaikka on hiukan hassua sanoa niin. Laitoin eilen viestiä, että ei voi mitään, minun mielenkiinto on hiipunut. Ei ole siihen vastannut mitään.
Melko samanlainen kokemus. Itse kun ihastuneena en pysty kovin järkeviin päätöksiin, niin aikani yritin kalastella hänen huomiotaan puhumalla näistä hänen asioistaan. Mutta sitten tuli yksi päivä, kun itselleni oli sattunut yksi kurja juttu, ja kerroin sii
Tämä juuri. Minulle mies lähetti koirastaan ja heidän retkistään ihan tolkuton määrä kuvia. Aika paljon myös koiran terveyteen liittyvää, ja siihen kommentoin tietenkin niin kun normaali ihminen. Kun itse juttelin lapsistani tai jotain omaan teveyteeni liittyvää, vastaus oli tasoa "ok".
Juuri tätä. Koiraa ei ollut, mutta toisesta jutusta riitti kerrottavaa koko ajan. Eikä siinä, jos se tosiaan olisi tasapuolista. Mutta sitten kun itse kerroin omista jutuista, niin alussa niihin vielä jaksettiin kommentoida se "ok", kunnes lopulta tuli vain lukukuittaukset vailla vastausta.
Ja kasvokkain tavatessa siis samaa rataa. Omille asioilleni ei vain tuntunut olevan tilaa.
Naisopettaja kuuli tyttöjen keskustelevan poikaystävistään, jotka lyövät heitä. Opettaja pysähtyi ja kysyi tytöiltä että ovatko he todella poikien kanssa jotka hakkaavat heitä. Tytöt olivat äimänkäkinä ja kysyivät etteikö opettajan mies sitten hakkaa häntä. Johon opettaja vastasi että ei todellakaan. Tytöt totesivat että sitten opettaja ei tiedä tosirakkaudesta yhtään mitään.
En tiedä, mutta epäilen, että tyttöjen kotona isä hakkaa äitiä, joka kaiken kestää ja kärsii - tosirakkaudesta.
Alue: Aihe vapaa
Välttelevä kiintymismalli. :(