Usvainen aamu keltaisen kartanon pihalla

Aamu on sateinen, keltainen kartano seisoo yksin, hylättynä. Usvan takaa sen jylhät ääriviivat piirtyvät surullisina. Koivukuja on täyttynyt pudonneista lehdistä. Hiljaa ne kahisevat, kun raskaat väsyneet askeleet kulkevat kohti kartanon pääovea.

Vanha pehtoori on vuosien jälkeen tullut katsomaan kartanoa. Poissa on entisten aikojen loisto. Enää vain rapistunut maali kartanon seinissä, sammaloituneet kattotiilet.

Puiden takaa katselee kartanonherran haamu, se tunnistaa vanhan pehtoorin, hyväksyy tulijan, uskoo, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.