Perjantai-illan syvällisempi keskustelu: tunteiden sieto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaa keuhkota. Ei kosketa minua mitenkään.

M 48

Miten pääset tähän mielentilaan, ettei kosketa? Eikö sulla pulssi nouse, jos joku huutaa päin naamaa? Onko se sulla sisäsyntyinen taito, vai opeteltu?

Kunpa pääsisin samaan.

Opeteltu taito. Itse olin nuorempana ihan paniikissa jo ajatuksestakin, että joku olisi minulle vihainen tai minuun tyytymätön. Nykyisin se ei juurikaan hetkauta. Töissä ajattelen vaan että hoidan nyt tän tilanteen, tästähän mulle maksetaan. Esim vihaisen asiakkaan kanssa kommunikoin firman edustajan roolissa, en omana henkilökohtaisena itsenäni. 

Oon kyllä pappa... mutta vastaan silti. Rynnin täältä kyynärpäätekniikalla esiin. Kas näin:

Aina sellaisessa konfliktissa nousee esiin "oman minuuden puolustuskrinot esiin", eli defenssit. Kun tiedostaa defenssinsä, voi hiuksn "niellä" niitä reagtioita ja miettiä oikeasti mitä se toinen "räyhää". Ei tartte nostaa defenssejä, kun ei se minuus oikeasti mihinkään katoa. Vaan koettaa selvittää oikeasti, jos toinen ei kykene hillitsemään defenssejään. 

Oikeasti itsestä paras defenssi on "räyhääminen". Joku väkivaltaisuus tai uhriutuminen on paljon pahempia. Penskat käytti räyhäämistä nuorempana...mutta oli hyvää "treeniä" antaa tunteiden tulla pihalle ja sit ajan päästä meni kysymään, joko voi puhua? 😃

Ihmisillä on myös tarve tulla kuulluksi. Lapsilta sen ymmärtää, mut kaikki ei vain heti aikuistu. 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulle oikeasti elämässä juuri raivota. Ehkä se juuri on ongelma: pelkään sellaista, mitä ei tapahdu.

Joissain aspa-töissä, muinoin on ollut ikäviä asiakkaita, jotka on huutaneet, mutta ne ajat on ohi.

Silti huomaan, että pelkkä pelko siitä, että joku olisi minulle vihainen aiheuttaa pulssin nopeutumista, suun kuivumista ja sen puristavan tunteen keskivartaloon. Suorastaan tunnen, miten stressihormonitasot nousee, jos kuvittelenkin jonkun olevan muhun tyytymätön.

Tajuan kyllä, että tunne on ylimitoitettu, mutta miten tästä pääsee eroon? Kertokaa, mammat.

ap

  nämä ovat auttaneet itseäni: 

- Erota omat tunteesi toisen tunteista. Kuvittele vaikka sellainen lasiseinä itsesi ja vihaisen ihmisen väliin. Olet turvassa sen seinän takana. 

- Mieti, mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Normaalin vihaisen ihmis

Kiitos, tässä oli oikeasti hyviä konkreettisia ohjeita. Harjoittelen näitä.  Tuntuu, että pitäisi pystyä hallitsemaan nämä tunteet, koska mitään oikeasti pahaa ei voi kuitenkaan tapahtua. Silti se mitä tiedän ja mitä tunnen, on kaksi eri asiaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oon kyllä pappa... mutta vastaan silti. Rynnin täältä kyynärpäätekniikalla esiin. Kas näin:

Aina sellaisessa konfliktissa nousee esiin "oman minuuden puolustuskrinot esiin", eli defenssit. Kun tiedostaa defenssinsä, voi hiuksn "niellä" niitä reagtioita ja miettiä oikeasti mitä se toinen "räyhää". Ei tartte nostaa defenssejä, kun ei se minuus oikeasti mihinkään katoa. Vaan koettaa selvittää oikeasti, jos toinen ei kykene hillitsemään defenssejään. 

Oikeasti itsestä paras defenssi on "räyhääminen". Joku väkivaltaisuus tai uhriutuminen on paljon pahempia. Penskat käytti räyhäämistä nuorempana...mutta oli hyvää "treeniä" antaa tunteiden tulla pihalle ja sit ajan päästä meni kysymään, joko voi puhua? 😃

Ihmisillä on myös tarve tulla kuulluksi. Lapsilta sen ymmärtää, mut kaikki ei vain heti aikuistu. 🤔

Ymmärsinkö oikein, että sun neuvo on olla rauhassa ja kuunnella se räyhääminen, ja sitten kun se on ohi, puhua itse omasta näkökulmastaan ne asiat?

Eli jotenkin päästä sellaiseen tilaan, missä toisten tunnereaktio menee ohi kuin tuulenpuuska, joka ei oikeasti vahingoita, vaan humisee puissa kunnes loppuu.

ap

ps. kaikki täällä ovat mammoja, myös papat

Pappa täällä. Muiden ihmisten kanssa ei ole väliä, ajaudunko pieneen tai suurempaankin kärhämään, osaan olla todella julma verbaalisesti. Mutta emäntä ei siedä yhtään, että annan tunteiden näkyä puheessa, tai että olen häntä vastaan. Erityisesri negatiivisessa mielessä. Kerran sain kuunnella taas, kun hän tunteella keuhkosi minulle, ja kun pidättelin omka tunteita, niin kävi se vahinko, että aloin itkemään hänen edessään. Se on se pahin asia, mitä en koskaan halua tehdä. Yleensä en menetä ylpeyttä, mutta jos alan kyynelehtimään naisen edessä, se käy ylpeyden päälle. Silloin olin erittäin pettynyt itseeni. Jostain syystä hän sitä toivoo jos aihetta on, mutta en tule sitä hänelle koskaan vapaaehtoisesti antamaan. Eli aina en siedä omia padottuja tunteita keskustelussa, vaikka haluankin.