Vanhempien huono käytös jalkapallopeleissä järkyttää. Mistä tämä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veikkaus on, että junnumatsien  huutelevat vanhemmat kuuluu alempiin sosioekonomisiin luokkiin. 

Mun tieto on, että herrojen penikat ne jalkapalloa harrastaa. Pallokentän parkkipaikalla Teslaa ja kaikenlaista hybridikoslaa rivissä. Kaikki tältä vuosikymmeneltä.

Duunaritkin panostaa autoihin jos vain mahdollista. Vaikka ei olisi rahaakaan niin osamaksulla sitten. Sivistynyt humanisti ajelee vanhalla koslalla.

Entisen lentopallojunnun vanhemana kuulostaa tuollainen huutelu aivan kamalalta. Ei lentiskentän vierellä ole ikinä kuulunut mitään epäasiallista. Tytär ehti kuitenkin pelata tokaluokkalaisesta ihan junnuiän loppuun asti ja aika usein (pari viime kautta lukuunottamatta kun asui toisella puolella Suomea) tuli oltua kentän laidalla.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun kävin Tallinnassa ekaa kertaa joskus 10 vuotta sitten. Samassa hotellissa oli junnujääkiekkoilijoita vanhempineen. Vanhemmat, myös äipät, ryyppäsivät aulabaarissa ja junnut metelöivät hotellin käytävillä  iltamyöhään häiriten muita hotellivieraita (hotellissa oli myös muista maista yöpyjiä). Porukka oli Turun naapurikunnan jääkiekkojoukkueesta.

Häpesin silmät päästä tämän jääkiekkoporukan käytöstä. Pahoillaan oli myös hotellin henkilökunta. 

Vieläkö meno on samanlaista?

 

Tää on kyllä todella seurakohtaista. Itse ollut parissakin junnuturnauksessa (eri lajeja kuin jääkiekko), jossa jonkun seuran aikuiset, valmentajia myöten, on aivan kaatokunnossa. Ja me muut sitten hodetaan ne heidän junnut siinä omiemme lisäksi. Ulkomaanturnauksissa varsinkin nämä ei ole hyvä juttu. Joka kerta on tehty ilmoitus seuran johdolle hommasta, en tiedä, onkoj ohtanut mihinkään toimiin ikinä. Eli on vähän niin kuin maan tapa ko seurassa sit nähtävästi. 

Usein tuo lapsen harrastus on vanhemman unelma, ei lapsen. Ja sitten se otetaan liian tosissaan.

Lasten harrastukset ovat kilpavarustelua ja on tärkeää, että lapset pärjäävät niissä.

Tässä mielessä ajat ovat muuttuneet. Omassa lapsuudessani jalkapalloharrastus saattoi olla vaikka vain sitä, että kerättiin porukka ja mentiin lähimmän puiston kentälle pelaamaan. Se ei maksanut mitään eikä siinä ollut vanhempia mukana.

Vierailija kirjoitti:

Usein tuo lapsen harrastus on vanhemman unelma, ei lapsen. Ja sitten se otetaan liian tosissaan.

Niin, sitä vanhempaa on jo wannabee-jalkapalloija isi kiusannut...

Omassa lapsuudessani vanhemmat eivät olleet juurikaan seuraamassa minkään kentän laidalle harjoituksia tai kisoissa. Itse harrastin ratsastusta ja pieniä seurakisoja 40 vuotta sitten. Omat lapset jostain saivat päähänsä, että haluavat aloittaa heppailun 2000-luvulla. Nopeasti opin, että äitien puheet olivat aika kamalia aiempiin vuosiin verrattuna:

-  ratsastuksesta mitään ymmärtämättömät äidit arvostelivat keskenään ratsastuksenopettajaa, hevosia ja muita lapsia

- harmittomissa pikkukisoissa marssittiin pahimmillaan kisakansliaan selvittämään, miksi oma lapsi ei saanut riittävän hyviä pisteitä kouluratsastussuorituksesta. Olisi kuulemma pitänyt voittaa. Siinä sai kuulla kaikki kunniansa tuomarista lähtien🙈.

Vierailija kirjoitti:

Se on elämänasenne. Kaikki on kilpailua ja kilpailussa käytetään kaikki keinot muiden kampittamiseksi ja itsensä nostamiseksi. Ja se toimii kohtalaisen hyvin.

Ja nämä samat ihmiset jotenkin liikuttavasti uskovat, että urheiluharrastus antaa lapsille valmiudet aikuiselämään.

Ehkä antaakin, niin pitkälle kuin vanhemmat pystyvät rähisemään kaltaistensa keskeltä kesätyöpaikan ja ensiasunnon. Mutta viime kädessä jokainen on lopulta omillaan, ja silloin pärjäävät ne, jotka ovat saaneet pieninä hoivaa ja sen jälkeen päästetty lempeästi omilleen.

Tämän aiheen tiimoiltahan on täällä pitkä ketju lasten harrastuksien sitovuudesta. Siellä on kymmeniä sivuja toisteltu, miten kaiken pahan alku ja juuri ovat koulujen ilmaiset kerhot. Urheiluseurassa tavoitteellisen harrastuksen parissa lapsi oppii kaikki mahdollisia hyveitä, ja siellä kilpailujen tiimellyksessä lapsi on mieluummin kuin missään muualla. Ainakin jos ei ole erotuomari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on elämänasenne. Kaikki on kilpailua ja kilpailussa käytetään kaikki keinot muiden kampittamiseksi ja itsensä nostamiseksi. Ja se toimii kohtalaisen hyvin.

Ja nämä samat ihmiset jotenkin liikuttavasti uskovat, että urheiluharrastus antaa lapsille valmiudet aikuiselämään.

Ehkä antaakin, niin pitkälle kuin vanhemmat pystyvät rähisemään kaltaistensa keskeltä kesätyöpaikan ja ensiasunnon. Mutta viime kädessä jokainen on lopulta omillaan, ja silloin pärjäävät ne, jotka ovat saaneet pieninä hoivaa ja sen jälkeen päästetty lempeästi omilleen.

Kyllähän urheilusta saa hyviä eväitä elämään. Siis oppii sitoutumista, tavoitteellisuutta, tekemään tavoitteiden eteen töitä, ettei asiat tule helpolla jne. lisäksi pitäisi oppia myös tiimityöskentelyä, mutta joissain joukkueissa on sen suhteen vähän niin ja näin. Itse olen urheiluni urheillut lähinnä yksilöpuolella. Siellä on opettavaista, kun suorituksesta vastaat vain sinä itse. Siinä otetaan myös huonot päivät ja epäonnistumiset omaan piikkiin. Se on hyvä opettaja esim. sille, että oppii epäonnistumaan ilman draamaa ja monesti myös myöntämään virheensä ja oppimaan niistä.

Monet vanhemmat kuitenkin pilaavat lasten urheilusta paljon. Lapsilla pääpaino pitäisi olla kokemuksissa ja ystävyyssuhteissa. Jotkut vanhemmat alkavat pienestä asti itse luomaan klikkejä lasten välille, kun eivät tykkää joko lapsesta tai tämän vanhemmasta. Itse toivoisin, että ihan kaikkia lajeja harrastavien lasten vanhemmat tajuaisivat, että menestystä tärkeämpää on ne mahdolliset koko elämän kestävät ystävyyssuhteet ja ne kokemukset yhdessä tekemisestä. Kisat ja leirit. Toisten kannustaminen. Toisten lohduttaminen. Iloitseminen yhdessä kun toinen tai itse onnistuu. Ne on niitä juttuja, jotka antaa lapsille eläväitä loppuelämäksi. Ei ne kentän laidalla kiroilevat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Tämän aiheen tiimoiltahan on täällä pitkä ketju lasten harrastuksien sitovuudesta. Siellä on kymmeniä sivuja toisteltu, miten kaiken pahan alku ja juuri ovat koulujen ilmaiset kerhot. Urheiluseurassa tavoitteellisen harrastuksen parissa lapsi oppii kaikki mahdollisia hyveitä, ja siellä kilpailujen tiimellyksessä lapsi on mieluummin kuin missään muualla. Ainakin jos ei ole erotuomari.

Aika hyvin olet joko ymmärtänyt väärin tai vääristelet tahallasi. Siinä ketjussa oli paljon vastauksia laidasta laitaan. 

Oletko nyt ihan varma, että sanoit riittävän monta kertaa tämän päivän vanhempi? 

Idioottivanhemmat eivät kunnioita peliä!

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun kävin Tallinnassa ekaa kertaa joskus 10 vuotta sitten. Samassa hotellissa oli junnujääkiekkoilijoita vanhempineen. Vanhemmat, myös äipät, ryyppäsivät aulabaarissa ja junnut metelöivät hotellin käytävillä  iltamyöhään häiriten muita hotellivieraita (hotellissa oli myös muista maista yöpyjiä). Porukka oli Turun naapurikunnan jääkiekkojoukkueesta.

Häpesin silmät päästä tämän jääkiekkoporukan käytöstä. Pahoillaan oli myös hotellin henkilökunta. 

Vieläkö meno on samanlaista?

 

Juurihan tuosta uutisoitiin, miten junnujääkiekkojoukkueen huoltajat eivät mitenkään pystyneet hyväksymään sitä, että liikenteenohjaajan määräykset ison massatapahtuman yhteydessä koskevat myös heitä. Tapahtuiko pahoinpitelyä, siihen en ota kantaa, mutta ihan järkyttävän junttiahan jo se tolppien siirtely oli, puhumattakaan siitä, että joukkueen johto kehtaa lehdissä huudella siitä, että liikennemerkkiä ei ollut peitetty, kyllä me sitten saadaan mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän aiheen tiimoiltahan on täällä pitkä ketju lasten harrastuksien sitovuudesta. Siellä on kymmeniä sivuja toisteltu, miten kaiken pahan alku ja juuri ovat koulujen ilmaiset kerhot. Urheiluseurassa tavoitteellisen harrastuksen parissa lapsi oppii kaikki mahdollisia hyveitä, ja siellä kilpailujen tiimellyksessä lapsi on mieluummin kuin missään muualla. Ainakin jos ei ole erotuomari.

Aika hyvin olet joko ymmärtänyt väärin tai vääristelet tahallasi. Siinä ketjussa oli paljon vastauksia laidasta laitaan. 

Olihan siellä, mutta aivan kuten eräs ketjun vanhempi asian tiivisti: häntä suututtaa, että ihmiset kertovat huonoista kokemuksistaan, koska on paljon hyviäkin kokemuksia.

Jotenkin tuntuu, että urheilun lieveilmiöistä puhuttaessa on monella kovat estot päällä.