Mirella on tuleva supertähti
Huomenna julkaistaan yksi 2024 kovimmista hiteistä. Todellinen leka nimeltään "Löytää mut" Ei ole vaikea arvata, että biisi ponahtaa viikoiksi listojen kärkeen.
Vaikka kyse on vasta alle 20-v artistista, hänestä tulee Suomen kovin stara naislaulajista.
Mirellalla on koko paketti kunnossa. Ainutlaatuinen laulutaito ja tunnistetettava soundi. Biisintekijänä tekee, yhdessä tiiminsä kanssa kappaleita, joiden melodia suorastaan vangitsee kuulijaansa saman esityksen äärelle kerta toisensa jälkeen.
Mirella on myös yksi Suomen nuorimmista, joka suorittanut tanssijantutkinnon eli pystyy tekemään näyttäviä koreografioita, varsinkin musavideoihin.
Koristeena kakun päällä lumoava ulkonäkö ja persoonallisuus, jotka ovat yhdistelmä viatonta pikkutyttömäisyyttä ja kansainvälistä naiskauneutta.
Lisäksi taustavoimat on kunnossa, iso levy-yhtiö ja ohjelmatoimisto, maan parhaat biisintekijät ja tuottajat sekä lähipiiri täynnä ammattimuusikoita ja Emma-voittajia. Tärkeimpänä tietysti huolehtivat perhe ja muusikkoisä. Hyvät rakennuspalikat on rakentaa someajan faneille suunnattu, menestyksekäs ura.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Autotunen läpi vedettyä pikkuorava soundia, ei kiitos.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö nykyään. Todella harva osaa laulaa ilman tekniikan apua. Uudemmista laulajista Ilta on esimerkki laulajasta, joka osaa laulaa. Mutta valitettavasti Mirellaa ei voi laittaa vaikkapa kirkkoon laulamaan ilman autotunea, koska taito ei riitä. Tämä ei onneksi kuitenkaan estä häntä elättämästä itseään laulajana.
Varmaan ihan ok kappaleita, mutta en jaksa ymmärtää tuota autotunen käyttöä ja piipitykseksi muokattua ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autotunen läpi vedettyä pikkuorava soundia, ei kiitos.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö nykyään. Todella harva osaa laulaa ilman tekniikan apua. Uudemmista laulajista Ilta on esimerkki laulajasta, joka osaa laulaa. Mutta valitettavasti Mirellaa ei voi laittaa vaikkapa kirkkoon laulamaan ilman autotunea, koska taito ei riitä. Tämä ei onneksi kuitenkaan estä häntä elättämästä itseään laulajana.
Itseasiassa olen kuullut Mirellaa livenä ja juurikin kirkossa. Ja ilman mitään autotunea. Esitys on myös kuunneltavissa YouTubessa taltioinnista Kyösti Rothin 53-vuotistaiteilijajuhlasta. Vetää sitten vimosen päälle. On täysin tuottajan näkemys, että Mirellan pop-kappaleissa on haluttu ääntä muokata. Ei toki kaikissa kappaleissa. Melko täydellinen popparihan tuo Mirella on niin musiikillisesti kuin ulkoisilta avuiltaankin. Yle voisi luopua tänä vuonna tuosta UMK-hömpästä ja mirella tuottajineen tekisi biisin Euroviisuihin. Sehän voittaisi sen kisan ihan pystyyn.
Kuin kuuntelis veden lorinaa viemäriin
On ihan kuin Behmin pikkuklooni.
Aivan järkyttävää kuunneltavaa tää uuden vuoden live. Menee ihan nuotin vierestä.
Pa
Zkat on päivittäisiä. Terveellä. Hireveän huono. On.
Tämä on suomioitu muualta muuttanut kopio kaikista pornahtavista brittilaulajista👀😂
kamalaa kuultavaa epävireessä koko ajan
eiköhän jokaisesta koulukuorosta löydy parempia laulajia
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää kuunneltavaa tää uuden vuoden live. Menee ihan nuotin vierestä.
Kuuntelin ihan samaa. Mirella alussa hämmästeli yleisölle että onpas teitä paljon. Jännittääkö siis kovasti, vai laulaako aina noin epäpuhtaasti?
Muuten hyvä, mutta kaaleus iso miinus.
Eihän tuo akka osaa edes laulaa. Määkii nytkin tuolla Ykkösellä Vuosi vaihtuu-ohjelmassa täysin nuotin vierestä. Eikä minkäänlaista karismaa. Ihmettelen, että kuka tuollaista fanittaa?? Piti vaihtaa kanavaa siksi aikaa, että tuli OIKEITA laulajia paikalle, kuten Sara Siipola.

Samaa kuuntelin, että melkoisen epävireistä "laulua" oli. Tuo tyttö pitäisi laittaa laulutunneille, on kaukana ammattilaulajista. Ja joku täällä arveli, että häntä jännitti ja sen takia laulu oli niin ala-arvoista... Höphöpö, siinä tapauksessa kannattaisi tosiaan miettiä ihan muuta ammattia. Livenä laulaminenhan on suuri osa ammattilaulajan työtä.

Jospa mirella oli jo ottanut pohjia. Kännissä on varmaan vaikea pysyä nuotissa.
on kyllä erikoista että näin epävireisiä "laulajia" päästetään televisioon asti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo akka osaa edes laulaa. Määkii nytkin tuolla Ykkösellä Vuosi vaihtuu-ohjelmassa täysin nuotin vierestä. Eikä minkäänlaista karismaa. Ihmettelen, että kuka tuollaista fanittaa?? Piti vaihtaa kanavaa siksi aikaa, että tuli OIKEITA laulajia paikalle, kuten Sara Siipola.
Samaa kuuntelin, että melkoisen epävireistä "laulua" oli. Tuo tyttö pitäisi laittaa laulutunneille, on kaukana ammattilaulajista. Ja joku täällä arveli, että häntä jännitti ja sen takia laulu oli niin ala-arvoista... Höphöpö, siinä tapauksessa kannattaisi tosiaan miettiä ihan muuta ammattia. Livenä laulaminenhan on suuri osa ammattilaulajan työtä.
Jospa mirella oli jo ottanut pohjia. Kännissä on varmaan vaikea pysyä nuotissa.
tätä pitää kysyä 60 70 80 90 luvun muusikoilta

Tiedä häntä, mutta kyllä ammattilaiset osaavat laulaa kännissäkin.
Käykäähän äänestämässä Mirella vuoden artistiksi!
https://lomake.supla.fi/emma-gaala-2025-yleisoaanestys/?fbclid=IwY2xjaw…