Kuninkaantammi Helsingissä- hirveä paikka
Olen asunut nyt syksyllä vuoden Kuninkaantammessa ja harmittaa etten uskonut kun luin muiden kokemuksia alueesta, jotka ovat tismalleen samoja kuin omani. Tämä on todella ahdistava ja synkkä alue, pelkkiä kerrostaloja tehty hakatun metsän tilalle. Asunnossani ei toimi kunnolla ilmanvaihto, liesituuletin ei vedä mitään vaikka talo on uusi. Joka puolella on hiekkapölyä, autotkin ovat autohallissa sen peitossa. Alueelle ei ole tulossa mainostettua kauppaa, eikä täällä ole mitään harrastuksia. Lähikoulu on Kannelmäki, jota itse kantsulaiset aika kovin sanoin arvostelevat. Lapset käyvät täältä kuka missäkin koulussa, eli koulun tuoma oman asuinalueen fiilis puuttuu. Varhaisnuorille täällä ei ole mitään, täytyy lähteä Myyrmäkeen tai Kannelmäkeen esim kirjastoon tai nuorisotalolle, tai harrastuksiin. En ole Helsingissä kokenut vastaavaa aluetta muualla, yleensä lähiöissä on jokin fiilis, tämä on tyhjä siltä osin.
Onneksi pääsen 2 kk päästä pois. No käytännössä ei olla täällä asuttu kesällä kun lapset eivät täällä viihdy, olemme olleet isovanhenhemman luona lähellä toisella alueella. Täsmälleen nämä samat kokemukset ovat suurimamlla osalla täällä asuneista, pieni porukka viihtyy uusien talojen ja ulkoilualueiden takia. Veikkaan kuitenkin että jos saisivat mahdollisuuden muuttaa esim. Paloheinään pientaloon, jossa sama metsä on vieressä, eivät miettisi kahta kertaa.
Kommentit (341)
"Miten ihmisten kuvitellaan juurtuvan ja viihtyvän, jos alueella ei ole kauppaa tai mitään paikkaa missä ihmiset kohtaavat toisiaan?"
Markkinataloudessa kaupunki tai valtio eivät perusta kauppoja yhteisöllisin perustein uusille alueille.
Sinne tulee kauppa jos joku kauppaketju katsoo sen kannattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
No niin. Eilen tuli vastaan tämä:
https://anna.fi/lifestyle/koti-ja-sisustus/3-30-300-periaate
Ei ihme että tälläisillä alueilla ei viihdytä. Kaikki puut vedetty alas ja laitettu tilalle kiveä! Se on tyyli täällä Kuninkaantammessa, kivet ja mustikanvarvut. Siitä varmaan se synkkä tunnelma tulee.
Kun ei ole puita ei saa kuulla lintujen laulua. Se on sääli.
Tuli sattumalta vastaan tämä keskustelu niin ajattelin kommentoida jos joku Kuninkaantammeen muuttoa harkitseva sattuu lukemaan.
Itse olen asunut täällä mieheni kanssa reilun vuoden ja kummankin mielestä tämä on kivoin paikka jossa ollaan Helsingissä asuttu. Kokemusta löytyy eri puolilta kaupunkia. Asumisaikana myöskään kukaan samassa taloyhtiössä asuvista ei ole muuttanut pois.
Ehkä lapsiperheiden keskuudessa on enemmän tyytymättömyyttä mutta ainakaan tällaisella etätyöläis/pyöräilijäpariskunnalla ei ole valitettavaa :) onneksi ei annettu ennen muuttoa lukemiemme negatiivisten keskusteluiden pelottaa. Vaikuttaa siltä että se tyytyväisten asukkaiden joukko ei jaksa samalla tavalla kirjoitella asuinalueestaan verkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen harkitsemaan Kuninkaantammen sijaan Honkasuota, joka myös uusi, luonnonläheinen ja arkkitehtuuriltaan värikäs alue Helsingissä, mutta palvelut oikeasti lähietäisyydellä. :)
Ankea sekin on.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla varaa muuttaa esim Kalasatamaan? Niinpä niin.
Karmee paikka se kalasatama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miksi miksi rakennetaan tämmösiä ihmisvankiloita kun samalla rahalla voisi rakentaa jotain todella toimivaa ja uudenlaista? Niin miksi? Älkää vastatko että "raha", koska ei tule kalliimmaksi suunnitella paremmin.
Samaa olen miettinyt täällä asuessani. Kaikki edellytykset olisi ollut rakentaa onnstunut ja viihtyisä alue. Miten ihmisten kuvitellaan juurtuvan ja viihtyvän, jos alueella ei ole kauppaa tai mitään paikkaa missä ihmiset kohtaavat toisiaan? Koulu on 1-4 luokkalaisille alueella ja muut menevät bussilla kouluun 3,5 km matkan. Sekin on erikoista Helsingissä jos mietitään lasten liikkumista. Täällä käydään nukkumassa, ja aina on lähdettävä johonkin jos jotain haluaa tehdä. On kuin maalla asuisi huonot puolet vain siitä, ei hyviä, kuten ok talo, piha, oma rauha. Olen miettinyt, onko tämä jokin sosiaalinen kokeilu josta ei kerrota nyt asukkaille? Alueella ei ole ede
Uudet lähiöt on juuri noita sosiaalisia kokeiluja. Oletko kuullut 15 minuutin kaupungeista jota Agenda 2030 kehoittaa rakentamaan ?
Helsinki on yksi Agenda 2030 -utopian pilottikaupungeista.
Vierailija kirjoitti:
Kuninkaantammessa ei ole mitään vikaa.
Jos te naiset, jotka Kuninkaantammessa asutte, kävisitte brittiläisessä lähiössä joka näyttää ja tuntuu Kuninkaantammelta, niin olisitte kaikki Ai ihanaa, on kyl tosi pittoreski ja idyllinen asuinalue, tällaisessa haluaisin asua.
Sit tuutte Suomeen, ja haukutte vastaavat paikat. Ei hyvää päivää teitä naisia.
M43, ok-maineisen betonilähiön asukki pk-seudun ulkopuolelta
Samaa mieltä. Suomessa puretaan vanhoja hienoja rakennuksia koska modernismi. Samat ihmiset sitten ihastelee ulkomailla vanhoja hienoja rakennuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla varaa muuttaa esim Kalasatamaan? Niinpä niin.
Karmee paikka se kalasatama.
Kalasataman tornitalot on hirveitä. Säälittää jotka omistaa sieltä asunnon kun samassa talossa asuu häirikkö ma muja joiden vuokran maksaa veronmaksajat.
Eikö näihin sovelleta ollenkaan asumistukien ylärajaa ? Vuokrat kun ei ole halvimmasta päästä tuolla .
On Kuninkaantammessa puita. Sehän on ihan Keskuspuiston vieressä. Siinä ne puut huojuu ympärillä.
Mutta mitään muuta siellä ei sitten olekaan. Ja se on onnettoman sivussa kaikesta. Ja talot on uusiksi taloiksi huonokuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää miksi bussin 66 päätepysäkkiä ei ole siirretty Paloheinästä Kuninkaantammeen, ei ole kuin yhden pysäkin päässä. Nyt jos haluaa keskustaan pitää mennä 560 Sexmanesvägenin pysäkille Paloheinään, kävellä 5min toiselle pysäkille, odottaa 10-15min ja sitten vasta pääsee suoraan Stadin ytimeen.
Ehdotusta hsl:lle.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen harkitsemaan Kuninkaantammen sijaan Honkasuota, joka myös uusi, luonnonläheinen ja arkkitehtuuriltaan värikäs alue Helsingissä, mutta palvelut oikeasti lähietäisyydellä. :)
Taas näitä, jotka eivät osaa käyttää verbejä.
Siellähän on se uutisoitu hieno uusi ulkouima-allas Palettilampi. Luulisi kesällä olevan hieno paikka.
Karmeita sumppuja kaikki Stadin uudet alueet. Viimeisen 5-10v. aikana tehty uudisrakentaminen ja kaavoitus on ollut iso virhe, jota tullaan kauhistelemaan joskus parinkymmenen vuoden päästä ja kiroamaan päättäjien ja rakennusliikkeiden ahneutta.
Vierailija kirjoitti:
Siellähän on se uutisoitu hieno uusi ulkouima-allas Palettilampi. Luulisi kesällä olevan hieno paikka.
Enpä nyt tiedä. Sen ympärillä on työmaa-aitoja ja keskeneräistä rakennustyömaata. Eikä se ole kuin yks onneton pien lätäkkö. Saa ties minkä syyhyn jos siinä yrittäis uida.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kyllä 90% trolleja, jotka ei ole Kunkussa käyneetkään. Kyllä pitää olla surullinen elämä ihmisillä. Ite tuun viihtymään vielä pitkään ja ihan lapsiperheenä asutaan. Vai ei lapset viihdy Kuninkaantammessa 😄 hohhoijaa. Menkää takas ylilaudalle trollaamaan.
Siltä vähän vaikuttaa 😄 mutta niinhän se on että ihmiset tykkäävät haukkua vaikkei olisi omakohtaista kokemusta. Totta kai on myös tyytymättömiä asukkaita kaikilla asuinalueilla mutta olisi kyllä tämäkin keskustelu tosi erilainen jos vain alueella asuvat kommentoisivat. Toisaalta saapahan olla täällä rauhassa eikä hinnat nouse pilviin jos niin monilla on negatiivinen käsitys Kunkusta 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse viihdyn Kuninkaantammessa enkä ikimaailmassa haluaisi pientaloon Paloheinään. Nätti mutta toki vielä keskeneräinen alue. Yksi tosi hyvä ravintola ja Myyrmäestä ja Kannelmäestä on helppo woltata kaikkea.
Anteeksi, mutta en usko tätä. Vaurasta ja viehättävää Paloheinää ei voi edes verrata tuohon tylsään ja epätodelliseen Kuninkaantammeen.
Miksi joidenkin on niin vaikea uskoa, että jotkut viihtyvät paremmin kerrostalossa? Ihmiset nyt vaan sattuvat pitämään eri asioista. Olen itse asunut elämäni aikana sekä omakotitalossa, paritalossa että kerrostalossa. Rivari on vielä kokeilematta. Kerrostalossa olen viihtynyt toistaiseksi parhaiten. Alueena kyllä pidän Paloheinästä, mutta pientaloon en minäkään haluaisi muuttaa 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellähän on se uutisoitu hieno uusi ulkouima-allas Palettilampi. Luulisi kesällä olevan hieno paikka.
Enpä nyt tiedä. Sen ympärillä on työmaa-aitoja ja keskeneräistä rakennustyömaata. Eikä se ole kuin yks onneton pien lätäkkö. Saa ties minkä syyhyn jos siinä yrittäis uida.
Aika hyvin jo tänä vuonna vihertää istutukset, ja muutenkin avartaa kyllä aluetta mukavasti kun siitä pääsee suorempaan läpi Keskuspuistoon. Vesihän tuohon about läheisen Vantaan Vetokannaksen uimarannan kokoiseen lampeen tulee Päijänteestä ja vaihtuu sitä kautta.
400 metrin tienpätkää on nyt kaivettu vuoden päivät, tuleekohan ikinä valmista vai onko urakoitsija saanut kaikkien urakoiden äidin vai tekeekö kaupunki tuntihommina, ainakin hintoihinsa tulee?
Suosittelen harkitsemaan Kuninkaantammen sijaan Honkasuota, joka myös uusi, luonnonläheinen ja arkkitehtuuriltaan värikäs alue Helsingissä, mutta palvelut oikeasti lähietäisyydellä. :)