Miten juhlistit omia pyöreitä synttäreitä?

Keittelin kakkukahvit ihan lähimmille eli siskolle perheineen + äidille ja hänen miehelleen + toki omalle perheelle.

Reilun vuoden päästä 5-kymppiset, enkä meinaa sen kummemmin juhlia niitäkään.

En mitenkään.

Työporukalla Särkänniemessä 🎢🎠🤩

Viisikymppiset meni jo, ei kiinnosta syntymäpäivät, ei omat eikä muiden, se että lapsille pidetään ymmärärn, nämä 30, 40 ja 50 kriisit, ihan kun elo jotenkin yhdessä yössä muuttuisi.

Matkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Matkoilla.

Tämä se paras, et vain juhli, ei ihmiset varmaan oven läpi teille tule.

Ilmoitin kavereille, mistä baarista minut löytää, jos haluaa tulla juhlistamaan syntymäpäivääni. Ennen tätä "vastaanottoa" kävin puolison kanssa syömässä. 

Nelikymppisillä järjestettiin parin kaverin kanssa yhteiset bileet "seuraintalolla", bändi ja ruokatarjoilu. Viiskymppisiä ei vietetty, kuuskymppisillä kreikkalaisella saarella kalaravintolassa katseltiin auringonlaskua puolison kanssa. 

En ole muuten, kuin perheen kanssa syöty paremmin, kakku ja kuoharilasi. Ajatus olla isojen juhlien keskipisteenä puistattaa.

Olin itsekseni pienessä hönössä, syrjäisessä tönössä.

Ei juhlia, ei lahjoja. Vietin päivän käyden kampaajalla, vaate- ja sisustustavaraostoksilla, söin ravintolassa ja tarjosin itselleni kahvilassa leivoskahvit.

Vierailija kirjoitti:

Olin itsekseni pienessä hönössä, syrjäisessä tönössä.

Se on upea ratkaisu olla siellä tönössä ja pikku hönössä,siinä on ihmisen elämän suola miettiä syntyjä syviä,sielu lepää ilman häiriöitä ympärillä,kannatan muillekkin lämpimästi.

Vierailija kirjoitti:

Ei juhlia, ei lahjoja. Vietin päivän käyden kampaajalla, vaate- ja sisustustavaraostoksilla, söin ravintolassa ja tarjosin itselleni kahvilassa leivoskahvit.

Vitsi, tämähän olisikin hyvä idea. Tätä voisi vähän jatkojalostaa, ja varata itselle hotelliyön joko omasta kaupungista (staycation) tai jostain muualta ja ottaa sellainen minä-matka 5-kymppispäivälle... Harkintaan.

-2

En mitenkään, mahtoiko edes oma äitini muistaa onnitella. Ei viitsi juhlia mitenkään kun tuntuu sille, että ihmiset on enimmäkseen harmissaan että olen yhä hengissä. Ainakin se pettymys on aina niin vahva jos en johonkin kuole ja sanovat mikä pahan tappaisi.

Tarjosin ravintolaillallisen lähimmille ystäville. 

En mitenkään. Lopetin siihen kun leivoin 50-vuotispäiväkseni Brita-kakun ja silloinen miesystäväni sanoi että olen hullu, vaikka hän oli meistä kahdesta sairaseläkkeellä parantumattoman kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia.

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppiset meni jo, ei kiinnosta syntymäpäivät, ei omat eikä muiden, se että lapsille pidetään ymmärärn, nämä 30, 40 ja 50 kriisit, ihan kun elo jotenkin yhdessä yössä muuttuisi.

Mukava juhlistaa eloa läheisten kesken. Mihin se nyt yhdessä yössä edes pitäisi muuttua? 

Viisikymppisiä en viettänyt mitenkään. Sama tilanne puolison kanssa. 

Olen pienituloinen, mutta olin säästänyt rahaa bändiin ja järjestin ison piknikin puistoon. Vaivatonta ja oikein mukavaa oli!

Viiskymppiset menee samalla kaavalla kuin nelikymppiset meni.

Erona on, että on vähän enemmän rahaa.

Juhlatilana on paikallisen metsästysseuran mökki, sinne mahtunee se kolmisenkymmentä vierasta. En ajattele olevani juhlien keskipiste, vaan haluan että meillä kaikilla on hauska ilta. Ohjelmaa on sekä ostettua että itse kehitettyä, suuri etu on se että oma jälkikasvu osaa soittaa ja viihdyttää illan pimetessä.

Tarjolla on ruokaa, juotavaa, vähän puheitakin ehkä. 

Mutta minä tykkään järjestää juhlia ja kutsua ihmisiä kylään. Ymmärrän, että kaikki ei. Ja jotkut on muutenkin sitä mieltä, että juhlat on jotenkin ikävä tapahtuma, jossa joutuu pysymään hereillä ja sietää ihmisiä pari tuntia. He saavat jäädä kotiin.