Katselen ihaillen kuinka ranskalaisäiti viesti elekielellä sihahtaen syöttötuolitaaperolle lopettamaan väninä. Ja loppui heti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole missään nähnyt tuttia niin isojen lasten suussa kuin Ranskassa.

Sveitsissä myös tutit ovat varsin yleisiä aika isoillakin lapsilla.

Samoin tosi isoja lapsia kuljetetaan rattaissa. Kyllähän tutti ja rattaat ovat periaatteessa toimivia keinoja lasten saamiseksi hiljaisiksi ja riehumattomiksi, ja ehkä noissa maissa sosiaalinen paine ohjaa niihin.

Rattaissa kuljettaminen voi johtua myös siitä että kuljetaan paljon kävellen, ja pienet eivät jaksa kovin pitkään jalkaisin. 

Totta, että vilkasta ja kovapäistä lasta pitää kasvattaa kovemmin, kuin herkemmälle ja ns. helpommalle lapselle riittää pelkkä sanominen. Itselläni on varsin omapäinen ja ehtivä poikaraapero ja vähintään kerran päivässä pitää karjaista, että nyt loppu, pitää jatkuvasti olla askeleita edellä ja ennakoida. Pitää ottaa ihan fyysisesti kiinni, syliin ja kantaa kirkuva ja sätkivä lapsi pois (vähintään kerran päivässä näin, normaalina päivänä useamman kerran). Mikään sanoitus ei auta siinä hetkessä kun pään sisällä salamoi. Väkivaltaa ei olla kyllä tarvittu kertaakaan, vaan ihan se fyysinen puuttuminen (nostaa tai vie lapsen pois, pysäyttää toiminnan) yleensä auttaa karjaisun kera. Ja ennakointi. Sen ohessa, kun poitsu on hieman rauhoittunut ja läsnä, niin pyrin myös sanoittamaan tilanteita, jotta tunne- ja turvataidot kerttyisivät ja kieli kehittyy. Sanoitan ihan niitä omia tunteitanikin. Tänä aamuna tuo vajaa kaksi vuotias taapero tokaisi äiti vihainen, kun komensin tiukasti lasta olemaan paikallaan, kun vaippa oli täynnä kakkaa ja se oli valunut yökkäriin molemmilta puolilta. Poika sätkyi ja väänteli vaipanvaihtoelustalla, joten kakka levisi jalkapohjiin ja reisiin, läpi jalkojen oikeastaan :D. Uskoi kyllä tällä kertaa hyvin, kun tajusi äänensävystä ja kaikesta että nyt on tosi kyseessä. 10 minsan päästä siivouksesta selitin, että äiti ei ollut vihainen, vaan äiti oli ollut hämmästynyt ja järkyttynyt kakan määrästä ja äiti ei halunnut, että kakka leviää kaikkialle. Lapsi osaa puhua jo useamman lauseen lauseita, ei välttämättä kaikkea tuosta selostuksestani ymmärtänyt, mutta siinä se ymmärrys karttuu, kun asioita sanoittaa. Ja pikkuhiljaa tulee niitä tunnetaitoja, osaa eroittaa eri tunteita itsessä ja toisissa mikä auttaa itsesäätelyn kanssa.

Olen laittanut merkille, että nykyajan Suomessa lapsille lässytetään. Ei kielletä mitään, lässytetään vaan. Ei komenneta. Kaikki on sallittua. Sen kyllä näkee kun katselee ympärilleen, näen joka päivä erittäin huonosti käyttäytyviä ihmisiä, ovat ilmeisesti saaneet lässytys kasvatuksen. Ulkomailla näkee paljon paremmin käyttäytyviä ihmisiä kuin Suomessa. Suomi on takapajula ja metsäläiskansa. 

Vierailija kirjoitti:

Totta, että vilkasta ja kovapäistä lasta pitää kasvattaa kovemmin, kuin herkemmälle ja ns. helpommalle lapselle riittää pelkkä sanominen. Itselläni on varsin omapäinen ja ehtivä poikaraapero ja vähintään kerran päivässä pitää karjaista, että nyt loppu, pitää jatkuvasti olla askeleita edellä ja ennakoida. Pitää ottaa ihan fyysisesti kiinni, syliin ja kantaa kirkuva ja sätkivä lapsi pois (vähintään kerran päivässä näin, normaalina päivänä useamman kerran). Mikään sanoitus ei auta siinä hetkessä kun pään sisällä salamoi. Väkivaltaa ei olla kyllä tarvittu kertaakaan, vaan ihan se fyysinen puuttuminen (nostaa tai vie lapsen pois, pysäyttää toiminnan) yleensä auttaa karjaisun kera. Ja ennakointi. Sen ohessa, kun poitsu on hieman rauhoittunut ja läsnä, niin pyrin myös sanoittamaan tilanteita, jotta tunne- ja turvataidot kerttyisivät ja kieli kehittyy. Sanoitan ihan niitä omia tunteitanikin. Tänä aamuna tuo vajaa kaksi vuotias taape

Miksi pitää karjaista, jos lapsi ymmärtää jo noinkin paljon puhetta? Ja miksi pitää odottaa kymmenen minuuttia, miksi ei voisi heti vastata lapselle, että ei, minä en nyt ole vihainen.

Vai kenen tunteita tässä sanoitetaan?

Tiedän, joka tilanteessa ei aina voi olla lehmänhermo, mutta usein temperamentti periytyy, ja ainakin käytös opitaan mallista. Eli rauhallisia lapsia saa olemalla rauhallinen.

-lapsi rakas, onko sulla huono olo? Mennäänkö ulos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuillasta ravintolassa syömässä. Isä ulkomaalainen ( ranskaa tuntui puhuvan) , äiti suomalainen. Syöttötuolissa oleva lapsi alkoi kitisemään, isä oitis  nappasi lapsen kainaloonsa  ja vei ulos. Äiti jäi istumaan paikalleen ja alkoi napsia miehenkin lautaselta ruokaa.  Isä ja lapsi tulivat ja ruokailu jatkui.  Sama toistui uudestaan, lapsi kitisi ja isä heti reagoi vieden lapsen pois.  Sitten eivät tulleetkaan enää takaisin. Arvostan a) ettei lapselle laitettu padia nenän eteen viihdyttämään b) ei annettu häiritä kitinällään muita asiakkaita

Eli taaperoa ei saa hiljaiseksi, vaikka täällä väitetään, että on kasvatuksesta kiinni. Kun pikkuinen on väsynyt, nälkäinen tai kyllästynyt, hän kitisee. Se on pienen tapa kommunikoida.

 

Ja kun se kitisee, se viedään pois häiritsemästä muita, kuten lainaamassasi esimerkissä. Sillä tavalla lapsi oppii pikkuhiljaa, ettei julkisella paikalla sovi mekastaa.

Juuri näin itse kaupassa ukrainalaisen äidin, joka hiljensi tenavansa aivan samoin kuin ap:n näkemä ranskalainen. Heti, kun muksulla alkoi ääni nousta, äiti sähähti kuin vihainen kissa "tst" ja ipana hiljeni. Vähän isompi lapsi jo, mutta alle kouluikäinen kuitenkin ja poika, jos sillä on jotain väliä.

Eikä todellakaan ollut lainkaan pelokkaan oloinen lapsi, vaan oikein iloinen ja onnellisen oloinen. Hälle vain oli vaivauduttu opettamaan käytöstavat ja kun ne meinasi unohtua, asiasta muistutettiin. Ja kaikilla, lapsi mukaanlukien, oli mukavampi kauppareissu.

Onko ap:lla tähän ranskalaisäitiin liittyvä video tms.? 

Ihania ihmisiä olette! Oikein ihailette kun näette ranskalaisten tai ukrainalaisten äitien tiuskivan, sihisevän, ehkä läpsivänkin lapsiaan. Mutta sitten jos suomalainen äiti huomioi lastaan ja juttelee tälle nätisti, joudutte primitiiviraivon valtaan. 

Olisi Freudilla ehkä hieman sanottavaa. Jatkakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos syöttötuolissa oleva taapero lopettaa natinan pelkän eleen perusteella, jotain on kasvatuksessa todella pahasti pielessä.

Joku kasvatuksessa on mennyt aivan nappiin. Kyllä pienenkin lapsen on tajuttava miten käyttäydytään! Siksihän niitä kasvatetaan.

Eipä  taaperolta eli 1-2-vuotiaalta voi sellaista tai jonkin käyttätymissääntöjen "tajuamista" vielä vaatia. Pikemminkin hyvä, jos tajuaa ilmaista itseään vaikka sitten väninällä, koska eihän tuon ikäinen osaa edes puhua vielä. Se väninä on viesti hoitajalle.