Työmotivaatio on täysin poissa

EVierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työilmapiiri vaikuttaa paljon työn imuun.

Samoin töiden epätasainen jakautuminen. Tärkeää on tiedostaa työnkuvan tehtävät. Motivaatiota syö, jos pitäisi keretä paikkailemaan työkaverin hommatkin omien ohessa. Stressi siitä tulee ja stressistä oheisoireet.

Se ole ole sinun ongelmasi jos SINÄ et ehdi. Työ tulee jakautumaan epätasaisesti hamaan tappii asti jos joku aina paikkaa...

Jatkossa en paikkaakkaan. Jääköön tekemättä ja kiukkuakoon se, jonka töitä en jatkossa tee. Olen yhtä itsekäs nyt kuin muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työilmapiiri vaikuttaa paljon työn imuun.

Samoin töiden epätasainen jakautuminen. Tärkeää on tiedostaa työnkuvan tehtävät. Motivaatiota syö, jos pitäisi keretä paikkailemaan työkaverin hommatkin omien ohessa. Stressi siitä tulee ja stressistä oheisoireet.

Tunnistan tämän. Tilanteet voi kuitenkin olla haastavia etenkin jos tiimissä erityisosaaminen on keskittynyt harvoille. Ja jos yksi osaajista esimerkiksi uupuu, niin että tekee työnsä mutta erityisosaaminen ontuu uupumisen vuoksi ja suoritus ei ole sillä tasolla millä pitäisi- se uupumus tavallaan valuu eteenpäin kun erityisosaamista vaativat työt keskittyy vähemmälle joukolle työntekijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. En tiedä auttaako työpaikan vaihto. Jotain on tapahtunut kun nuoremmat sukupolvet kun ovat tulleet työelämään ja maailma on muuttunut. Enää ei arvosteta osaamista, eikä palveluita saa enää joka paikasta suomeksi. Surullista.

Nuorempi saapumiserä on oivaltanut sen, että sitä työpaikkaa pitää vaihtaa riittävän usein ettei ns pääse leipiintymään. 

Minä en jaksanut enää. Nyt teen 6 tunnin päivää. Työnantaja ei ensin tähän suostunut, mutta mun jatkuvat sairauslomat sai hänet tajuamaan että parempi kun teen 6 tunnin päivää kuin että olen sairaslomalla. 

Työkulttuuri on muuttunut. Ennen tehtiin huolella laatua. Työnantaja halusi tekijöiden sitoutuvan työpaikkaan, jotta olisi syvällistä osaamista, joten työntekijään panostettiin. Nyt halutaan tehokkuutta. Laadusta tai osaamisesta ei niin väliä. Parempi jos väki vaihtuu, ei tarvitse maksaa niin paljoa palkkaa. Varsinaisen työn ohelle on tullut, kaikkea muka tärkeää palaveria ja koulutusta. Minun henkilökohtaisesti on vaikea sopeutua tähän nykyiseen. Olen tottunut tekemään työni hyvin, mutta harmittaa kun tuntuu että se on pomon mielestä täysin turhaa. 

Mä taas siirryin puhtaasti keikkatyöhön. Ja olen työpaikalla se ammattikuntani ainoa, joka ei ole rättiväsynyt, koko ajan vihainen tai fyysisesti rikki. Eipä silti, muistan kyllä mitä se kokopäiväraadanta oli. Ei koskaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Miten on vain työt jos on harrastuksiakin? Haluaisitko jostain harrastuksesta työn? Se voi olla järkevin vaihtoehto vaikka tuntuisi kaukaiselta.

Tyyliin harrastat tanssia: haluatko työskennellä tanssikoulussa tai esiintymispaikassa? Vanhana haastavaa mutta jos olet koko ikäsi tehnyt, mieti onnistuisiko. Jos ei, etkö sentään saa omasta työstä palkkaa?

Voitko vähentää nykyisiä työtunteja?

Unelma olisi tietysti saada harrastuksesta työ mutta yli 40v hieman epätodennäköistä. Harrastukset on kuitenkin sellaisia joissa ei muutenkaan työvoimapulaa ole (taide ja käsityöt ja liikunta) enkä näe miten se voisi olla mahdollista että yhtäkkiä vetäisin jotain taidepiiriä ja siitä maksettaisiin. Tunteja en pysty vähentämään. Lapset on jo liian isoja että saisin 6h työpäivän ja ei tosiaan onnistu omassa työssä muuten. Olen harkinnut vähemmän vaativaa työtä mutta ongelma on se että ei niitäkään oikein ole. Kaikki työ on vaativaa. Olen ihan alimman tason asiantuntija en mikään huippuosaaja. Ja itse työ ei ole vaikeaa. Vaikeaa on uhrata elämästä niin monta tuntia työlle. En ehdi palautua tai irrottautua töistä. Vinkkejä otetaan vastaan, mitä kannattaisi kokeilla että palautuminen nopeutuisi .

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämään on vaivihkaa ja vähän kerrallaan hiipinyt kaikenlaista aivan jonninjoutavaa kuormittavaa sälää. Ylhäältä tulee määräystä ja lisäystä kaiken aikaa.

On perustettu kaikenlaista olematonta  työryhmää, jonka kokouksiin sitten juokset omien työtehtävien kustannuksella. Työryhmäkokouksen jälkeen juokset pää kolmantena jalkana varsinaisten työsi pariin, josta juuri repäistiin pari tehokasta työtuntia. Yrität saada omat velvollisuutesi tehtyä, mutta ylitöiksi menee. Väsyneenä teet pari virhettä, joita sitten ihmetellään toisessa työryhmässä. Raahaudut kotiin väsymyksestä puolikuolleena, etkä jaksa muuta kuin tipahtaa sohvalle. 

Tätäkö tässä haluttiin?

Että mua vit ut taa tämä nykyinen työkulttuuri. 

Just näin. Mietin juuri että mitä mä olen oikeastaan tehnyt tällä viikolla, ihan muutama sellaisen hyvinkin tärkeä ja ajatusta / tekemistä vaativa. Muut työt on sähköposteihin vastaaminen, jonniin joutavissa kokouksissa istuminen jossa hirvittävän hidastempoisesti jaaritellaan samaa asiaa ees taas. Kuuntelin juuri teamsilla erästä perehdytystä / tiedotusluontoinen asia ja surffailen netissä (etäpäivä). Tuntuu että firman sisällä saisimme kulumana 8 h päivässä vaikkei meillä olisi ollenkaan asiakkaita joille meidän kuuluu tehdä työtä ja kehittää toimintaa. A tekee B:lle ja C:lle exelin johon täytetään kolmesta muusta dokumentista tietoja, sitten on siitä koontipalaveri ja koska se ei etene niin 2 kk päästä muistellana että mistäs lähdetiin liikkeelle ja täydennetään koontia, sitten palaveerataan organisaatiossa 2 muun osaston kanssa ja pistetään koko homma jäihin. On one to one keskustelua, tiimipalaveria, päällikköpalaveria, monen palvelun kehityspalaveria ja työryhmää, on järjestelmäkoulutuksia ja ties mitä kokousta kokouksen vuoksi. 

Tämä nykyinen ei ole ainoa firma työurallani jossa mentiin tähän sisäiseen erinomaisuuteen ja siihen etät on muka hienoa ja nykyaikaista juosta läppäri kainalossa neukkarista toiseen muka kiireisenä ja tärkeänä. Edellisessä oli ihan sama moodi, tehtiin töitä toisillemme. Toki kaikki ei ole tarpeetonta, mutta järkevällä suunittelulla, nykyaikaisilla järjestelmillä  ja napakalla johtamisella ja viestinnällä palavereja ja kaiken saatanan raportointia voisi vähentää puolella.

Mun ja useamman kollegankin työmotivaation puute näkyy varmasti pomolle siinä että me ollaan turhaantuneita. Me valitetaan, nostetaan esille negatiivisia asioita ja jankutetaan samoista asioista vähän turhankin kärkkäästi.  Tai osa meistä. Yksi on sellainen joka ei sano koskaan mitään mihinkään, muuta kun kertoa omia ja läheistensä sairauskertomuksia seikkaperäisesti (ketään ei kiinnosta eikä me edes haluttais niitä kuula).

Mä pelkään että millon mulla tulee suusta ulos jotain sellaista mistä joudun edesvastuuseen kun olen niin kypsä tähän vaatimattomaan työhön jossa ei ole juuri mitään hasatetta eikä tää kiinnosta ylipäätäänkään yhtään, toimimattomaan vanhanaikaiseen firmana ja sen typeriin johtajiin jotka ei sano koskaan mitään, ei johdeta ei viedä asioita eteenpäin ja maaliin, vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee ja toisinpäin. Firma on täynnä täällä iät ja ajat olleita joilla ei ole mitään näkemystä muusta, mitään kehitysideoita ei saa läpi, aina vana joku loukkaantuu ja astutaan jonkun varpaille. Ihan ku täällä nää vanhat pierut omistas tän firman. Osaamine non osalla jossain 2000 luvun alkupuolella, ihan hävettää välillä miten alkeellista tämä on edelliseen työnantajaani nähden. No palkka juoksee joka kk.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. En tiedä auttaako työpaikan vaihto. Jotain on tapahtunut kun nuoremmat sukupolvet kun ovat tulleet työelämään ja maailma on muuttunut. Enää ei arvosteta osaamista, eikä palveluita saa enää joka paikasta suomeksi. Surullista.

Miten se nuorten vika on??

valtion ja kuntien suojatyöläiset aivan pöyristyneet  tarvitseeko minun tehdä en koskaan ennenkään ole joutunut tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kiva ei tullutkaan ilman todellista vastuuta?

Jaxuhali!

Kukaan työssäkäyvä ei v-ttuile toiselle työssäkäyvälle noin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksanut enää. Nyt teen 6 tunnin päivää. Työnantaja ei ensin tähän suostunut, mutta mun jatkuvat sairauslomat sai hänet tajuamaan että parempi kun teen 6 tunnin päivää kuin että olen sairaslomalla. 

En ole ikinä saikuttanut mutta halusin 6h:n päivän, olen tyytyväinen. Työni on monotonista ja nyt sitä on vähemmän, oikeastaan puistattaa ne entiset työmäärät joissain työkohteissa. 

Kun teet sitä tiettyä rutiinia turrut siihen mutta onneksi älysin miten kaikki aika pyörii järjettömän työn ympärillä. Nyt ei enää pyöri. Ikääkin jo on eikä raha ole itseisarvo. Näin on ihan hyvä.

Vaihda alaa. Mulla homehtui aivot toimistossa istumiseen ja tietokoneen tuijottamiseen. Opiskelin fyysiseen, monipuoliseen työhön. Nyt on mulle sopiv ammatti, paitsi että työttömyys vaivaa...

Oon laskeskellut työajan seurannasta, että varsinaiseen työntekoon mulla menee keskimäärin 4,5h per pv per viikko kuukaudessa työaikaa, muutoin istun palavereissa tai perehdytän.

Ja just naureskelin kun on tulossa yksi ei-töihinliittyvä koulus, JOHON PITÄÄ KÄYDÄ ERILLINEN koulutus. Alkaa mennä kyllä naurettavaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. En tiedä auttaako työpaikan vaihto. Jotain on tapahtunut kun nuoremmat sukupolvet kun ovat tulleet työelämään ja maailma on muuttunut. Enää ei arvosteta osaamista, eikä palveluita saa enää joka paikasta suomeksi. Surullista.

Nuorempi saapumiserä on oivaltanut sen, että sitä työpaikkaa pitää vaihtaa riittävän usein ettei ns pääse leipiintymään. 

Monella alalla katsotaan vaan hyvällä sitä että olet samassa kohteessa pidempään, useita vuosia, jaoma kokemuskin sanoo että tuossa on paljon hyvää, liittyy kiintymiseen ja työpaikan ihmissuhteisiin. Toisaalta jos työpaikalla on yksikin marttyyri/ikävä arvostelijatyyppi tuosta jatkuvuudesta voi tulla tervan juontia sen takia.

Voin sanoa että oikeastaan joka ikisessä työkohteessa on ollut joku ikävä ihminen ja nykyään en jaksa enää ymmärtää näitä enää yhtään. Kehottaisin muitakin samaan. Tarkoitan siis sellaista käytöstä missä joku asettuu toisen/toiten yläpuolelle. Mikään työstressi ei oikeuta toistuvaa paskaa käytöstä, joka syö muiden mielialaa. Saikulle suosiolla ja miettimään toista paikkaa tai toista alaa.

Luovuin kokopäivätyöstä. Teen keikkaa, juuri sen verran kuin on pakko. En tuhlaa enkä kuluta ylimääräistä, olen todella onnellinen. Monet kokopäivätöissä olevat kyselevät minulta, koska aion taas siirtyä kokopäivätöihin. Onneksi nyt on huono työtilanne, niin voi vedota siihen, vaikka oikea vastaus on, en enää ikinä! Tämä on niin ihanaa. Välillä näen unia vanhasta työpaikastani, että olisin palannut sinne. Unessa koen hyvin todenmukaisesti sen, millaista se oli. Liian stressaavaa, työ imi minusta kaiken elämänilon, tuntui kuin ainoa elämäni valuisi hukkaan. Sitten aamulla herään onnellisena, se olikin vain unta. Töitä on enää 1-3 päivää viikossa.

Nää viestit on niin asian ytimessä! Just tuollaista joutavaa p*skaa on omakin työni. Sielua raastaa kuluttaa ainutkertainen elämänsä tällaiseen turhuuteen. Ihmisen pitäisi saada käyttää aikansa ja osaamisensa oman yhteisönsä elämän parantamiseen, mutta sen sijaan aivan liian moni meistä joutuu sietämään tätä merkityksetöntä puuhastelua. Koko systeemi on rikki.

Itselläkin on ajoittain motivaatio kovasti miinuksella. En tiedä alanko tässä ns.leipääntyä töihin vai mikä on. Yks muutos on se, että en enää puhu töissä niin paljoa kuin aiemmin.

Olen töissä hyvinvointialueella ja nykyään ihmisten hoitamisen sijaan täytetään excell taulukoita, tilastoidaan ja raportoidaan. Asiakastyölle jää liian vähän aikaa koska on kehitetty niin monimutkainen järjestelmä ja jatkuvasti pommitetaan uusilla ohjeistuksilla joihin ei ehdi perehtyä.