hätäsektion jälkeen alatiesynnytys??
Itselleni tehtiin hätäsektio 11/04 alatiesynnytyksen päättyessä istukan irtoamiseen. Kaikki meni loppujen lopuksi hyvin, vauva selvisi hyvin ja sai hyvät pisteet samoin minä ainakin fyysisesti.
Nyt odotellaan toista ja eka kerta neuvolassa on takana, kehoittikin hyvissä ajoin ottamaan yhteyttä pelkopolille. Pelottaa aivan vietävästi, jos uudelleen käy niin. Pahinta kai siinä on se katkeroituminen ja epäonnistumisen tunne synnyttäjänä, kun itselläni on ystäväpiiriin syntynyt paljon lähiaikoina vauvoja ja tuntuu että kaikilla se oli niin mahtava ja upea kokemus...minua jotenkin vähätellään...
Mutta miten olette hätäsektiolla synnyttäneet selvinneet peloista ja seuraavista synnytyksistä??
Kai se aika harvinaista on, että toinen kerta päättyy samoin TAAS hätäsektioon...täytyy vaan uskoa niin :)
kiitos
Mulla eka kans meni hätäsektioksi (06/02). Synnytys ei kunnolla edes ehtinyt käynnistyä, kun vauvan sydän äänet romahti ja sitten juostiin leikkuriin. Vauva kolme päivää keskolas hengityksen taki, mut nyt terve ja reipas mukula.
Toista kun odotin (syntyi 01/06) niin passittivat kans pelkopolille. Oli tosi hyvä käydä asiat läpi. Pää kyllä tajuaa miksi näin tehtiin, mut tunteet on asia erikseen. Synnytystapa-arvios lääkäri meinas, että 75% sektio äideistä synnyttää seuraavan alakautta ja mekein lupas että mäkin synnytän alakautta.
Synnytys käynnistyi supistuksilla ja kolme päivää olin kotona (ei kauheen kipeitä supistuksia) ja kolme sairaalas. Sitte ne päätti käynnistää vaikka oli se leikkaus takana. Aamulla cytotek ja päivän mittaan supistukset lisäänty ja voimistu. Ensin olin ammees mut se ei auttanu ja sitte salis vedin ilokaasua kaksinkäsin. Epiduraali laitettiin ja siihen loppu kivut. Hervoton tärinä vaan oli hetki aikaa. Kätilö seuraili vauvan tilannetta ja lääkärikin kävi aina välillä. Sitte ne rupes seisoskeleen siinä monitorin ääres hiljasina pitkiä aikoja. Lopuksi lääkäri meinas, että otetaan mikroverinäyte vauvan päästä. Siinä sitte näky että hapetus ei ollu ihan hyvä ja käsky kävi kiireelliseen sektioon. Siinä vaihees mä repesin (hermot meni). En halunnu toista samanlaista kokemusta. Mies yritti lohduttaa ja kätilö sano, että nyt mennään kävellen. Leikkuris ne meinas, että mä saan olla hereillä. Siihen mä vaan, että luuletteko te että on kiva maata hereillä, kun te ronkitte mun mahaa!! Sali henkilökunta oli tosi kivoja. Pään vieres oli hoitaja kokoajan ja jutteli. Mahas tuntu (ei sattunu) oudolta kun ne kaivo sitä vauvaa ulos. Heti ne sen näytti ja sit vei tutkittavaksi. Tälläkertaa isä sai pestä vauvan (edellinen meni suoraan keskolaan). Mut kursittiin kasaan ja kärrättiin takas synnytyssaliin ja sain vauvan viereen. Siitä sitte parin tunnin päästä osastolle ja vauva hoitajille. Meni taas parituntia ja hoitajat tuli näyttään vauvaa ja meina, että se menee keskolaan, kun hengitys on vaikeeta. Moikkasin vauvan ja jatkoin unia, kello 5 aamuyöstä. Seuraavana päivänä selvis että vauvalla oli ollu ilmarinta eli ilmaa keuhkopussissa kehkojen ympärillä, mut se saatiin pois ja nyt kauhee kaahari koko tenava (1 vee).
En tiä auttoko tää sua yhtään ja asiaa tuli vähä asian vierestäkin, mut tää oli mun kokemus. Tosi vaikeeta on ollu henkisesti toinenkin ei-suunniteltu sektio kestää. Se, että tuntee ittensä epäonnistuneeksi naisena ja synnyttäjänä on ehkä se päällimmäinen tunne, mut nykyään sitä ei enää aktiivisesti ajattele. Tälläkin palstalla on ollu puhetta siitä, että kahdenkin sektion jälkeen voi synnyttää alakautta. Mullekin lääkäri melkein suoraan sanoi, että synnytät alakautta, mut asiat ei menny ihan niin.
Lähde reippain mielin synnyttämään alakautta jos sitä suositellaan, mut maailma ei kaadu siihen jos tulee toinen sektio. Eipähän alapää repee ;-)
Nimim. Vuosi -sitten -itkin -' epäonnistumistani' -tällä -palstalla