Loukkaantuneet appivanhemmat?

Eli ette pärjää rahoillanne ettekä ilman apua?

Aina kun valitsee itselleen puolisoa niin pitää miettiä, onko myös hänen perheensä sellainen, jonka kanssa pärjää. Ei kannata tehdä lapsia sellaisen ihmisen kanssa, jonka perheen kanssa ei tule toimeen eikä asioita saa sovittua. Siitä seuraa juuri tämmöistä puolin toisin loukkaantumista ja typerää tappelua.

Ei kannata laskea heidän varaan mitään. Teidän pitää pärjätä itse, aikuisia olette. Hyvin se menee.

Itse yrittäisin vielä korjata välit että lapsilla olisi jonkinlainen suhde isovanhempiinsa, vaikka sitten apua ei niin olisikaan. Mut uskon et se suhde isovanhempiin on kuitenkin tosi tärkeä. Mulla itsellä ei ollut lapsena isovanhempia elämässä koska olivat välirikossa vanhempieni kanssa, joten nyt oon itse tehnyt kaikkeni et mun lapsilla on välit isovanhempiinsa. Välillä se vaatii vähän joustoa puoleen ja toiseen, mut on sen arvoista. 

Vierailija kirjoitti:

No kyllä sitä varataan koko vuorokausi jos näin sovitaan!

 

Ihanaa olisi jis voisi hyvässä hengessä keskustella heidän kanssaan mutta kun kaikesta suututaan! Ihan vaan jos kysyy että Hei lupasit ostaa ne tossut niin oletko lähettänyt ne jo niin ihan tästäkin suututaan ja mitään tossuja ei ole edes ostettu.

 

Ap

Etkö huomaa kuinka töykeästi ja arvostelevaan tyyliin asennoidut ja esität asian? En minäkään tykkkäisi. Samassa lauseessa vaatimus, moite ja kehoitus. Suosittelen ystävällisempää ja kunnioittavampaa asennetta ja lähestymistapaa. Etenkin jos kohteena on ihminen joka etsii, hankkii, maksaa ja lähettää sinulle pyytämäsi tavaran. 

Joku kirjoitti ettei pesseet käsiään kun ulkovessa...hyh, mullakin mökillä ulkovessa, aina pesen kädet.

Vierailija kirjoitti:

Olitko sinä vessassa heidän kanssaan?

Kannattaisi tosiaan miettiä, mitä keksii päästään, kun tarinoi.

Mun miehen vanhemmat menehtyivät suhteellisen nuorina ja omista vanhemmista ei oikein tukiverkoksi ole koskaan ollut.

Tämä on opettanut, että on helpompi hoitaa asiat ja perheensä itse ja miehen kanssa yhdessä, kuin haikailla tukiverkon perään. Äitini haluaisi auttaa, mutta siitä avusta tulee vain lisätyötä itselle, joten on parempi ettei päästä edes yrittämään auttamista.

Isommat projektit on lasten ollessa pieniä tehty niin, että toinen hoitaa lapsia ja toinen hoitaa projektia ja välillä vaihdetaan. Lapsia voi myös totuttaa olemaan kaikessa mukana ikätasonsa mukaan. Vaatii kylläkin sen, että mies on samalla aaltopituudella siitä, mitä milloinkin on meneillään. Onneksi yleensä on ollut näin.

Nyt lapset ovat jo lukiossa, joten siinä mielessä jo helpottaa. Aikanaan kylläkin olemme remontoineet, muuttaneet parikin kertaa, molemmat ovat tehneet vuorotyötä ja ihan tavallisia arjen tapahtumia on tullut vastaan. 

Omaa aikaakin olemme molemmat saaneet, kun on sovittu, että kumpikin vuorollaan. Yhteinen aika taas hoidettiin lasten nukkuessa. 

Tosiaan, näin ollut helpompi, keskittyy siihen, mikä on realistista ja itse toteutettavissa. Tukiverkoista ehkä puhutaan liikaa, kaikilla ei ole, eikä ehkä tule, vaikka kuinka pitäisi olla. Vie hirveästi aikaa ja energiaa murehtia asiaa, jolle ei kauheasti mitään voi.

Ystävät ja naapuritkin elivät tuolloin ruuhkavuosiaan, nähtiin perheenä ja joskus vain ehdittiin huikata aidan yli tai lähettää viestiä, että miten menee. Se oli vertaistukea ja ystävyyttä, tosi tärkeää sellaisenaan. Kenelläkään tuskin olisi ollut aikaa tai voimia juuri muuhun.

Monia asioita pystyy sanomaan joko törkeästi tai ystävällisesti.

Jos he tekevät liian monet asiat teidän mielestänne väärin, älkää turvautuko heihin.

Olette nuoria ja vahvoja, kyllä te kotinne siivotuksi saatte ilman, että appi ja anoppi tulevat sen vuoksi vauvaa vahtimaan pitkän matkan päästä.

Käykää itse heillä kyläilemässä ja passauttakaa itseänne heillä mieluummin.  

Jos anoppi suuttuu herkästi, niin antaa suuttua.  Jotkut osaa jopa nauraa sille, ei se niin vakavaa ole.  Kyllä se anoppi siitä leppyy aikanaan.  

Tuohon tilanteeseen sanoisin, että olisitte laittaneet vauvan vaunuihin ja sanoneet isovanhemmille, että no niin, nyt voitte lähteä kävelylle ja neuvoneet, missä on puisto jossa voi istuskella sen aikaa kun vauva nukkuu, tai voitte mennä kahvilaan.  Parin tunnin päästä tulkaa ja keitellään kahvit, ja asunto on siivottu!

Iloisesti ja ystävällisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä sitä varataan koko vuorokausi jos näin sovitaan!

 

Ihanaa olisi jis voisi hyvässä hengessä keskustella heidän kanssaan mutta kun kaikesta suututaan! Ihan vaan jos kysyy että Hei lupasit ostaa ne tossut niin oletko lähettänyt ne jo niin ihan tästäkin suututaan ja mitään tossuja ei ole edes ostettu.

Ap

Etkö huomaa kuinka töykeästi ja arvostelevaan tyyliin asennoidut ja esität asian? En minäkään tykkkäisi. Samassa lauseessa vaatimus, moite ja kehoitus. Suosittelen ystävällisempää ja kunnioittavampaa asennetta ja lähestymistapaa. Etenkin jos kohteena on ihminen joka etsii, hankkii, maksaa ja lähettää sinulle pyytämäsi tavaran. 

eihän se ole vaatimus, jos kysyy luvattujen tossujen perään. Kun oletettavasti lapsi ne tossut tarvitsee, ja tunnetusti postilla kestää. Ei tuosta syytöstä saa tulkittua kuin joku, joka lupailee, mutta ei meinaakaan toteuttaa lupaustaan.  Miten asia pitäisi ottaa puheeksi? Montako lupausta se mummeli saa rikkoa?

Meillä oli vastaava tilanne, mutta eri tuote. Mummo lupasi hankkia. Ei näkynyt, lupaili aina vaan hankkia. Kun kyse oli tarpeellisesta tavarasta, kävin lopulta hakemassa itse kaupasta. Kun mummo tämän havaitsi, niin vielä saman päivän aikana kävi tekemässä hankinnan. Sitten oli kaksi samaa tuotetta, ja jostain syystä se oli mun vika. En käsitä, miksi se ostolupaus piti täyttää vasta siinä vaiheessa, kun mummo tiesi että on kahden viikon odottelun jälkeen hankittu itse. Ja miksi ylipäätään luvata mitään, jos ei edes ole aikomusta ostaa mistä on sovittu. Mitta olipas taas hyvä syy esittää marttyyriä.

Tuo mummo saa mun puolesta olla ihan niin loukkaantunut kuin haluaa. Itsepä on soppansa keittänyt.

Ehkä eivät ymmärtäneet omaa jaksamista kun lupasivat auttaa. Enkä nyt ymmärrä miten kukaan kehtaa edes möykätä isovanhemmille siitä etteivät hoida lapsenlapsia, se on vanhempien tehtävä ei isovanhempien. Missä sinun vanhemmat kun taas appivanhemmat on niitä pahiksia ? 

Ovatko he alkoholisteja vai kehitysvammaisia, kun eivät pese käsiään vessareissullansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko niitä äitejä, jotka fokusoivat kaiken lapseen ja olettavan maailman pyörivän vain heidän ehdoillaan? Se jo ihmetyttää, että mistä sinä tiedät pesevätkö appivanhemmat kätensä? Mitäs, jos he ovat säästeliäitä veden käyttäjiä ja liruttavat vettä hanasta niin ettei se kuulu sinulle asti? Sellaisiakin ihmisiä on.

Säästeliäs vedenkäyttäjä, eli ei pese käsiään kunnolla.

Etkö osaa ilman lutraamista käsiä pestä ? Ensin vähän saippuaa pikkuisen vettä, hana kiinni ja hierotaan saippua kunnolla käsiin, sitten hana auki ja huuhdellaan enimmät saippuat. Saippua on se mikä puhdistaa ei pelkkä vesi. Viimeisin vatsatauti oli 20 vuotta sitten, eli minä ilmeisesti osaan pestä käteni vaikken lutraa vettä 

Vierailija kirjoitti:

No kyllä sitä varataan koko vuorokausi jos näin sovitaan!

 

Ihanaa olisi jis voisi hyvässä hengessä keskustella heidän kanssaan mutta kun kaikesta suututaan! Ihan vaan jos kysyy että Hei lupasit ostaa ne tossut niin oletko lähettänyt ne jo niin ihan tästäkin suututaan ja mitään tossuja ei ole edes ostettu.

 

Ap

Osta itse ne tossut. Ei käynyt mielessäkään että isovanhemmat mitään ostaisivat, anoppi osti vaatteita ja kenkiä aina väärän kokoisia, minun vanhemmat osti leluja 

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen. Hae lähestymiskuelto. Palkkaa mieleistäsi apua.

Lähestymiskielto ihmisille, jotka eivät halua edes olla tekemisissä kanssasi? 

Vierailija kirjoitti:

Mun miehen vanhemmat menehtyivät suhteellisen nuorina ja omista vanhemmista ei oikein tukiverkoksi ole koskaan ollut.

Tämä on opettanut, että on helpompi hoitaa asiat ja perheensä itse ja miehen kanssa yhdessä, kuin haikailla tukiverkon perään. Äitini haluaisi auttaa, mutta siitä avusta tulee vain lisätyötä itselle, joten on parempi ettei päästä edes yrittämään auttamista.

Isommat projektit on lasten ollessa pieniä tehty niin, että toinen hoitaa lapsia ja toinen hoitaa projektia ja välillä vaihdetaan. Lapsia voi myös totuttaa olemaan kaikessa mukana ikätasonsa mukaan. Vaatii kylläkin sen, että mies on samalla aaltopituudella siitä, mitä milloinkin on meneillään. Onneksi yleensä on ollut näin.

Nyt lapset ovat jo lukiossa, joten siinä mielessä jo helpottaa. Aikanaan kylläkin olemme remontoineet, muuttaneet parikin kertaa, molemmat ovat tehneet vuorotyötä ja ihan tavallisia arjen tapahtumia on tullut vastaan. 

Heikosti on meilläkään tukiverkostoa. Kyllä sitä keksii keinot, kun on pakko.

Meillä tilanne, että mun vanhemmat kaukana, ja siksi eivät arjessa ehdi auttaa. Anoppi taas auttaa, jos auttaa, täysin kuten haluaa itse. Esim jos pyytää katsomaan lasten perään, niin ei, hän auttaa tuomalla meille hilloa ja kassillisen kirpparilöytöjä, jotka kaikki saa kipata suoraan roskikseen. Haukut päälle, kun "mikään ei kelpaa". Lisäksi jos anopilta pyytää apua tunniksi, niin hänelle tämä "palvelus" tulee korvata vähintään kymmenkertaisesti, vaikka väittää meitä auttavansa hyvää hyvyyttään. 

Ilmankin tukiverkkoja siis oppii olemaan. Kiva heille joilla on mutkattomat välit ja sukulaisia kohtuullisen välimatkan päässä.

Miten tässä tulee vaikutelma, että ap määräilee appivanhempiaan? Riiteleekö se mies vanhempiensa kanssa? 

Helppo tapa parantaa välejä on se, että kumpikin puoliso hoitaa suhteet omiin vanhempiinsa. Mies sopikoon äitinsä ja isänsä kanssa asioista ja hoitakoon viestittelyn sinne päin.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta en kyllä ymmärrä miksi kauempana asuvat isovanhemmat pitää hälyttää apuun, jos halutaan siivota koti? Olkoonkin välittäjää varten, niin siltikin. Käsitän tukiverkoilla nyt kyllä vähän pahemmat avuntarpeet, kuten toisen, tai vaikka molempien vanhempien sairastumisen, lapsen sairaalaan joutumisen, tai yleensäkin sellaisen äkillisen tapahtuman, jonka vuoksi vanhemmat eivät hetkeen pysty huolehtimaan perheestään ja kodistaan. 

Jos anoppi alkaa itkeä, kun huomautat jostain, niin ette selvästikään ole samalla aaltopituudella. Hän ei ehkä ole tottunut siihen, miten sanot asioista. Oman sanallisen viestinnän kärkevää sävyä ei itse aina edes huomaa. Toisen kotona ei myöskään ole kovin yksinkertaista alkaa huseerata, vaikka apua olisi pyydetty. Vaatii tietynlaista luonnetta mennä vaikka kaapeille etsimään astioita ja ruokatarpeita ruoanlaittoa varten. Ja ne perheen säännöt sitten. On toki hyvä, että on säännöt ja rutiinit, jotka auttavat pitämään lapsiperheen terveenä ja elämän paketissa, mutta miten ehdottomia ja kiveen kirjoitettuja sääntöjä teidän perheessänne on?

Kerroit myös, että suutuit, kun he päättivätkin lähteä kotiin kesken kaiken, kun olivat sovitusti teillä lapsenvahteina. Mitä tapahtui, vai päättivätkö he tuosta vain, että nyt lähdetäänkin kotiin? Jos ajattelisin itseni anoppisi asemaan, niin tekisin noin siinä tapauksessa, että olen kuunnellut hermostunutta ja äkäistä sananvaihtoa jo hyvän tovin, ja saanut oman osani siitä. Poistun yksinkertaisesti paikalta, jos huomaan, että aiheutan vain hämminkiä ja suuttumusta.

Mitä voisit siis tehdä? Otat ensimmäisen askeleen, jos haluat säilyttää välit appivanhempiisi. Ei sinun nöyristellä tarvitse, mutta keskustella voi paljosta muustakin, kuin heidän tekemistään virheistä.

No mun mielestä jos luvataan ITSE ostaa/tehdä/hankkia lapselle jotain niin sitten se kanssa hoidetaan. Älä lupaa mitään jos et meinaa hoitaa asiaa. On meille rahaa itsekin ostaa mutta jos on luvattu hommata ja postittaa niin kai sitä nyt näin odottaa olevan, enkä voi hamaan tappiin odottaa kysymättä että onkohan hän asian hoitanut kun mitään ei kuulu.

Pärjäämme kyllä itsekin, ei siinä mitään, mutta jos kerran on kaksi tervettä jaksavaista eläkeläistä jotka ainakin puheissaan niin ikävöivät lapsiamme ja haluavat viettää aikaa niin PLIIS tee sitten niin äläkä istu kännykkä kädessä kokoajan terassilla kun vanhemmat hoitaa itse lapsensa sinun kyläillessä. Ja mieheni ei riitele vanhempien kanssaan, koska hän on ylikiltti ja hänelle on ihan sama vaikka heillä olisi paskaa kädet täynnä samalla kun ottavat meidän vastasyntyneen syliin. Minua se nyt vaan haittaa!

Ja meillä on pieni asunto jossa vessa olohuoneen vieressä. Kyllä sen kuulee kun vessa vedetään ja samantien tullaan pihalle, ilman että hanaa on avattukaan. Tästä on sanottu ystävällisesti ensin rivien välistä, on jätetty vessaan lappu että pese kätesi, kun nämä ei auttaneet sanottiin että et pessyt käsiäsi käyppä pesemässä. 4 vuoden jankuttamisen jälkeen appi pesee kätensä, anoppi ei edelleenkään. Voi pikkuisen alkaa turhauttaa sanoa samasta asiasta 4 vuotta.