Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomat ystävät hylkää?
21.08.2024 |
Olen huomannut, että kun itselle on tullut lapsia, niin moneen lapsettomaan ystävään välit ovat etääntyneet. Tuntuu, että ennen kaikkea nämä ystävät ovat ottaneet tiettyä etäisyyttä, eivätkä edes välttämättä enää viestilläkään kysele kuulumisia. Miksi näin?
Kommentit (35)
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain ystävääni, sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhteistä juteltavaa, niin en koe, että ystävyys tarjoaisi enää kummallekaan osapuolelle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas ihan päinvastainen kokemus. Olen lapseton ja lapselliset lopettaneet yhteydenpidon lasten saamisen jälkeen. Mieluummin kai viettävät aikaa perheen ja muiden lapsiperheiden kanssa.
Koska suurella osalla se menee siihen, että leikitään pallo jalassa kotista. Ei ole aikaa kunnon näkemisille, että vietettäisiin esim kunnolla pitkän kaavan mukaan iltaa ilman aikatauluja. Erään kaverin kanssa tosin välillä onnistuu, koska heillä on selkeät lapsivuorot, jos toinen haluaa mennä.
En saa mitään sellaisista aikataulunäkemisistä joissa käydään läpi kliseiset kuulumiset ja sitten pitääkin jo toisen lähteä kotiin kun Mirella on niin aamuvirkku että herää seiskalta. Ennemmin näen niitä kavereita, joiden kanssa on oikeasti aikaa vietettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain ystävääni, sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhteistä juteltavaa, niin en koe, että ystävyys tarjoaisi enää kummallekaan osapuolelle mitään.
Hassua, ettei ystävän elämä kiinnosta. Kuuntelevat sinunkin ystäväsi työmurheesi, lemmikkien kuulumiset, uudet mieskuviot, sairastelut, harrastukset, opinnot jne. Ei heitäkään varmaan hirveästi ne aina kiinnosta, mutta kuuntelevat, koska olette ystäviä. Lapset ovat ihan normaaleita elämään kuuluvia asioita niin kuin nuo muutkin asiat.
Vierailija kirjoitti:
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain ystävääni, sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhteistä juteltavaa, niin en koe, että ystävyys tarjoaisi enää kummallekaan osapuolelle mitään.
Sama syy täälläkin. Lisäksi lapselliset ystäväni ovat muuttuneet jotenkin intohimottomiksi oman elämänsä suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä pari kolme ensimmäistä vuotta odotin kovasti että lapsi olisi isompi eikä sen tarvitsisi tulla aina mukaan kaverin kanssa tapaamisiin. Eihän siitä juttelemisesta mitään tule kun muksu ei jaksa vain olla rauhassa tuntia paria. Isä tietenkin täysin hyödytön eikä voi sen aikaa katsoa lasta että lapsen äiti saisi tehdä elämässään muutakin kuin olla äitinä.
Puheenaiheet tietenkin muuttuvat myös kun elämä jollakin muuttuu noin paljon. Näen hyvin miten ihmiset erkanevat kun toisesta tulee perheellinen, toisesta ei.
Ehkä elämäntilanne on vaan niin eri, ettei enää kiinnosta. Ihmiset yleensä viettää mieluiten aikaa kaltaistensa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska suurella osalla se menee siihen, että leikitään pallo jalassa kotista. Ei ole aikaa kunnon näkemisille, että vietettäisiin esim kunnolla pitkän kaavan mukaan iltaa ilman aikatauluja. Erään kaverin kanssa tosin välillä onnistuu, koska heillä on selkeät lapsivuorot, jos toinen haluaa mennä.
En saa mitään sellaisista aikataulunäkemisistä joissa käydään läpi kliseiset kuulumiset ja sitten pitääkin jo toisen lähteä kotiin kun Mirella on niin aamuvirkku että herää seiskalta. Ennemmin näen niitä kavereita, joiden kanssa on oikeasti aikaa vietettävänä.
Monen kaverin kohdalla tämä kävi jo kun alkoivat ns. vakavaan parisuhteeseen. Lasten saaminen tietenkin sinetöi vielä vahvemmin sen ettei ole enää ajanviettomahdollisuuksia.
Vaikka itse viihdyn sinkkuna, tämä ilmiö sai miettimään ja jopa aloittamaan parisuhteen jokusenkin kerran kun tuntuu että elämä on yksinäistä heti jos kaverit eivät ole enää sinkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain ystävääni, sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhteistä juteltavaa, niin en koe, että ystävyys tarjoaisi enää kummallekaan osapuolelle mitään.
Hassua, ettei ystävän elämä kiinnosta. Kuuntelevat sinunkin ystäväsi työmurheesi, lemmikkien kuulumi
En tunnista näistä aiheista oikein mitään sellaisiksi, mitä ystävien kanssa ollaan puhuttu. Omasta työstäni en edes voi puhua ulkopuolisille ja parisuhde/seksiasiat ei nyt ylipäätään kuulu koskaan kenellekään muulle kuin asianosaisille itselleen.. Enemmänkin keskusteluaiheet ovat aikaisemmin olleet miten sen nyt ottaisi.. yhteiskunnallisella tasolla (okei, välillä totta kai puheeksi on tullut musiikki tai joku elokuva), niin yhtäkkiä sen kaverin elämä tuntuu olevan pelkästään oman itsen/lapsen ympärillä ja neljän seinän sisällä. Kaikki muu on unohtunut. Totta kai se oma lapsi on varmasti jokaiselle rakas ja väsymys ja joku äippäloma saa sulkeutumaan neljän seinän sisälle, mutta ei siinä hirveästi ole enää mitään yhteistä keskusteltavaa, kun toinen haluaisi spekuloida vaikkapa Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa ja vaaleja tai Gazan tilannetta, niin toisen anti keskusteluun on joku sormiruokailun aloittaminen tai unikoulu.
Kukaan tuskin haluaa olla huono kaveri, mutta ihan kuten parisuhteessakin, jos kasvetaan liian erilleen, niin ei se yhteys vaan enää toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ei jaksa kuunnella sen paskaruiskun kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain ystävääni, sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhteistä juteltavaa, niin en koe, että ystävyys tarjoaisi enää kummallekaan osapuolelle mitään.
Heh, yksi lapseton kaverini oli myös sitä mieltä, että koska lapset on oma valinta, lapsiperhe-elämän (hetkittäisestä) rankkuudesta ei saa sanoa mitään. Hän toisaalta valitti aina loputtomasti työstään, yhteistyökumppaneista, palkasta, freelancer-kuvioista... Kerran tokaisin, että ihan itse valittu ammatti ja tuollaiset haasteet on alalla tyypillisiä ja tiedossa. Ai että meni poro sieraimeen hänellä, kylläpä sain haukut empatiakyvyttömyydestä.
On nykyään ex-kaveri, varmaan molemmat olemme tästä tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en jaksa muiden lapsia, kun en ole koskaan omiakaan halunnut. En vain viihdy lasten seurassa. Lapsellisia ystäviä on ihan kiva tavata, jos ne lapset eivät ole paikalla. Siinä se lyhykäisyydessään on minun kohdallani. Sinun kavereillasi syyt voivat toki olla muunlaisia.
Kun olit lapsi, tuskin maltoit odottaa että kasvat aikuiseksi ja pääset eroon omasta lapsuudestasi. Ei sinuakaan silloin sietänyt kukaan.
Surkeita kavereita, kun ei jakseta odottaa sitä vuotta tai paria, että univelkainen ja ison elämänmuutoksen kokenut ihminen pääsee taas omaksi itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surkeita kavereita, kun ei jakseta odottaa sitä vuotta tai paria, että univelkainen ja ison elämänmuutoksen kokenut ihminen pääsee taas omaksi itsekseen.
No se univelkainen ja elämänmuutoksen kokenut osapuoli voi sitten ottaa yhteyttä päästyään takaisin "normaaliin elämään".
Olet luultavasti tylsää seuraa. Puhut vain lapsestasi ja siitä kuinka rankkaa sinulla on, etkä voi koskaan lähteä mihinkään (konserttiin, leffaan, baariin, matkalle). Jos joskus jotkut kahvilatreffit onnistuisikin, niin olet puoli tuntia myöhässä, koska ipana väänsi tortut vaippaan puettuasi ensin talvivaatteet päälleen ja lähtö viivästyi. Kahvilassa penska rääkyy tai kiukuttelee koko ajan, eikä keskustelu ei onnistu, koska joudut koko ajan ojentamaan lasta. Puolen tunnin jälkeen pitääkin jo lähteä, jotta pirpana pääsee päiväunille.
En mä tiedä. Nämä oli vaan perheellisen ihmisen arvailuja :D
Mulla menee kaverin kanssa hyvin, hän puhuu lapsestaan eikä muusta ja minä sitten kissastani kun en jaksa pelkästään lapsijuttua. Ehkä parin vuoden päästä kommunikoidaan normaalisti päivänpolttavista asioista kuten ennen.
Vierailija kirjoitti:
Surkeita kavereita, kun ei jakseta odottaa sitä vuotta tai paria, että univelkainen ja ison elämänmuutoksen kokenut ihminen pääsee taas omaksi itsekseen.
Eli se elämänmuutos mene ohi ihan vuodessa tai parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska en jaksa sitä, että kysellessäni ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joko tarinaa lapsen kuulumisista tai sitten valitusta kuinka kaikki on niin rankkaa. Se keskustelu menee kahden minuutin sisään aina lapsiaiheisiin. Anteeksi, mutta ihan itse siitä lapsen hankkimisesta teit päätöksen, eikä minua kiinnosta sinun lapsesi.
En halua lapsia vierailulle talooni, asuntoni ei ole lapsiturvallinen. En myöskään halua vierailulle taloon, jossa lahkeessani roikkuu taapero vaatimassa huomiota tai jossa muksut metelöi keskeyttäen vähän väliä. En pidä melusta, en pidä hälinästä. Jos en pysty enää tapaamaan vain y
Hassua, ettei ystävän elämä kiinnosta. Kuuntelevat sinunkin ystäväsi työmurheesi, lemmikkien kuulumi
Et ymmärtänyt mitään. Täysin tyypillinen ominaisuus mammautuneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en jaksa muiden lapsia, kun en ole koskaan omiakaan halunnut. En vain viihdy lasten seurassa. Lapsellisia ystäviä on ihan kiva tavata, jos ne lapset eivät ole paikalla. Siinä se lyhykäisyydessään on minun kohdallani. Sinun kavereillasi syyt voivat toki olla muunlaisia.
Kun olit lapsi, tuskin maltoit odottaa että kasvat aikuiseksi ja pääset eroon omasta lapsuudestasi. Ei sinuakaan silloin sietänyt kukaan.
Miten tämä mihinkään liittyy? Ai koska olen itse ollut lapsi, minun kuuluu pitää lapsista?
Alue: Aihe vapaa
Itse en jaksa muiden lapsia, kun en ole koskaan omiakaan halunnut. En vain viihdy lasten seurassa. Lapsellisia ystäviä on ihan kiva tavata, jos ne lapset eivät ole paikalla. Siinä se lyhykäisyydessään on minun kohdallani. Sinun kavereillasi syyt voivat toki olla muunlaisia.