Kuinka moni uskovainen myöntää ihastuvansa vieraisiin, harkitsevansa seksiä heidän kanssaan tai jopa pettäneensä?
Kommentit (55)
Ymmärrän pointtinne, sillä kukapa haluaisi tulla petetyksi. Uskollisuus on arvokas tavoite parisuhteessa.
Vähän kuitenkin pelottaa tuomitsevuutenne. Muistattehan Paavalin sanat: Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea.
haaveilla, flirttailla jne. johtuu usein ihan ihmisen pääkopan sisällä olevista ongelmista, ei parisuhteesta. Meillä on ainakin ihan ok parisuhde, mutta oma henkilökohtainen kriisini aiheuttaa näitä ajatuksia.
Tutustukaa vähän psykologiaan ennen kuin vedätte johtopäätöksiänne.
työnantajalta. Vai oletko yrittäjä? Se on eri asia sitten.
ei pidä tuomita jos ihminen on sairas tai turhautunut, eikä voi itselleen mitään.
On eri asia joutua syntiin ja haluta tehdä syntiä. Se että minä joudun syntiin, ei tee teosta/ sanasta/ ajatuksesta yhtään sen hyväksyttävämpää. Huoruus on synti. Ja se on sitä jo ajatustasolla. Jos antaa itselleen luvan tehdä sydämessään/ajatuksissaan huorin, siitä ei todellisuudessa ole kamalan pitkä matka itse tekoon. Näin se vain on. Synti on hyvin voimakas ja tahtoo pettää ihmistä, jos sota sitä vastaan ei ole jatkuva, niin synti voittaa varmasti ja pian. Me joudumme joka päivä syntiin ja tarvitsemme sovintoverta. Anteeksiantamus on ainut joka auttaa meitä täällä päivästä toiseen. Se kuitenkin on Jumalan Sanan vastaista että tietentahtoen tekisimme syntiä. Siihenkin joudumme, ja senkin saa anteeksi, mutta pohjimmainen halu elävällä kristityllä on muu.
Eikös se että taistelee, ole juuri Paavalin sanojen mukaista elämää. Vaikkakin ' sitä hyvää jota tahdon en tee, vaan sitä pahaa jota en tahdo teen. Oleellisinta on siis se tahto.
5
Vierailija:
Oleellisinta on siis se tahto.5
En voi tahtoa elää Jumalan mielen mukaisesti, ellei hän armahda.
mutta sen sanon että sellanen puu kuin on hedelmätkin. Siis mitä uskonnollista suuntausta te muuten olette?
Mutta syntiä vastaan taistellessa se tahto on oleellinen. Aina ei onnistu, mutta jos tahtoo vastustaa syntiä, niin elämä uskovana on helpompaa.
5
tietsikalla tekisit. Justiinsa olet oikeessa siinä, millainen puu, sellaiset hedelmät.
Hedelmistään puu tunnetaan... (Minut tunnetaan hyvistä ja teidät huonoista)
Mitä uskonnollista suuntausta te edustatte... (Luultavasti jotain epäraamatullista, toisin kuin Minä)
Huoruus on sellainen rike ettei sitä ihan kuka vaan tee... (En varsinkaan Minä)
Ei tulisi mieleenkään pettää, minulla on niin komea ja muutenkin ihana mies... (Minulla on asiat loistavasti, toisin kuin teillä)
haaveilla muista, eli on synnitön tässä asiassa. Mitä jos on ruma mies?
Vierailija:
haaveilla muista, eli on synnitön tässä asiassa. Mitä jos on ruma mies?
Kiitos piristyksestä! Tämä ketju alkoikin jo mennä liian kurttuotsaiseksi.
Olen se joka kirjoitti kriisistään muistaakseni nrolla 6 (?). Ei kriisissä olo helppoa ole, osa ajatuksistani (ei kaikki) on varmasti väärän puolella ja tunnen niistä huonoa omaatuntoa. Mutta en vaihtaisi tätä elämänvaihetta pois. Olen ennen ollut niin täydellinen uskova, että maan pinnalle pudotus tekee oikein hyvää. Mieluummin olen syntinen mutta armahdettu tavis kuin " synnitön" , aina oikein toimiva malliesimerkkiuskova. Mihinkäs sitä täydellinen Jeesusta tarvitseekaan.
Itse koen, että elämä on annettu elettäväksi ja nautittavaksi.
t. eräs epätäydellinen
Vierailija:
Hedelmistään puu tunnetaan... (Minut tunnetaan hyvistä ja teidät huonoista)Mitä uskonnollista suuntausta te edustatte... (Luultavasti jotain epäraamatullista, toisin kuin Minä)
Huoruus on sellainen rike ettei sitä ihan kuka vaan tee... (En varsinkaan Minä)
Ei tulisi mieleenkään pettää, minulla on niin komea ja muutenkin ihana mies... (Minulla on asiat loistavasti, toisin kuin teillä)
-ymmärrät siis takuulla nyt että mulla on aihetta vähän nostaa nokkaani täällä. :)
Minullakin on vähän niin että joko en himoitse ketään tai sitten himoitsen kaikkia.
Nimim. molemmat koettu
ei koskaa ole kriisiä, tai ei sitä itse tunnista tai torjuu sen. Ei ihminen voi koko ikäänsä olla samanlainen, silloinhan jää lapseksi. Toiset selviytyy kriiseistä " paremmin" , toiset " huonommin" . Itse kuulun kai jälkimmäisiin. Minulla ei siis kriisissä pettämistä eikä eroa, mutta muuta vaikeutta, esim. masennusta. Voimia sulle! Kuulostat fiksulta ja rehelliseltä ihmiseltä.
vaikutukisista voi olla montaa mieltä. Ne saattaa suistaa monet kokonaan raiteiltaan, lopullisesti.
Asioihin perehtyminen kunnolla sensijaan kasvattaa. Oppi kantapään kautta tekee harvat viisaaksi.
Vierailija:
Vai onko sinulla ylimaallisia kykyjä? Hienoa sinulle, jos liitossasi aina kaikki menee hyvin, tosin en usko sellaisia liittoja missään olevankaan.