Kuinka moni uskovainen myöntää ihastuvansa vieraisiin, harkitsevansa seksiä heidän kanssaan tai jopa pettäneensä?
Kommentit (55)
että ihastun aika herkästi ja toisinaan ajatukset menevät aika pitkällekin. Kynnys pettämiseen on silti tosi korkea, kun ajattelen seurauksia. Pettäminen on ehdottomasti väärin. Toivon, ettei järkeni koskaan sumennu tässä suhteessa niin, että menisin mokaamaan jotain.
Vaikka ihminen on uskossa, ei uskossa oleminen hänestä tee pyhimystä. Ajatuksia ja ihastumisia voi varmasti olla monenlaisiakin, mutta se, kuinka pitkälle ajatuksensa toteuttaa, on sitten eri asia.
En siis anna itselleni edes lupaa ajatella muita miehiä, tai edes katsoa ' sillä silmällä' . Jos joskus ajatuksiin ajautuu sellaista niin pyydän sitä anteeksi. Kun valvoo ajatuksiaan, ei niin helposti joudu tekosyntiin.
voi jossain vaiheessa elämää johtaa kriisiin, jossa heilahdetaan toiseen ääripäähän? Minulle on nimittäin käynyt vähän niin. Olin ennen erittäin tarkasti ajatuksiani ja tunteitani vartioiva uskova. Pidin tiukan kontrollin itselläni sen suhteen, mikä on oikein ja mikä väärin. Halusin aina elää ehdottoman pyhää elämää. Tämä koski kaikkea, ei vain seksuaalisuutta.
Nyt aikuisena (30+) olen joutunut isoon kriisiin. Elän henkistä murrosikää jossa haluan koetella kaikkia niitä rajoja, jotka asetin itselleni nuorempana. Asiat, joiden olemassaoloa en myöntänyt itselleni tai joissa itseäni rajoitin, vyöryvät ylitseni voimalla.
En halua maalailla uhkakuvia, mutta tällaiseenkin kannattaa varautua. Toivon itse löytäväni tasapainon ääripäiden välillä, kunhan tämä kriisi hellittää.
samaten minä olen yli 30v. ja en ole ikinä ollut missään sellasessa kriisissä uskoni kanssa!
On olemassa uskovia ja sitten taas uskovia ihmisiä joilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Jos usko ei ole vakaa ja sen perustat heikot, niin silloihan tulee näitä kriisejä.
Uskottomuus on yksi vakavimmaista rikkeistä mitä ihminen voi tehdä, sen tulisi olla selvää kaikille vaikka ei oltaskaan siis varsinaisesti missään uskossa.
-2.
...mutta ei mitenkään kiihkeästi himoiten. Kuitenkin, jo sydämessä voi tehdä huorin ja siten rikkoa Jumalaa vastaan.
Usko taita olla aika hataralla pohjalla eikä minulla hirveästi ole uskovaista seuraa. En myöskään ole ollut pitkään aikaan rakastunut omaan mieheeni mikä ei tietenkään ole avuksi. Tiedostan kyllä sen että muualta en löydä parempaa enkä ikinä rikkoisi lasteni kotia. Ja rakastan miestäni vaikka en olekaan häneen rakastunut. Silti kaipaan kovasti sitä tunnetta. :(
Vierailija:
On olemassa uskovia ja sitten taas uskovia ihmisiä joilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Jos usko ei ole vakaa ja sen perustat heikot, niin silloihan tulee näitä kriisejä.
Ja tämä ihan asiallisena kommenttina, ei ilkeilynä.
t. 6
Tiedän (järjellä) etten löytäisi mistään parempaa miestä kuin omani. Rakastan häntä, mutta kaipaan säpinää muualta.
vai hyväksyykö miehesi sen jos hommaat vähän äksöniä avioliiton ulkopuolla eli petät häntä?
Flirtti = nättejä hymyjä, nättien pikku katseiden vaihtoa, huomiointia (niin, että huomioidaan vielä vähän enemmän kuin muita ihmisiä) jne...
Tämä on siis harmitonta flirttiä. Vähän pitemmälle mennään jos ruvetaan tosissaan vokottelemaan, ja siinä menee minulla raja.
14
mutta huoruus on vakava rike jota ei sentäs kukaan vaan tee.
Minä en ole uskovainen, mutta arvomaailmaani kuuluu avioliiton kunnioitus. Silti olen tälläkin hetkellä ihastunut, eli siis eräiden ketjulaisten mielestä olen jo tehnyt huorin. Helvettiin siis minun matkani päättyy....
jamassa jos pettämisestä ja flirttailusta haaveilet, ei käy kateeksi.
Lisäksi mieheni on maailman ihanin mies, komea ja muutenkin oikea unelma. Olisin todella hullu jos kuvittelisin että löytäsin jostain muualta jotain parempaa vielä.