Mikä 80-luvulla oli paremmin kuin nykyään?
Kommentit (310)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muu oli paremmin paitsi se, että ei ollut internettiä ja tekniikka oli kehittymättömämpää. Parasta silloin oliyksilönvapaus.
Yksilönvapaus oli paljon huonompaa. Etenkin jos olit jotain vähemmistöä. Ei suvaittu seksuaalivähemmistöjä, romaneja, saamelaisia tai oikein mitään muutakaan.
Naisia syrjittiin yleisesti. Ihan vaikka jos miettii, että Suomen ensimmäinen naispappi on ollut vasta vuonna 1988. Presidentiksi tai armeijaan sotilaaksi nainen pääsi ensi kertaa vasta 90-luvulla.
Passin sai 10 vuodeksi. Ilman sormenjälkiä.
Omasta mielestä se, että ei ollut somea. Tuntuu, että se on pilannut nyt kokonaisen sukupolven. Ei nykyään nuorilla näytä edes olevan hauskaa, Itseä vertaillaan koko ajan muihin ja kaikilla on kiire näyttää toisille, että hyvin menee. Ulkonäkökin on aivan liian suuressa roolissa.Yhdessä ei enää jakseta tehdä mitään vaan kaikki aika käytetään kännykkä kädessä. Vain sillä on merkitystä miltä asiat näyttävät somessa, ei sillä miltä ne oikeasti tuntuvat sillä hetkellä. Kukaan ei keskity elämään tai kokemaan asioista, tärkeintä on niiden kuvaaminen muille.
Mitä etelänmatkoihin tulee, 80-luvulla säästettiin pitkään jos tavallinen perhe halusi ulkomaille. Tingittiin jostain muusta. Nykyään kaikkien pitäisi saada kaikkea, mutta mistään ei olla valmiita tinkimään eikä asioiden eteen säästämään.
80-luvulla ei myöskään usein huvikseen vaan shoppailtu vaan asioita ostettiin tarpeeseen ja kauppaan mentiin kun jotain tarvittiin oikeasti. Nykyään ostetaan kaikkea kivaa ja krääsää.
Kaipaan oikeasti paljonkin 80- ja 90-lukua.
N45
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Tulevaisuuden toivo, vaikka se oli epärealistinen, kuten ysäri osoitti. Mutta uskotiin kaiken muuttuvan aina paremmaksi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Passin sai 10 vuodeksi. Ilman sormenjälkiä.
Tosi harva 80-luvulla kävi Ruotsia kauempana. Joten ei monella passia ollut. Kielitaito oli yleisesti heikko mikä sekin rajoitti matkailuintoa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Paitsi jos olit vähänkin erilainen. Ainoat kerrat elämässäni kun olen joutunut tappeluihin oli 80 ja 90 luvuilla, koska kuuntelin ns. hevia ja minulla oli pidemmät hiukset. Sitä ei suvaittu.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Elintaso Suomessa on ostovoimalla mitattuna tyyliin tuplaantunut 80-luvusta. Tosi köyhä maa Suomi silloin oli.
T. Faktat kuntoon
Kattelin tyttöjä ulkona, mutta en uskaltanut lähestyä heitä, koska olin ujo ja olivat muutaman tytön ryhmässä mikä olis tehty asiasta vielä paljon vaikeampaa. No tytöt, tai joku heistä, päätti sitten soitella kotiin lankapuhelimeen ja ehdottaa tapaamista.
M52
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
No ei ollut, vaatteita oli vain muutamat paita ja housut, joku talvitakki oli iso ostos jo. Matkailu oli rikkaiden erioikeus, köyhät oli iloisia jos kerta kymmeneen vuoteen päästi Tukholmaan. Tiltu keksii näitä muka menetettyjä elintasoja.
Kaikki oli parempaa. Ainoa mikä siltä ajalta puuttui oli tietokoneet ja internet nykyajan tekniikalla ja sisällöllä. MIinus tottakai some.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Elintaso Suomessa on ostovoimalla mitattuna tyyliin tuplaantunut 80-luvusta. Tosi köyhä maa Suomi silloin oli.
T. Faktat kuntoon
Uusien autojen myyntiennätys on vuodelta 1989, sen jälkeen ei olla päästy lähellekään niitä lukuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muu oli paremmin paitsi se, että ei ollut internettiä ja tekniikka oli kehittymättömämpää. Parasta silloin oliyksilönvapaus.
Yksilönvapaus oli paljon huonompaa. Etenkin jos olit jotain vähemmistöä. Ei suvaittu seksuaalivähemmistöjä, romaneja, saamelaisia tai oikein mitään muutakaan.
Naisia syrjittiin yleisesti. Ihan vaikka jos miettii, että Suomen ensimmäinen naispappi on ollut vasta vuonna 1988. Presidentiksi tai armeijaan sotilaaksi nainen pääsi ensi kertaa vasta 90-luvulla.
Itseasiassa suvaittiin paremmin kun kaikki olivat kaapeissa ja huolehtivat vain omista asioistaan. Kyllä silloinkin oli lesboja, homoja ja tyttöilijöitä ihan samalla tavalla kuin nytkin on. On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Elintaso Suomessa on ostovoimalla mitattuna tyyliin tuplaantunut 80-luvusta. Tosi köyhä maa Suomi silloin oli.
T. Faktat kuntoon
Suomi oli 80-luvulla rikkaampi kuin nyt, siis Suomen valtio. Suomalaisten ostovoima oli pienempi kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Elintaso Suomessa on ostovoimalla mitattuna tyyliin tuplaantunut 80-luvusta. Tosi köyhä maa Suomi silloin oli.
T. Faktat kuntoon
Uusien autojen myyntiennätys on vuodelta 1989, sen jälkeen ei olla päästy lähellekään niitä lukuja.
Lisäksi autokannan ikä on kasvanut niistä ajoista niin paljon että olemme aivan EU:n rupusakissa vanhimpien rotteloiden kanssa, vaikka meillä on kaikkein autoa kuluttavimmat olosuhteet täällä, varsinkin talvella sää ja keliolosuhteet aiheuttaa ruostumista samalla kun ikuisen kesän eteläeuroopassa ajavat uudemmilla, ruosteettomilla ja paljon hyväkuntoisemmilla autoilla, jotka kumminkin laittavat roskiin vain siksi että haluavat uuden auton muotisyistä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä juuri mitään tule mieleen. Muistan kyllä isovanhemmat jotka valittivat miten paljon paremmin oli ennnen. Telkkari ja videopelit oli pilannut kuulemma meidät lapset, eikä enää edes kouluun hiihdetty.
Nyt ovat jo kuolleet, eli se on ehkä ainoa huonompi asia nykypäivässä.
Sama! Meille tuli se eka Nintendo -87 tai -88. Sitä ennenkin oli ollut joku alkeellinen atari tms. konsoli. Ai että sitä säkätystä isovanhemmilta siitä, kun tulivat kylään. Kaikenlaiset helvetinkoneet tuhosivat nykyajan veltot nuoret 😂
Lopulta oli helpompi vaan siivota ne pois näkyviltä vierailujen ajaksi, kun ei sitä valitusta jaksanut kukaan kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli parempaa. Ainoa mikä siltä ajalta puuttui oli tietokoneet ja internet nykyajan tekniikalla ja sisällöllä. MIinus tottakai some.
Kyllä minä olen iloinen nykyajan lääkkeistä ja sairaanhoidosta. Moni sellainen tauti mikä olisi ollut kuolemantuomio 80-luvulla on nykyisin täysin hoidettavissa.
Muoti, musiikki, elokuvat, hiustyylit... sen jälkeen ei ole millään vuosikymmenellä ollut enää mitään omaperäistä, aivan kaikki on muotia ja sitten ihmiset on toistensa klooneja. Nykyään nuorillakin on kaikilla samanlaiset hiuksetkin, ei mitään persoonallisuutta ja mielikuvitusta. Tylsää aikaa elämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy 80-luvun ihanuuteen oli korkea elintaso. Kaikista oli varaa pitää huolta, palvelut pelasivat ja töitä sai tuosta vaan. Ihmisillä oli ihmisarvo ja itseisarvo, ei vain välinearvo, niin kuin nykyään. Siihen päälle vielä mahtava kasarimusiikki, niin ah :)
Elintaso Suomessa on ostovoimalla mitattuna tyyliin tuplaantunut 80-luvusta. Tosi köyhä maa Suomi silloin oli.
T. Faktat kuntoon
Uusien autojen myyntiennätys on vuodelta 1989, sen jälkeen ei olla päästy lähellekään niitä lukuja.
Henkilöautoja on Suomessa nykyisin noin miljoona kappaletta enemmän kuin silloin.
Siinä DDR:n silitysraudassa on säädettävä lämpötilaruuvi. Voi säätää silitysraudan lämpötilaa.